Kiitollisuutta, halusi tai ei

Joskus kiitollisuus on ilmeistä, ja joskus se löytyy vasta hetken jälkeen. Elämän nykyiset kiemurat ovat sitä sorttia, josta kiitollisuuden aiheet on etsittävä tai tajuttavissa vasta hetken päästä. Silti niitä on, ja ne ovatkin sitten todella isoja. Sitä ei vain ihminen aina ensin tajua, kun tuntuu, että tulee shokkikäsittelyä yksi toisensa perään, aina, kun olet vähän saanut kiinni tasapainosta, tulee toinen humaus halolla päähän… No, oppia kai tämäkin ja jotenkin kaikesta seuraa jotain parempaa.

Vaikeinta on ainakin itselle aina se, kun vihkimykset koskee koko perhettä, tai kun vierestä seuraa, kun läheisiä koetellaan. Ymmärrän toisaalta hyvin, että vastuu on aina itsellä, mutta avuttomuus on kamalaa. Tai olisi, tarkemmin sanottuna, sillä kyllä hörhöillä aina konsteja löytyy. Voi lähetellä enkeleitä, lohikäärmeitä ja yksisarvisia, voi pyytää apua yläkerrasta, voi lähettää hoitoa, jos on lupa, voi rukoilla… aina on jotain, mitä voi tehdä, ja se helpottaa heti omaa ahdistusta.

Edelleen, vaikka kuinka tietää asian oikean laidan, on jotenkin helpompaa humahtaa siihen huolehtimismoodiin. Ja kun hyvin tietää, että se vain kasaa negatiivista energiaa tilanteeseen ja läheiselle, saakin hienot itsesyytökset kaupan päälle. Paremmin jo menee kuin menneinä aikoina, mutta opittavaa on vielä. Kiitollisuudenaiheiden löytyminen on hieno juttu, niihin voi keskittyä, ja saa koko jutun energian muuttumaan, ja taas päästään eteenpäin.

Vähän aikaa oli tosi hienosti energiat, tuntui, että kesän ja alkusyksyn hurjat energiat vähän tasaantui ja pääsi vauhtiin omissa jutuissa. Timin kurssi ja tapaaminen aukaisi monia juttuja, ja omat valon yliopistot lähtivät vauhdilla eteenpäin. Kunnes sitten tuli stoppi, josta nyt kompuroidaan eteenpäin. Jokin on ilmiselvästi kuitenkin muuttunut. Mietin tänään yhtä sähköpostia katsellessani, että jos pelkkä postin lähettäjän ja otsikon näkeminen saa ärsyyntymään ja kiukkuiseksi, ois varmaan syytä hankkiutua eroon moisesta. Ei voi olla kaikkein korkeimmaksi parhaaksi, jos kaiken käytetyn ajan jälkeen ärsyyntyminen vain lisääntyy eikä asiat parane. Enkä usko, että kyse on siitä, että minun pitäisi oppia nousemaan tilanteen yläpuolelle. Pystyn siihen usein, ja silloin on ihan hyvin, mutta kun se ei auta käytännön toteutuksessa. Irti ja eteenpäin, oisin sitä mieltä nyt.

Tim sanoi jossain kohti äskettäin, että olemme nostamassa energioita kohti talvipäivänseisausta. Auta armias, kun tässä ei muutenkaan tahdo perässä pysyä… Toisaalta hän sanoi myös, että ennen meillä oli aina vähän aikaa huilata energioiden tykityksen jälkeen, mutta nyt energiavirta on jatkuvaa. Tuon allekirjoitan täysin. Yhä enemmän alkaa näkyä sekin, että ihmiset on niin eri kohdissa heräämistään. Niin aina, tietysti, mutta minusta ero ei ole ollut näin selvä aikaisemmin.

He, ketkä heräilevät, tai joita potkitaan hereille, ovat vähän kuin äimistelemässä mitä tapahtuu, miksi elämä on näin tikkuista, mistä ihmeestä noi hörhöt puhuu, eihän tuo voi olla todellista, itsekö muka oisin vastuussa kaikesta… He, ketkä ovat heränneet kauan sitten, mutta eivät halua vaihtaa isommalle vaihteelle tai korkeampiin energioihin, pyörivät omassa pienessä porukassa, ja suhtautuvat erittäin epäluuloisesti vastaheränneisiin, jotka pyyhältävät ohi kovaa vauhtia sekä heihin, ketkä auraavat tietä kaukana edessä puhuen jutuista, jotka liikkuvat ihan eri taajuudella.

Sitten on heitä, ketkä ovat innosta soikeina kaikesta, mitä on ja tunnistavat energioiden nopean muuttumisen, ja haluavat tutustua kaikkeen, oppia kaiken ja tietää kaiken, mutta eivät vielä tajua, että hörhöily kuuluu myös arkeen eikä ole erillinen osa elämää. On olemassa myös heitä, ketkä näkevät uuden kultaisen ajan jo hyvin selvästi, ja kukin omalla tavallaan levittävät tietoa. Ja lisäksi on heitä, ketkä ovat noiden kahden viimeisen ryhmän kanssa samoissa energioissa, mutta haluavat lisäksi rakentaa kaiken käytäntöön, ihan arjessa, ihan konkreettisesti. Ole siinä sitten henkisellä tiellä, kun hajonta on suuri, ja vielä heräämättömät pistävät hanttiin niin paljon kuin pystyvät. Itsepä olemme osamme valinneet, mutta eikö meillä voisi olla joku kesäloma tai jotain aina välillä?

2018-10-10T16:19:48+00:0010.10.18|

Jätä kommentti

Siirry työkalupalkkiin