Kahden kysymyksen taktiikalla

Maailma, ainakin energiamaailma taitaa olla melkoisessa myllerryksessä. Niin paljon kaikkea sälää lentelee ja leijailee ympäriinsä, ja mitä ihmeellisimmät ilmiöt ovat aktivoituneet. On aika kurja kuunnella ihmistä, joka kuulostaa täysin normaalilta, ja puhuu henkisistä asioista todella korkealla tasolla, mutta ajatteluvinksahdus perustasta vääristää kaiken.

Olen aina ollut sitä mieltä, että monet mielen sairauksista ovat silkkaa energian epätasapainoa, ja lääkkeitä enemmän ihmiset hyötyisivät maadoituksesta. Ynnä putsauksesta ja suojauksesta tietysti, perusjutut kuntoon. Ehkä jonakin päivänä energiatason ongelmat ymmärretään sellaisena kuin ne ovat, eikä ihmistä yritetä turruttaa lääkkeillä. Ratkaisuhan se on sekin, ja toivottavasti helpotus ja apu heille, ketkä sitä kokevat. Asiat muuttuvat jossain vaiheessa, joten sitä ootellessa…

Kuulen myös paljon ihmisten juttuja siitä, mitä energiaa heille on sanottu heidän omaavan, tai miten joku on kertonut, minkälaisia menneitä elämiä ihmisellä on. Ihan kiva, on mielenkiintoista näiden ihmisten kuulla miten joku kertoo omia vaikutelmiaan hänen energiastaan. Tietysti ihan kiva siihen asti, kun kertojat tietävät mitä tekevät. Sehän ei aina ole suinkaan niin, sillä jos näkijä/kanavoija/mikä lie ei ole samassa värähtelyssä tai mieluummin korkeammassa, jutut ei suinkaan pidä paikkaansa, tai ovat vääristyneitä sirpaleita.

Taidan olla itse mennyt tuosta tavallaan ohi. On hienoa, kun uusia muistoja ja juttuja menneistä elämistä aukeaa, tietysti. En vain jotenkin enää osaa olla kiinnostunut kovin paljon siitä missä olen elänyt ja mitä tehnyt. Kultaiset ajat on vähän eri juttu, mutta ei nekään enää kovin paljon. On lohdullista ja myös häiritsevää saada lisää tietoa. Lohdullista siksi, että kun tajuaa mistä asiat johtuvat tai mihin liittyvät, se aina helpottaa omaa ymmärrystä. Häiritsevää siksi, että joskus tuntuu, että eikö jo näiden entistenkin yhteensovittamisessa ois tarpeeksi…

Tämän elämän juttu kun ei ole saada lisätietoja entisistä elämistä. Olemme keränneet elämiä, tietoa, taitoa ja energiaa tähän elämään siksi, että nyt ne lyödään yhteen ja käytetään hyödyksi. Olen itse huomannut aika haastavaksi välillä sovittaa yhteen hyvinkin erilaiset elämät Atlantiksella, mutta jotenkin se pitäisi saada onnistumaan tässä elämässä. Siksi nykyään, kun ihmiset kertovat mitä ovat kuulleet joltain entisistä elämistä tai vaikka olevansa kristalli tai indigo tai muuta superhienoa, eka ajatus minulla on yleensä mitä sitten. Ehkä vähän tylyä, tiedän. On hienoa, kun jossain vaiheessa alkaa ymmärtää, että on elänyt ennenkin ja hienoa, kun alkaa oivaltaa missä ja mitä on tullut tehtyä. Mutta minua kiinnostaa nykyään enemmän isompi suunnitelma kaiken takana, sori.

Siksi toinen kysymys, joka usein tulee mieleen ja monesti pääsee suustakin ulos, on mitä teet sillä. Ei se paljon auta matkalla uuteen kultaiseen aikaan itseä tai mitään muutakaan, kuten planeettaa, jos vain hehkuttaa sitä, että olin mennessä elämässä vaikka korkea-arvoinen papitar tai työskentelin äänen kanssa. On hienoa, kun sen tietää, ilman muuta. Mutta tieto annetaan jotain varten. Se auttaa ymmärtämään itseä, parantamaan menneitä, hälventämään sitä, minkä on aika mennä, tai tuo ymmärryksen omasta osaamisesta tai työkaluista, joita voisi käyttää nytkin. Siksi eka kysymys on mitä sitten. Ja toinen mitä teet sillä.

Onkin ihan valtavan hienoa, onnellista ja tajuttoman ihanaa, että pääsen viikonloppuna tekemisiin ihmisten kanssa, jotka osaavat vastata molempiin kysymyksiin:). Paluu temppeleihin –kurssilaiset valmistuvat sunnuntaina. Aloitettiin 11.11.11. energiassa, sinä viikonloppuna, ja valmistuminen on Kristusvalon päivänä 333. Vähänkö hieno juttu, minusta. Ja kurssilaiset se vasta hieno juttu onkin. Kaikki saivat taitojaan ja tietojaan tuotua todellisuuteen, hioivat ja testasivat asioita, joita ovat käyttäneet ennenkin. Aivan huikeita uusia hoitoja ja vahvistuneita yhteyksiä, syvempää ymmärrystä… Ei voi sanoa muuta kuin vau. Olen vaikuttunut, vaikka näin heidän potentiaalinsa – eihän ne muuten ois päässeet kurssille… Tulossa hieno viikonloppu. Jos Turun suunnassa näkyy tähdenlentoja ja valokeiloja avaruuteen, se on vain meidän porukka:).