Kuinka heikko vesi selviää helteistä, eli itse-elementin tukemista

Kiinalaisessa astrologiassa jokaiselle ihmiselle etsitään itse-elementti. Kiinalaista astrologiaa on muunkinlaista, mutta tässä on kyse BaZista, joka on minusta hyvin käyttökelpoinen. Toinen juttu on se, että alun perin Kultaisen Atlantiksen huikea osaaminen on pilkottu moniin osiin maailmalle, jokainen keskittyen tiettyihin asioihin enemmän kuin toiset. Mutta kun katsoo länsimaista, kiinalaista, muita itämaisia kuten Vedaa, mayoja, numerologiaa ja muita tapoja, saa aika hyvän kokonaiskuvan.

Mutta se itse-elementti. Se kertoo siitä, mitä sisimmässämme on, mikä on ominta itseämme. Olen huomannut, että henkisen tien eteneminen liittyy aika paljon itse-elementtiin tai ehkä vielä tarkemmin sanoen samassa päiväpilarissa olevaan eläimeen. Nämä kertovat tavan, jolla suhtaudumme henkisen tien asioihin ja muuhun, joka on todella tärkeää. Itse-elementti kertoo myös siitä, miten elämä sujuu voimakkaiden elementtivaihtelujen maassa, kuten Suomi.

(Jos et tiedä omaa itse-elementtiäsi, eikä hyllyssä satu olemaan Kymmenentuhannen vuoden kalenteria (kiinalaiset nimet ovat sitten ihania…), sen voi googlata sanalla BaZi tai BaZi calculator. Kyseessä on päiväpilarin elementti, näkyy yleensä ylimmällä rivillä Day-sanan alla. Aivan eri juttu kuin vuosipilari, jota yleensä kiinalaiseksi astrologiaksi kutsutaan. Pikaisesti katselin näitä netistä, ja ainakin Infinity Feng shui näkyi laskevan oikein.)

Itse-elementti voi olla heikko tai vahva, millä ei ole mitään tekemistä ihmisen heikkouden tai vahvuuden kanssa. Se kertoo siitä, onko elementtiä tarpeeksi kartassa. Lisäksi elementti voi olla jin tai jang, mutta se on pitkä juttu. Sanottaisko niin, että jang vesi liplattelee, mutta jin vesi on kuin meri, ei helposti hötkyile, mutta kun vauhtiin pääsee…:).

Suomessa on suuret elementtien vaihtelut, joten kaikki paitsi heikko tuli voi olla helisemässä näillä helteillä. Kesä on muutenkin tuli-elementin aikaa, ihan riippumatta lämmöstä. Nyt lämpö ja auringon porotus tuo tulta lisää, ja he, kellä tulta ei tarvittaisi yhtään lisää, voivat kokea ylimääräistä tukaluutta.

Puu-elementin ihmiset voivat olla onnessaan, ja nauttia täysiä kesästä, jos heillä vahva puu, ja puuta on ylen määrin. Jos puuta ei ole kartassa paljon, voimat hiipuvat tulen poltteeseen. Metalli-ihmiset voivat joko sulaa täysin tai olla normaalia joustavampia. Maa-ihmisille kesä on aika hyvää aikaa, vaikka voi olla, että ylenmääräinen ilakointi vie voimia. Vesi-ihmiset ovat niitä, joilla kesä on joko tukalaa tai hyvin tukalaa. Tuli-ihmiset kukoistavat kesällä, tai jos tulta on ylen määrin kartassa muutenkin, voivat tehdä asioita, joita ehkä syksyllä eivät enää tunnista omakseen.

Mikä sitten neuvoksi, jos tuli vie voimat? Oikea vastaus on tietysti, että riippuu kartasta, mutta on yleisiä asioita, mitkä auttavat kaikkia – ja monia niistä teemme automaattisesti:). Vesi – lisää vettä. Uiminen, joillekin saunominenkin, jos siinä läträä vedellä, on hyväksi. Sauna on tulta, joten löylyt saa jättää hyvällä omalla tunnolla väliin, jos siltä tuntuu. Kaikki vesi tuo apua kaikille elementeille, ja vettä on myös kirkkaat kristallit, mustat ja siniset vaatteet ja juotu vesi, mielellään sinisestä tai kirkkaasta lasista.

Apua voi tuoda myös metalli, koska se tukee vettä, mutta se vähän riippuu. Jos valkoinen kutsuu, metalli on sinun juttusi, eli valkoista, harmaata, metallia, pyöreitä ja ovaaleja muotoja, ja suoraselkäistä omien arvojen mukaan elämistä. Puuta voi lisätä kirjoilla, luonnossa olemisella ja puiden varjossa istuskelemalla, ja se tietysti vie (vähän) tulelta voimia.

Tuli on ihana elementti, mutta sen innostus, inspiraatio ja ilo voivat hävitä, jos oma elementti on heikoissa voimissa. Kannattaa kuunnella omaa sisäistä viisauttaan, sillä tiedämme aina, mikä on itselle oikein. Monesti vain selitämme sen pois, koska muutkaan ei tee niin, tai se ei ole järkevää, tms. Mutta jokaisella on omanlaisensa elementtikartta, ja omanlaiset asiat, jotka tuovat voimia ja auttavat hyödyntämään tulen ihanan voiman. Tämä vuosi on tarkoitettu uuden luomiseen käytännössä, ja kesä voi tuoda siihen kipinää ja innostusta.