Henkisen kasvun testausta – eli ihana perhe ja sukulaiset

Takuuvarmasti jokainen voi saada ymmärrystä omasta henkisestä kasvustaan tapaamalla äitinsä. Tai myös isänsä, mutta yleensä äiti on se, jonka kanssa testi toimii hyvin. Jos selviää hommasta päivän niin, ettei taannu vanhoihin ajatus- ja käyttäytymismalleihin, oma kehitys on vakaalla pohjalla. Ja veikkaan muuten, että vaikka vanhemmat olisivat jo siirtyneet eteenpäin, aika harva haluaisi heitä edes sisätasojen koulutuksen jälkeen omiksi auttajikseen:).

Vähän sama efekti on sukulaisten tapaamisella, varsinkin sellaisten, joita tapaa harvemmin ja jotka muutenkaan eivät ole ihan samalla taajuudella. Mietinkin eilen moneen kertaan miten periaatteessa samoista geeneistä voi tulla niin erilaisia lopputuloksia. Ja mietin myös myötätunnon eri ilmenemismuotoja, ja varsinkin sitä, miten ne voidaan käsittää.

Tarkoitan sitä, että jos ihminen määrittää itsenä sairauksiensa kautta, hän on ilmiselvästi tottunut siihen, että asioita kauhistellaan, päivitellään ja märehditään jatkuvasti. Ja sitten jos joku ei alakaan keskustella vanhan kaavan mukaan, on vaikea ymmärtää, että jostain muustakin voisi puhua. On kyllä aivan ällistyttävää, miten monenlaista vaivaa voi ihmisillä olla…

Luultavasti herätin myös yleistä paheksuntaa, kun minusta pienten koirien jatkuva sähläys ja räksytys reviirin puolustamiseksi ei ollut herttaista vaan kertoi enemmän niiden ahdistuksesta ja huonosta koulutuksesta ja omistajansa ymmärtämättömyydestä. Jotenkin monet yleisesti suvun piirissä hyväksytyt asiat näyttäytyvät erilailla, kun tapaa heitä harvakseltaan.

Oli kiva tavata sukulaisia pitkästä aikaa, ja tavata monet veljet – juu, minulla on niitä paljon – ja heidän jälkikasvuaan. Tosin siitä seuraava sukupolvi on jo vähän vieraampi, en millään enää meinannut muistaa kaikkien niiden taaperoiden nimiä ja kenelle ne kuuluivat… Ja aivan täysin tipahdin kärryiltä, kun alettiin puhua serkuista, varsinkin niistä, joista ei ole mitään muistikuvaa, koska ovat häipyneet muille maille joko kirjaimellisesti tai kuvaannollisesti.

Jostain muistan lukeneeni, että monet syntyvät samaan sukuun aina uudelleen. En tiedä voisiko tuo olla totta. Ehkä. Itse en ainakaan koe mitään tunnistamiskolahdusta sukua taaksepäin miettiessäni. Aika monella kuulemma on myös valon tason opastajina omia sukulaisia monien sukupolvien takaa. Sitäkin olen joskus ihmetellyt. Toisaalta oppaat vaihtuvat aiheen mukaan jatkuvasti, joten kaipa niitä sukulaisia voi ihmisen elämässä pyörähtää aina välillä. Kunhan muistaa, että kuolema ei tee kenestäkään pätevää neuvomaan yhtään missään, oppaaksi kannattaa kelpuuttaa vain mahdollisimman korkeasta värähtelystä tuleva ja viisautta ja tietoa omaava tapaus.