Ero erottuu selvemmin

Lähestymme uudelleensyntymän aikaa, loka-marraskuun vaihdetta, ja mahtavaa 11.11-päivää ja joulukuun energiapäiviä. Jos tuntuu, että ei enää jaksa tätä muutosta, niin… no, ei voi mitään, tästä mennään kaikki, samoista porteista joka ikinen. Ero onkin eroissa.

Tarkoitan sitä, että valotyöntekijät ja vielä heräämättömät ihmiset ovat tietysti eri maailmoissa. Mutta myös valotyöntekijät alkavat vahvemmin eriytyä omiin joukkoihinsa. (Kun kirjoitin tätä, aloin kirjoittaa tähtilinjoihin, ja itse asiassa se varmaan myös pitää paikkansa.) Monet ovat olleet henkisellä tiellä jo kauan, ja jotkut ovat vasta heränneet kymmenen vuotta tai muutama vuosi sitten. Ja tietysti on eroa myös henkisellä tiellä vanhassa ja uudessa energiassa, joten meitä on moneen junaan.

Eroavaisuudet eivät tarkoita henkisiin poteroihin kaivautumista ja eri tietä kulkevien mollaamista, vaan sitä, että seuraamme omaa tähteämme, sitä energiaa ja niitä asioita, mitkä resonoivat kanssamme. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, ettei oma ihana työ, jota on rakastanut, enää tunnu samalta, ja huomaa katselevansa jotain ihan muuta, henkisen tien hommia tekevä ns. oikeita töitä, ja niitä normaalitöitä tekevä taas toisenlaisia. Tai se voi tarkoittaa sitä, että se, mikä on kiinnostanut jo kauan, ei enää saa innostuksen kipinää syttymään ja ihminen haalii siihen liittyviä kursseja tai luettavaa vain vanhasta tottumuksesta.

Olemme tulleet jonkun syklin päätökseen. Me tehtiin se, planeetta siirtyy uuteen kultaiseen aikaan, ja muutos on väistämätön. Menee nikotellen tai helpommin, mutta menee joka tapauksessa, joten vaikka puuhaa on vielä jäljellä, voi olla, että se ei enää tunnu omalta. Aivan sama juttu muuten kävi Kultaisella Atlantiksella. Kun kaikki alkoi olla kohdillaan, ja asiat sujuivat, remmiin astuivat uudet ylipapit ja -papittaret, joiden värähtely ja taidot sopivat paremmin siihen, missä oltiin ja mihin oltiin menossa.

Eli ei ole syytä hakata päätä seinään, jos tuntuu, että on muutoksen aika. Ainakin itse koen sen hyvin vahvasti. Kultaisten aikojen yliopisto työllistää kovasti, ja 17.kouluun on uusia suunnitelmia, ja muutakin ois, mutta samalla tiedostan, että on tulossa jotain, mitä en vielä tiedä. Ja kun en tiedä, se näyttäytyy myös niin, että alkaa kyllästyttää aivan kaikki, koko planeetta ja kaikki sen päällä. Tää on niin nähty…

Mutta uusi on tulossa, aivan varmasti. Odotankin mielenkiinnolla, miten henkinen tie levenee, ja siitä alkaa erottua eri väyliä. En usko, että kyse on eri poluista samalla lailla kuin ennen. Tai ehkä on, mutta uudella tasolla, eri aikalinjassa. Omalta kohdaltani odotan kovasti 13.11 ja siitä eteenpäin -kurssia, koska opekin saa aina oman osansa koulutuksesta. Ihan varma on, että marraskuu heittää meidät jo täysin uuteen energiaan.