17 koulun jäsenille
Polku eteenpäin –  17. koulun jäsenille kuuluvaa ilmaissisältöä

Kultaisen Atlantiksen perusteet

Kultaisen Atlantiksen perusteetKultainen Atlantis on nyt ajankohtainen ja tärkeä, sillä se antaa meille mallin ja työkalut, joilla luomme uutta kultaista aikaa. Tulemme menemään energiassa vielä paljon korkeammalle, mutta ensin on luotava uusi kultainen aika. Se vaatii irrottautumista alemmista energioista, peloista ja vanhentuneista uskomuksista, jotta voimme kukoistaa omana itsenämme.

Kultaisella Atlantiksella ihmisten energia mahdollisti monia nykyään ihmeellisiltä tuntuneita kykyjä, ja tekninen taitavuus oli huikeaa. Yhteisöllisyys, hyvinvointi, rakkaus ja ilo olivat itsestäänselvyyksiä. Ihmisten energia värähteli vähintään 5. ulottuvuudessa, ja chakrojen tasapainoinen toiminta salli selväaistien ja psyykkisten kykyjen toimia parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Monilla voi olla alitajuisia pelkoja Atlantiksen tuhoutumisen ja energian rappeutumisen ajalta, ja ne saattavat estää omien lahjojen ja viisauden esiin tulemisen. Käynti visualisaaiossa Kultaisella Atlantiksella hälventää automaattisesti negatiivisia muistoja ja pelkoja, ja yhdistää meität uudelleen kultaiseen, rakastavaan energiaan. Se sallii piilossa olevien lahjojen ja myös muistojen nousta hiljalleen esiin.

Kurssin sisältö:
  • Videoluento Kultaisesta Atlantiksesta
  • Visualisaatio, jossa käydään Kultaisella Atlantiksella Atlantiksen enkeleiden ja lohikäärmeiden kanssa, mp3-tiedostona
Hinta

Tämä kurssi sisältyy 17. koulun jäsenmaksuun

Lisätiedot ja aineiston lataaminen 17. koulun jäsenille >>