Kanavointia vai mielipiteitä, kas siinä pulma

Kun lukee kanavoituja juttuja, varsinkin niitä, jotka on tehty aiemmin, vuosia tai vuosikymmeniä sitten, ainakin minulle nousee usein esiin kysymyksiä. Eikö puhtaan totuuden pitäisi olla puhdas totuus? Miksi siis asioista puhutaan eri tavalla eri lähteissä, vaikka kaikki sanovat kanavoivansa hyvin korkeavärähteisiä mestareita?

Totta kai, kanavoija vaikuttaa aina. Kuinka puhdas energia hänen kauttaan kulkee, kuinka hän ymmärtää sen, mitä saa, ja miten hän pystyy pukemaan sen sanoiksi. Se muuten on joskus varsinainen ongelma, odotan kovasti, että voisin suoraan telepaattisesti välittää juttuja ihmisille, kun sanat eivät oikein aina kuvaa täsmälleen oikein asioita.

Varmasti vaikuttaa myös se, missä värähtelyssä kanavoija on elänyt. Elimme niin pitkään kolmannessa ulottuvuudessa, että on ihan selvä, että kaikkien korkeavärähteisimmät jutut pidettiin vielä odottamassa. Joten asioista paljastettiin vain osa, ja nykyään tiedämme enemmän, ja meille kerrotaan enemmän. Mutta silti… Kai niissä nyt jotain samaa pitäisi olla? Silloin ja nyt, riippumatta mestarista/arkkienkelistä/yksisarvisista tms?

Mietin näitä, kun netin ihmeellisestä maailmasta etsin jotain, ja törmäsin kirjaan, jossa puhutaan säteistä, kristalleista, Lemuriasta ja Atlantiksesta ja monista muista mielenkiintoisista asioista – samassa kirjassa! Kyseessä on Janet McCluren Prelude to Ascension. Se on vanha, juuri ennen vuosituhannen vaihdetta ilmestynyt, mutta säteet ovat oma juttu, ja kirjassa kanavoidaan mestareita, joten pitihän se hankkia. Eikä tämä teos tietysti ole ainoa, on tullut lueskeltua aika paljon kaikkea mielenkiintoista.

Tiedän senkin, että yläkerran kaverimme käyttävät omaa käsitemaailmaamme, kun selittävät asioita. Jos katsoo vaikka paljon elokuvia, niiden kuvamaailmaa voidaan käyttää, kun haluaa ymmärtää jotain asiaa tai kysyy opastusta. Tai kirjoja, tai luontoa, tai mitä hyvänsä, mikä on omassa mielikuvien ja mielikuvituksen pankissamme. Energiaa voi olla vaikea selittää ihmiselle, joka ei aisti sitä, ellei käytä jotain, minkä hän voi käsittää. Pätee muuten ihan normi henkiseen opettajaan ja parantajaankin…:).

Mutta silti. Ehkä se on oman mielen ja ehkä egonkin jumitusta, kun on vaikea ymmärtää miten kirjassa kuvatut asiat, vaikka Lemuriasta, sopivat siihen käsitykseen, mikä itsellä on ollut. Tai ehkä se Atlantis tökkii eniten. Kun itse muistaa toisin, ja sitten joku sanoo, että mestarit kertoivat näin. Mikä siis on totta? Arkkienkeli Metatron oli oma avulias itsensä, kun kysyin. Vastaus oli hyvin lyhyt, tyypillinen meidän keskusteluille: Totuus totuuden takana.

Ja jos vielä vähän sekoittaa päätään, niin sehän on jo tutkittu ihan normi tieteessäkin, että muistot eivät kerro totuutta menneisyydestä. Oliko se 80 % mikä voi olla pielessä? Eli kun muistan jotain, se ei välttämättä ollut niin, tai kun joku muu muistaa jotain, ja kertoo sen totena, sekään ei välttämättä ollut niin. Voi vitsi, mitä tähän muuta sanoo…

Siinä sen taas näkee miten viisaita neuvoja yläkerrasta saa. Meitä on kehotettu vahvistamaan erottelukykyämme, jotta tunnistamme sen, mikä on totta itselle. Lisäksi on paljon sanottu sitä, että hiljentyessämme ja viedessämme asian sydämeen, erotamme totuuden. Ei kai se sitten auta, pitää nostaa omaa värähtelyä ja yrittää erottaa totuus ja sen takana oleva totuus.