• 17. koulu on kokoelma kursseja, luettavaa ja katsottavaa. Valikoima täydentyy ja välillä muuttuukin. Jäseneksi liittymällä saat välittömästi käyttöön ilmaissisältöä ja pääset valitsemaan maksullisia kursseja itsellesi. Jäsenet saavat myös etuja kaikille avoimista kursseista.
  • Ametisti on ihana, kaunis ja voimallinen kristalli, joka sopii erityisen hyvin käytettäväksi tässä ajassa.
  • Arkkienkeli Christiel tuo energiaansa meille Lyyran tähtiportin ja kuun kautta, ja kuukivi välittää hänen energiaansa.
  • Arkkienkeli Jofiel on viisauden ja valaistumisen arkkienkeli, jonka energia säteilee myös sitriinien kautta.
  • Arkkienkeli Maria on mahtava universaali enkeli. Hänen akvamariinisäteensä tuo rakkautta, parannusta, Kristusvaloa ja jumalallista feminiinistä energiaa kaikkialle.
  • Arkkienkeli Urielin rubiinisäde katkoo entistä aikansa elänyttä, ja tuo viisautta ja voimaa toteuttaa omaa sielunsuunnitelmaansa.
  • Kolmen viikon kurssilla arkkienkeleiden ja muiden valon auttajien kanssa otat omaa mestaruuttasi enemmän käyttöön arkipäivässä, ja alat muokata elämästä oman näköistä, juuri sitä, mikä sopii sielunsuunnitelmaasi ja tuottaa iloa ja tyydytystä. Kurssi on osa Arkkienkelien kurssi -sarjaa, jossa arkkienkelit valmentavat meitä omaan mestaruuteemme eri aiheisiin liittyen.
  • Kolmen viikon kurssilla arkkienkeleiden ja muiden valon auttajien kanssa tuot rakkauden vahvemmin elämääsi, poistaen lapsuudesta tai mennestä elämistä olevia malleja ja uskomuksia, jotka voivat estää rakkautta täyttämästä elämääsi. Kurssi on osa Arkkienkelien kurssi -sarjaa, jossa arkkienkelit valmentavat meitä omaan mestaruuteemme eri aiheisiin liittyen.
  • Kolmen viikon kurssilla arkkienkeleiden ja muiden valon auttajien kanssa poistat vanhaa ja korvaat sen korkeamman värähtelyn tavalla vetää runsautta elämääsi. Kurssi on aloitettavissa välittömästi. Kurssi on osa Arkkienkelien kurssi -sarjaa, jossa arkkienkelit valmentavat meitä omaan mestaruuteemme eri aiheisiin liittyen.
  • Oma energiatasapaino on avain parempaan elämään monin tavoin. Askelmia mestaruuteen 1 –kurssi antaa tiedot, taidot ja käytännön kokemusta omasta energiasta ja sen tasapainosta huolehtimiseen ja oman energian ja ympäristön korkeavärähteisenä ja sopusointuisena pitämiseen. Kurssi antaa vahvan pohjan kulkea eteenpäin omalla henkisellä tiellä. Kurssin hinta on 44. 17.koulun jäsenet saavat kurssin puoleen hintaan, koska osa kurssin sisällöstä on jo käsitelty koulun ilmaiskursseilla.
  • Tämä on Kultaisten aikojen yliopiston 2.tason kurssi

    Askelmia mestaruuteen 2 -kurssin kaksi ensimmäistä päivää (nyt etänä) antavat ymmärrystä omasta elämästä monelta kannalta. Saat ymmärrystä sielusi valinnoista ja arkisesta elämästä, ja opit ymmärtämään itseäsi paremmin. Kurssin käyminen tuo oivalluksia, mitkä eivät ehkä ole kovin kivoja, mutta tarpeen omalla tiellä edistymiseen.  
  • Askelmia mestaruuteen 2 -kurssin kaksi viimeistä päivää (nyt etänä) tuovat harjoitusta ja lisäkokemusta korkeavärähteisen energioiden kanssa työskentelyyn. Päivät auttavat tuomaan omaa energiaa tasapainoon ja kehittymään omalla mestaruustiellä eteenpäin.  
  • Jatko-osa Ylösnousseet mestarit ja oma mestaruustie -kurssiin

    Kurssi on tällä hetkellä etäkurssi, jonka saat käyttöösi heti kurssimaksun maksettuasi. Kultainen Atlantis ja sen mestarit, ylipapit ja  -papittaret ovat lähempänä ja vahvemmin apunamme, mitä pidemmälle edistymme kohti uutta kultaista aikaa. Kultaisen ajan energia, Atlantiksen viisaus, tiedot ja taidot aktivoituvat tällä kurssilla käytettäväksi omassa elämässä ja laajemminkin.
  • Chakrat

    33,00 
    Chakrat ovat energiakeskuksia, jotka vaikuttavat monella tasolla olemukseemme ja elämäämme. Chakrakurssilla saat tietoa ja ymmärrystä chakroista ja erilaisista chakrajärjestelmistä ja niiden kanssa työskentelemisestä.  
  • 26-27.3 Luumäki Kaikki on energiaa, ja kotimme on täynnä energiaa, joka joko tukee tai hankaloittaa asukkaiden elämää. Fengshui on tapa tarkastella kodin energiaa ja tehdä tarvittaessa muutoksia, jotka vaikuttavat suotuisasti eri elämänalueisiin.
  • 29-30.1.22 Turku Kaikki on energiaa, ja kotimme on täynnä energiaa, joka joko tukee tai hankaloittaa asukkaiden elämää. Fengshui on tapa tarkastella kodin energiaa ja tehdä tarvittaessa muutoksia, jotka vaikuttavat suotuisasti eri elämänalueisiin.
  • Henkisen tien perustyökalut auttavat pitämään oman energian tasapainossa ja kulkemaan valon tietä parhaimmallal mahdollisella tavalla.
  • Kirja on täynnä perustietoa, jonka pohjalle on hyvä rakentaa omaa tietään. Siihen on koottu lyhyesti monia niistä käsitteistä ja asioista, joihin henkisen tien aloittelija törmää. Kirja on tarkoitettu avuksi ja opastukseksi, että alkaisit luottaa omaan intuitioosi ja omiin auttajiisi ja tietäisit mistä asioista haluat saada lisätietoa.
  • Kirja on täynnä perustietoa, jonka pohjalle on hyvä rakentaa omaa tietään. Siihen on koottu lyhyesti monia niistä käsitteistä ja asioista, joihin henkisen tien aloittelija törmää. Kirja on tarkoitettu avuksi ja opastukseksi, että alkaisit luottaa omaan intuitioosi ja omiin auttajiisi ja tietäisit mistä asioista haluat saada lisätietoa. E-kirja on heti ladattavissa pdf-muodossa. (17.koulun jäsenet saavat tämän kirjan ilmaiseksi, jäsenhintaan kuuluvana. )
  • Kirja on täynnä perustietoa, jonka pohjalle on hyvä rakentaa omaa tietään. Siihen on koottu lyhyesti monia niistä käsitteistä ja asioista, joihin henkisen tien aloittelija törmää. Kirja on tarkoitettu avuksi ja opastukseksi, että alkaisit luottaa omaan intuitioosi ja omiin auttajiisi ja tietäisit mistä asioista haluat saada lisätietoa. E-kirja on heti ladattavissa pdf-muodossa.
  • Arkkienkeli Uriel ja hänen kaksoisliekkinsä Aurora auttavat meitä vahvistamaan itseluottamustamme, arvostamaan itseämme ja hyväksymään itsemme. Se auttaa meitä myös luottamaan muihin ihmisiin ja rakentamaan uuden kultaisen ajan yhteisöllisyyttä.
  • Kultaisten aikojen yliopiston 1. tason kurssi - avoin kaikille Kristallit ovat energian tuojia, muuntajia ja vaikuttajia. Niitä voidaan käyttää missä tahansa tilassa vahvistamaan rakkaudellista, sopusointuista energiaa, puhdistamaan pois sitä, mikä ei ole hyväksi ja tuomaan sitä energiaa, mitä tilaan kaivataan. Kurssi on etäkurssi.
  • Kultaisten aikojen yliopiston 1. tason kurssi. Ihana, loistava, uusi kultainen aika on tulossa, ja joka päivä olemme askeleen lähempänä. Se ei ole enää kaukainen haave, vaan asia, jonka kanssa jokainen työskentelee tässä ajassa ihan riippumatta siitä ymmärtääkö sen vai ei. Muutos on alkanut! Kurssin voi hankkia, vaikka ei olisi käynyt muita Kultaisten aikojen yliopiston kursseja. Tämä on yksi ilmaisista bonuskursseista Askelmia mestaruuteen 1 tai Kristallityöskentelyn perusteet käyneille.
  • Kristallit ovat mahtavia apureita ja kumppaneita. Tämä kurssi tuo tiedot ja taidot työskentelyyn kristallimaailman kanssa. Kurssi on osa Kultaisten aikojen yliopiston kurssitarjontaa.
  • Kultaisen Atlantiksen kristallikammiohoito on ryhmäkaukohoito, jonka voi ottaa vastaan heti ilmoitettuna aikana tai myöhemmin. Hoidossa luodaan energiatasolla ne ihanat kristalleista rakennetut kammiot, joissa muinoin Atlantiksen aikana saimme hoitoa ja joissa kehomme uudistui ja elpyi. Hoidettava saa ympärilleen valitsemastaan kristallista rakennetun eteerisen kammion, ja puhtain, parantavin energia virtaa kristallien kautta. Kaikki kristallikammiot ovat erilaisia. Valitse haluamasi kristallikammio, ja saat kuitin mukana ohjeet ja selostuksen hoidon kulusta. Energiahoito viipyy universumissa kaksi vuorokautta, joten voit ottaa sen vastaan silloin, kun itsellesi sopii.  Saat myös sähköpostilla tietoa siitä, mitä hoidossa tapahtui heti, kun se on tehty. Huom! Muistathan tarkistaa, että nimesi näkyy tilaajana, jotta hoito tulee oikeaan osoitteeseen.
  • Olemme parhaillaan matkalla kohti uutta kultaista aikaa, jonka rakennamme Kultaisen Atlantiksen osaamiselle ja mallille. Kultaisen Atlantiksen muistot ja taidot ovat alkaneet nousta tietoisuuteen monilla, ja Atlantiksen enkelit ja lohikäärmeet etsivät ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan ne taas kerran käyttöön.
  • Olemme parhaillaan matkalla kohti uutta kultaista aikaa, jonka rakennamme Kultaisen Atlantiksen osaamiselle ja mallille. Kultaisen Atlantiksen muistot ja taidot ovat alkaneet nousta tietoisuuteen monilla, ja Atlantiksen enkelit ja lohikäärmeet etsivät ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan ne taas kerran käyttöön. E-kirja on heti ladattavissa pdf-muodossa.
  • Kultainen Atlantis on nyt ajankohtainen ja tärkeä, sillä se antaa meille mallin ja työkalut, joilla luomme uutta kultaista aikaa. Monilla voi olla alitajuisia pelkoja Atlantiksen tuhoutumisen ja energian rappeutumisen ajalta, ja ne saattavat estää omien lahjojen ja viisauden esiin tulemisen. Käynti Kultaisella Atlantiksella hälventää automaattisesti negatiivisia muistoja ja pelkoja, ja yhdistää meidät uudelleen kultaiseen, rakastavaan energiaan.
  • Rakkauden temppeli oli yksi tärkeimmistä temppeleistä Kultaisella Atlantiksella. Tämä etäkurssi yhdistää temppelin energiaan ja herättelee käyttöön kultaisen ajan työtavat ja mahdollisuudet.
  • Kultaiset ajat

    11,00 
    Kultaisten aikojen yliopiston 1. tason kurssi. Maassa on ollut viisi loistavaa, korkeavärähteistä kultaista aikaa. Ne ovat jättäneet meille perinnön, viisautta, taitoja ja tietoja, jotka otamme käyttöön, kun matkamme uuteen kultaiseen aikaan edistyy. Kurssin voi hankkia, vaikka ei olisi käynyt muita Kultaisten aikojen yliopiston kursseja. Tämä on yksi ilmaisista bonuskursseista Askelmia mestaruuteen 1 tai Kristallityöskentelyn perusteet käyneille.
  • Lohikäärmeet kuuluvat enkelimaailmaan, ja ovat kumppaneitamme ja ystäviämme matkalla uuteen kultaiseen aikaan. Lohikäärmeitä on monenlaisia, tulilohikäärmeistä ja muista elementaalilohikäärmeistä mahtavan korkeavärähteisiin valaistumista ja kosmisia energioita tuoviin. Lohikäärmekoulu I tutustuttaa omaan lohikäärmeeseesi ja ihaniin elementtien lohikäärmeisiin. Ne ovat arjen ja henkisen tien auttajia, suojelijoita ja opastajia, jotka toimivat aina kaikkien korkeimmaksi parhaaksi.
  • Lohikäärmeet kuuluvat enkelimaailmaan, ja ovat kumppaneitamme ja ystäviämme matkalla uuteen kultaiseen aikaan. Lohikäärmeitä on monenlaisia, tulilohikäärmeistä ja muista elementaalilohikäärmeistä mahtavan korkeavärähteisiin valaistumista ja kosmisia energioita tuoviin. II-osa lohikäärmekoulua vie syvemmälle korkeavärähteisten lohikäärmeiden maailmaan. Tutustut uusiin lohikäärmeisiin ja opit työskentelemään niiden kanssa itsesi, muiden ja koko planeetan hyväksi. Tämä kurssi on voimakkaasti omaa energiaa puhdistava ja muuntava, ja voit aktivoida Kultaisen Atlantiksen lahjojasi, parantaa ihmissuhteita, puhdistaa ihan mitä haluat tai nopeuttaa omaa ylösnousemustietäsi - kaikkea tätä ja paljon muuta tehdään tällä kurssilla ihanien, mahtavien lohikäärmeiden kanssa.
  • Lohikäärmeet kuuluvat enkelimaailmaan, ja ovat kumppaneitamme ja ystäviämme matkalla uuteen kultaiseen aikaan. Lohikäärmekoulu III tuo luoksesi mahtavat, korkeavärähteiset planeettojen ja universumin lohikäärmeet kohottamaan värähtelyäsi, palauttamaan lahjasi ja elämien aikana keräämäsi viisauden, sekä tekemään yhteistyötä itsesi, planeetan ja universumin hyväksi.
  • Meripihkakristallihoito on tasapainottava, energiaa puhdistava ja kohottava ryhmäkaukohoito. Meripihka puhdistaa energiaa, jopa karmaa. Se toimii kaikissa kehoissa ja chakroissa, muuntaen ja hälventäen negatiivisuutta, jotta keho voi parantaa itseään. Meripihka tuo elinvoimaa ja uudistumista, se on kuin sisäinen aurinko, tuoden lämpöä ja iloa ja elämästä nauttimista. Kristallihoidon voi ottaa vastaan silloin, kun hoito tehdään, tai noin kahden vuorokauden sisällä. Saat sähköpostilla tietoa siitä, mitä hoidossa tapahtui heti, kun se on tehty. Muistathan tarkistaa, että nimesi näkyy tilaajana, jotta hoito tulee oikeaan osoitteeseen. Tällä hetkellä hoitoaikoja ei ole.
  • Synnymme jokainen tarkkaan valitussa kosmisessa virtauksessa, huolellisesti suunniteltuna ajankohtana, jota kuvaavat omat numeromme. Meillä jokaisella on oma elämäntehtä­vämme ja syy, miksi olemme tällä planeetalla juuri tänä aikana. Sielumme on valinnut meille työkaluja, joita käyttää ja asioita, joissa meidän on tarkoitus tulla mestariksi tässä elämässä. Nämä kaikki löytyvät omista numeroistamme. Numerologia auttaa ymmärtämään omaa itseään, sielun­tietään ja ihmisiä, joita tällä tiellä kohtaa. Se kertoo myös oman elämämme vaihtuvista sykleistä, niiden energioista ja muista elämämme numeroista.
  • Jokaisella on oma enkeli, joka suojelee, opastaa ja auttaa elämässä kaikin tavoin. Monet kutsuvat häntä suojelusenkeliksi, ja se onkin yksi hänen tehtäviään. Oma enkelimme tekee paljon muutakin hyväksemme, kuten huomaat tällä kurssilla.
  • Nämä kurssit on tarkoitettu juuri tähän aikaan, kun olemme siirtymässä aikalinjasta toiseen, uuteen kohtaan elämässä ja planeetan kehityksessä ja uusi vuosi häämöttää. Mestarien ja arkkienkelien avulla voimme hyödyntää energiamuutosta, valovirtoja ja planeettalinjauksia, jotka vievät meidät uuteen energiaan. Kurssit on luotu sarjaksi, mutta toimivat myös yksittäisinä.
  • Nämä kurssit on tarkoitettu juuri tähän aikaan, kun olemme siirtymässä aikalinjasta toiseen, uuteen kohtaan elämässä ja planeetan kehityksessä ja uusi vuosi häämöttää. Mestarien ja arkkienkelien avulla voimme hyödyntää energiamuutosta, valovirtoja ja planeettalinjauksia, jotka vievät meidät uuteen energiaan. Kurssit on luotu sarjaksi, mutta toimivat myös yksittäisinä.
  • Nämä kurssit on tarkoitettu juuri tähän aikaan, kun olemme siirtymässä aikalinjasta toiseen, uuteen kohtaan elämässä ja planeetan kehityksessä ja uusi vuosi häämöttää. Mestarien ja arkkienkelien avulla voimme hyödyntää energiamuutosta, valovirtoja ja planeettalinjauksia, jotka vievät meidät uuteen energiaan. Kurssit on luotu sarjaksi, mutta toimivat myös yksittäisinä.
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Atlantiksen portaali yhdistää Kultaisen Atlantiksen energiaan ja Poseidonin temppeliin ja alkaa tuoda esiin omaa kultaisen ajan osaamista. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • vahvistaa yhteyttä Kultaisen Atlantiksen energiaan ja hälventää siihen ehkä liittyviä pelkoja
    • tuoda oman sielunsuunnitelmasi vahvemmin käytännön elämääsi
    • haluat nostaa värähtelyäsi niin, että menneiden elämien ja kultaisten aikojen viisaus, tiedot ja taidot alkavat nousta vahvemmin tietoisuuteesi
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Alaskan portaali yhdistää inuittien viisauteen ja tuo yhteyden elementaaleihin.  Portaali vahvistaa yhteyttä luonnon energiaan ja sen moniin ihmeisiin. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • vahvistaa yhteyttäsi elementaaleihin, erityisesti kun haluat tukea niitä työssään
    • olla avoimempi muiden luomakuntien ja valon maailman viisaudelle ja ymmärtää paremmin opastusta, jota saat
    • ymmärtää paremmin planeettojen, tähtien ja asumasi planeetan vaihtuvia energioita ja syklejä
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Etelänavan portaali auttaa tuomaan onnellisuuden ja ilon vahvemmin omaan elämään. Portaali tuo Maalle valoa ja energiaa muista universumeista. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • nopeuttaa valaistumistasi
    • tuoda elämääsi onnellisuutta, iloa ja luovuutta
    • avautua vahvemmin valon maailmalle
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Mayojen siirtokunnan portaali tuo tunteen kodista, ja avaa yhteyden tähtiin. Portaalin energia auttaa luomaan uuden kultaisen ajan elämää kaikkialle. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • ankkuroida energiaa uuden kultaisen ajan luomiseksi
    • vahvistaa yhteyttäsi sielusi alkuperään sekä kotiisi tässä inkarnaatiossa
    • löytää tapoja elää kultaisen ajan elämää jo nyt
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Perun portaali yhdistää mm. inkojen viisauteen ja auttaa oman potentiaalin käyttöönottamisessa. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • avautua inkojen ja Kultaisen Atlantiksen Perun alueelle siirtyneen heimon viisaudelle
    • vahvistaa yhteyttäsi sekä maahan että universumiin ja olla universumin laajuisessa palvelutyössä
    • yhdistyä ykseyteen ja jumalalliseen harmoniaan tuodaksesi koko potentiaalisi esiin
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Malin portaali tuo ymmärrystä ja tietoa uudesta teknologiasta, esimerkiksi kristallien käytössä, sekä avaa ymmärrystä omasta olemuksestasi. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • ymmärtää syvällisesti pyhää geometriaa ja/tai miten kaikki universumissa rakentuu sen mukaisesti
    • muistaa tietoisemmin valotasoilla viettämääsi aikaa ja sielun matkasi tuomaa viisautta
    • vahvistaa yhteyttäsi Siriukseen tai Lakumayhin tai sieltä kotoisin oleviin olentoihin, kuten hevoset, delfiinit ja linnut
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Sfinksin portaali tuo voimaa ja rohkeutta oman tiensä kulkemiseen ja avaa väylän universumin viisauteen (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • avata omat Akaasisten aikakirjojen arkistosi
    • muuttaa jotain elämässäsi, mutta koet, että sinulla ei ole rohkeutta ja kykyä tehdä niin
    • haluat avata tai vahvistaa yhteyttäsi universumin henkiseen viisauteen niin korkealla tasolla kuin mahdollista
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Mesopotamian portaali yhdistää Kaksoisvirranmaan muinaisten kulttuurien tietoon ja viisauteen sekä Kultaisen Atlantiksen perintöön. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • vapautua rajoittavista uskomuksista ja avautua korkeammalle totuudelle
    • ymmärtää kasvien voimaa ja yhteyttä universumin viisauteen
    • ymmärtää tulen elementtiä
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Gangesin alkulähteen portaali hälventää vanhaa ja tuo rakkaudellisen, positiivisen muutoksen. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • ankkuroida Kristusvalon omaan olemukseesi vahvemmin
    • vauhdittaa ylösnousemustietäsi arkkienkeli Metatronin avulla
    • puhdistaa elämästäsi pois sitä, minkä on aika mennä, ja siirtyä uuteen ilolla ja helposti
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Varanasin portaali tuo henkistä tietoa ja rauhaa. Se avaa yhteyksiä korkeavärähteisiin valo-olentoihin ja vahvistaa yhteyttä omaan sieluperheeseen. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • luoda vahvemman yhteyden korkealla värähteleviin valo-olentoihin ja Lähteen energiaan
    • ymmärtää värien energiaa korkeammissa värähtelyissä
    • valaistua
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Manilan portaali on yhteys suoraan Lähteeseen, ja arkkienkeli Gabrielin energiaan. Se tuo armoa, joka hälventää karmaa. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • vahvistaa yhteyksiäsi korkeampiin enkeliolentoihin
    • ottaa vastaan armon energiaa ja vapautua vanhasta painolastista
    • kohottaa värähtelyäsi paljon korkeammalle, ja olet valmis sen mukanaan tuomiin muutoksiin sekä huolehtimaan omasta energiastasi
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Lemurian portaali avaa yhteyttä muihin luomakuntiin ja palauttaa rakkauden ja yhteyden luonnon ja planeetan kanssa. Lohikäärmeet käyttävät tätä portaalia. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • avata sydämesi kosmiselle, rajattomalle rakkaudelle
    • auttaa luontoa, eläimiä ja kaikkea maan päällä sekä ymmärtää paremmin muita luomakuntia
    • vahvistaa yhteyttäsi lohikäärmeisiin
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Mongolian portaali auttaa eläimiä niiden sielunmatkalla, sekä ihmisiä ymmärtämään eläimiä, kommunikoimaan niiden kanssa ja elämään sopusointuisesti eläinten kanssa. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • oppia ymmärtämään paremmin eläimiä, auttaa niitä tai työskennellä niiden kanssa korkeamman värähtelyn tavalla
    • kommunikoida tietoisemmin eläinten tai oman lemmikkisi kanssa
    • hälventää unohduksen verhoja kolmannesta silmästäsi
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Angkor Watin portaali yhdistää kosmiseen sydämeen, säteilee rajatonta rakkautta erityisesti ystävyyssuhteisiin ja tuo tasapainoa omaan energiaan. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • tuoda elämääsi ja kehoihisi tasapainoista, rakkaudellista energiaa
    • avata sydämesi ja vetää puoleesi saman henkisiä ystäviä
    • avautua vahvemmin omalle henkiselle tiellesi ja omalle sisäiselle viisaudellesi
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Kwan Yinin portaali tuo sopusointua ja auttaa tietoiseen uuden kultaisen ajan elämän luomiseen. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • ankkuroida ja luoda viidennen ulottuvuuden elämäntapaa itsellesi ja yhteiskuntaan
    • tuoda sopusointua ja yhteistyötä johonkin tilanteeseen tai alueelle
    • vahvistaa korkeiden värähtelyjen maadoittumista itsellesi ja planeetalle
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Wuhamin portaali avaa korkeavärähteiseen elämään liittyviä taitoja ja lahjoja ja on reitti galaktiseen palvelutyöhön. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • avautua omille lahjoillesi ja viisaudelle koko sielunmatkaltasi
    • ymmärtää syvällisemmin korkeavärähteisiä parantamistapoja
    • nopeuttaa henkistä tietäsi
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Ansin portaali on viisauden portaali, joka auttaa omaksumaan maailmankaikkeuden viisautta, ja tuomaan viisauden oman elämän luomiseen. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • vahvistaa kykyäsi tietoiseen oman elämäsi luomiseen
    • ymmärtää henkistä tietoutta
    • ymmärtää ja ottaa käyttöön omaa potentiaaliasi
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Yorkin portaali on toivon ja korkeamman ymmärryksen portaali, joka auttaa muutoksessa parempaan. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • avata sisäistä näkökykyäsi ja kolmatta silmääsi korkeampaan värähtelyyn
    • vahvistaa luovuutta elämässäsi
    • aistia vahvemmin sen, mikä on itsellesi hyväksi ja oikea tie
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Andorran portaali on tuli-elementin ja lohikäärmeiden portaali, joka on jokaiselle omanlaisensa, sillä sen energia paljastaa todellisen olemuksemme. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • vahvistaa yhteyttäsi lohikäärmeisiin
    • puhdistaa energiaa itsessäsi tai yhteiskunnassa tulilohikäärmeiden kanssa
    • astua vahvemmin omaan voimaasi ja elämäntiellesi
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Marseillen rannikon portaali on jumalallisen feminiinisyyden, henkisen ymmärryksen ja myös ihmissuhteiden portaali. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • avautua henkiselle viisaudelle ja ymmärrykselle
    • nostaa ihmissuhteita korkeampaan värähtelyyn
    • olla vahvemmassa yhteydessä Maria Magdaleenaan
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Omskin portaali yhdistää meidät vahvemmin omaan suojelusenkeliimme. Se myös purkaa pois esteitä ja rajoituksia korkeamman värähtelyn tieltä. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • vahvistaa yhteyttäsi omaan suojelusenkeliisi
    • hälventää esteitä ja rajoituksia, jotka ovat aikansa eläneitä omasta elämästäsi tai laajemmin
    • tuoda ystävällisyyttä, anteliaisuutta ja toisten huomioonottamista omaan elämääsi tai laajemmin
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Siperian portaali auttaa liikkumaan monissa värähtelyissä sekä näkemään mennyttä ja tulevaa. Se auttaa myös hyväksymään oman itsensä korkeamman olemuksen. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • nostaa värähtelyäsi ja yltää yhä korkeampiin ulottuvuuksiin
    • vahvistaa selväaistejasi ja ymmärrystäsi niiden näyttämästä valon maailmasta
    • olla vahvemmassa yhteydessä tähtiauttajiin
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Ontto Maa on korkeavärähteinen portaali, jonka kautta voi saada yhteyden menneisiin kultaisiin aikoihin, tähtiin ja muinaisiin sivilisaatioihin.. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • kohottaa värähtelyäsi ja vahvistaa maadoitustasi samaan aikaan ja avautua vahvemmin yhteistyöhön valon maailman auttajien kanssa
    • olla yhteydessä menneiden kultaisten aikojen energiaan
    • nopeuttaa omaa ylösnousemustietäsi ja edistää koko planeetan ylösnousemusta
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Agatan portaali tuo energiaa uuden kultaisen ajan yhteisöllisyyttä varten. Energian avulla voi tuoda rauhaa ja sopusointua itselleen ja muille. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • tuoda rauhaa ja sopusointua ryhmiin, joissa olet, tai naapurustoon tai maiden välille
    • hyväksyä oman itsesi yksilönä ja osana ykseyttä
    • levittää Plejadien rakkaudellista sinistä valoa
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Opalan portaali on ilon, naurun ja elämästä nauttimisen portaali. Se myös avaa sielunmatkan aarteille ja viisaudelle ja auttaa tuomaan ne tähän inkarnaatioon. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • tuoda enemmän iloa ja naurua elämääsi
    • avautua sielunmatkasi viisaudelle ja edistyä omassa valaistumisessa ja ylösnousemuksessa
    • elää todella tällä planeetalla, nauttien inkarnaatiosta fyysisyydessä kauniilla sinivihreällä planeetalla, kokien aisteja ja tunteita
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Gora Chenin portaali on täynnä enkelivaloa, ja voimme sen kautta saada vahvemman yhteyden koko enkelimaailmaan. Portaali myös auttaa edistymään omalla henkisellä tiellään. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • olla vahvemmin yhteydessä enkeleihin
    • siirtyä seuraavalle tasolle oman sielunsuunnitelmasi toteuttamisessa
    • edistyä nopeasti omalla ylösnousemustielläsi
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Pohjoisnavan portaali on korkeavärähteisin kaikista Kristusvalon portaaleista, ja sen kautta virtaa eniten Kristusvaloa. Se vaikuttaa koko maailmaan, ja jokaisen omaan mestaruustiehen. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • nostaa värähtelyäsi sopusointuiseksi mestarin energiaksi
    • nopeuttaa Suomen, planeetan ja omaa matkaa uuteen kultaiseen aikaan
    • omaksua Kristusvaloa olemukseesi

Otsikko

Go to Top