Kasvatettuja lähimmäisiä

Tajusin yksi päivä, miten paljon ihmiset ovat muuttuneet. Läheiset, ja tuntemattomat. Jutut, joista puhutaan, olisivat olleet aivan mahdottomia vielä muutama vuosi sitten. Tai murusen kanssa ehkä osastoa Kahjo, mutta kai sitä pitää kestää.

Muutoksen vauhti ja voima jää helposti huomaamatta, kun pyyhältää arjessa eteenpäin parhaansa mukaan. Paljon on muuttunut parissa vuodessa, ja ihan arjessa, konkreettisesti. Helpompi on ehkä kiinnittää huomiota hämmennykseen ja pelkoon pohjautuviin käyttäytymismalleihin, jotka saavat niin paljon tilaa uutisissa, mutta aivan yhtä paljon ellei enemmänkin on niitä positiivisia muutoksia. Lisäksi Kultaisen Atlantiksen jutut ovat alkaneet nousta esiin, mikä saa ainakin minut hymyilemään ja välillä nauramaan ääneen, kun tieteessä keksitään jotain, tai joku tutkimus todistaa jotain, minkä moni hörhö on tiennyt jo kauan olevan mahdollista ja todellista.

Havahduin murusen muutokseen, kun puhuimme elokuvista, ja minä sanoin miten en tiedä voinko mennä katsomaan kolmatta osaa MIBistä, Miehet mustissa –elokuvasta, koska se on ihan hirveää rasismia, alienit on pahiksia, joita mäiskitään milloin milläkin tavalla. Juju on siinä, että lähimmäinen ei alkanut katsoa säälien eikä viistoon, vaan sanoi vaan ihan asiallisesti, että kyllä siinä sarjassa on avaruusolentoja hyviksinäkin. Eli minun maailmankatsomukseni on jos ei jaettua niin ainakin hyväksyttyä minulle, eikä minua tarvitse alkaa käännyttää yleisen normitervejärkisyyden poluille.

Vaikka ois kiva, kun asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä ja termeillä – eli kaikki on energiaa, ja värähtelyä, ja ihminen ei ole maailman ainoa muoto olla tietoinen olento – on silti mukava, että asiat alkavat levitä. Hyvä mindfulness, tietoisuustaidot, luovuuden opiskelu ja hyvinvointivalmennus ja lentävät autot, meteoriitit pullopostina ja mitä niitä nyt on parhaillaan menossa, siitä se lähtee taviksillakin.