Kiehtovien kristallien seurassa

Kristallit ovat ihmeellisiä, ihania, kiehtovia ja tehokkaita. Ja mitä enemmän niistä tietää tai niiden kanssa työskentelee, sitä syvemmälle haluaa sukeltaa ja ymmärtää lisää. Mikä on tietysti vallan mainiota, kun ei opiskelu ja korkeampi ymmärrys lopu, vaan aina on jotain, mikä aukeaa enemmän.

Olen itse asiassa aika vähän käyttänyt kristalleja, sillä minusta kaiken pitää toimia muutenkin, ja kristallit ovat sitten lisävahvistus. Eli toisin sanoen kulutan aikaa oppiakseni ja käyttääkseni energioita ihan itse, kun tarjolla olisi vahvistavaa apuakin. Kuten jo on todettu, henkinen kasvuni noudattelee taaperoikäisen mallia – apua olisi, mutta itsepäisesti sohlaan ja sottaan ja mihin tahansa avun tarjoukseen vastaan, että eikun minä ite:).

Nyt kuitenkin olen alkanut ottaa enemmän kristalleja elämääni muutenkin kuin pari tuttua, jotka ovat aina mukana. Kristallien kanssa tulee tehtyä yhteistyötä aika paljon, ja uusia ideoita ja työtapoja alkaa nousta esiin, ilmeisesti muistoina Kultaiselta Atlantikselta, tai ehkä jostain muualta.

Lumikristallin kivipuoti on mainio paikka, ja kun pidin siellä opekoulutusta viime viikolla, mukaan tarttui taas suuri määrä kristalleja, pari sellaista, mitä olin ajatellut, ja osa vain siksi, että ne tuntuivat huutelevan hyllyiltä haluavansa tulla mukaan. Lepidoliitti on se, mikä on nyt ajankohtainen itsellä. itse asiassa sellainen oli jo kaapissa, mutta vasta se yksilö, joka Katjan hyllyltä tarttui mukaan, avasi ihmeellisen maailman. Lepidoliitti on oikeaoppisesti kuvailtuna tasapainottava ja irrottaa muiden energioista ja mitä vielä, mutta minusta se on valtavan paljon muutakin. Tai ainakin minulla oleva, sillä kivi tuntuu avaavan mielenkiintoisia yhteyksiä sielunpolun solmukohtiin.

Hakusassa on vielä joitakin yksilöitä, joiden kanssa on tullut työskenneltyä energiatasolla, kuten tangeriinikvartsi ja tanzine aura kvartsi. Joskus sitten. Olen myös löytänyt aivan mahtavan paikan, missä on isoja ja vaikuttavia Andara-kristalleja, ja nyt oottelenkin lottovoittoa, että pääsisi ostoksille. Tiedän, että energiatasolla kaikki toimii myös, mutta kristallit on niin mukavia ihan livenäkin.

On tietysti äärimmäisen mukavaa, että oman kaapin päällä on myös kokoelma isoja kristalleja ja kristallikalloja, ja että ne ovat peräisin Tim Whildilta, eli valmiiksi puhdistettu ja energiataso asetettu korkeaksi ja yhdistetty johonkin valo-olentoon tai energiaan. Monet kurssilaiset tuntevat Tanelin, vuorikristallikallon, jolla on huumorintajua ja joka on kiltti ja auttavainen ja pystyy tuomaan kurssille ja kurssilaisille energiaa Kultaiselta Atlantikselta ja yleensä kristallikalloilta. Se yhteys Kultaiseen Atlantikseen on mahtava lisä, on ihana viettää aikaa temppeleissä ja yleensä Atlantiksella Tanelin kanssa, ja saada apua työhönsä.

Muut kristallikallot ovat vielä vähän pienemmällä käytöllä, mutta joka ikinen ilta yöpöydällä olevat, varsinkin se, mikä on yhdistetty Neptunukseen, antavat ymmärtää, että voisit hei tehdä jotain meidänkin kanssa. Kyllä ne tietysti vaikuttaa siitä yöpöydältäkin, kaipa siis jotain vuorovaikutusta on jo. itse asiassa siinä on niin paljon kristalleja ja kristallikalloja, että kun joskus yöpyy muualla, on tosi outoa, kun vieressä ei ole niin vahvaa energiaa.

Nestemäinen kristalli on todella kiehtova juttu, ja varsinkin arcturuslaisten taidot sen kanssa ovat vasta alkaneet avautua. Varmaan saadaan tietää lisää, kun oma värähtely nousee, mutta onneksi jotain päästään jo käyttämään Atlantiksen parannustekniikat -kurssilla, kun Kultaisten aikojen yliopiston parantajakoulutukset edistyvät sinne asti, lokakuun lopulla. Siitä tulee muuten mahtava kurssi, niin paljon on juttuja, mitä voidaan ottaa kunnolla käyttöön.

Joitakin asioita atlantislaisista on avattu vähän enemmän, ja taas pitää opena miettiä, että kerronko suoraan, vai sanonko nätisti kaartaen vai jätänkö jokaisen oivallettavaksi… Ehkä se, että kurssilla käytetään paljon kristalleja, avaa asioita myös muille. Tai sitten laitan Tanelin asialle, ja pyydän, että se kurssiin kuuluvan etukäteistyöskentelyn aikana lähettää niitä oivalluksia, mitkä ovat tarpeen. Kristallikallot ovat sitten käteviä, miten me oikein tultiin toimeen ilman niitä tässä 10 000 vuoden aikana?