• Jokaisella on oma enkeli, joka suojelee, opastaa ja auttaa elämässä kaikin tavoin. Monet kutsuvat häntä suojelusenkeliksi, ja se onkin yksi hänen tehtäviään. Oma enkelimme tekee paljon muutakin hyväksemme, kuten huomaat tällä kurssilla.
  • Kirja on täynnä perustietoa, jonka pohjalle on hyvä rakentaa omaa tietään. Siihen on koottu lyhyesti monia niistä käsitteistä ja asioista, joihin henkisen tien aloittelija törmää. Kirja on tarkoitettu avuksi ja opastukseksi, että alkaisit luottaa omaan intuitioosi ja omiin auttajiisi ja tietäisit mistä asioista haluat saada lisätietoa. E-kirja on heti ladattavissa pdf-muodossa.
  • Synnymme jokainen tarkkaan valitussa kosmisessa virtauksessa, huolellisesti suunniteltuna ajankohtana, jota kuvaavat omat numeromme. Meillä jokaisella on oma elämäntehtä­vämme ja syy, miksi olemme tällä planeetalla juuri tänä aikana. Sielumme on valinnut meille työkaluja, joita käyttää ja asioita, joissa meidän on tarkoitus tulla mestariksi tässä elämässä. Nämä kaikki löytyvät omista numeroistamme. Numerologia auttaa ymmärtämään omaa itseään, sielun­tietään ja ihmisiä, joita tällä tiellä kohtaa. Se kertoo myös oman elämämme vaihtuvista sykleistä, niiden energioista ja muista elämämme numeroista.
  • Valon enkelit kulkevat jokaisen vierellä, auttavat, opastavat ja tukevat ihmisiä, eläimiä ja planeettaa. Kirjassa saat perustiedot enkelimaailmasta ja opit käytännöllisiä tapoja ottaa enkelit elämääsi ihan arjessa.
  • Kirja on täynnä perustietoa, jonka pohjalle on hyvä rakentaa omaa tietään. Siihen on koottu lyhyesti monia niistä käsitteistä ja asioista, joihin henkisen tien aloittelija törmää. Kirja on tarkoitettu avuksi ja opastukseksi, että alkaisit luottaa omaan intuitioosi ja omiin auttajiisi ja tietäisit mistä asioista haluat saada lisätietoa.
  • Kirja kertoo Totuuden temppelin ylipapittarettana toimineen henkilön tarinaa. Erityisen kristallin uudelleen löytyminen aloittaa tapahtumasarjan, jossa kirjan päähenkilö saa tietää, mitä on todellinen rakkaus. Tarina alkaa Kultaisella Atlantiksella ja se sisältää paljon henkistä tietoa tuolta ajalta.
  • Olemme parhaillaan matkalla kohti uutta kultaista aikaa, jonka rakennamme Kultaisen Atlantiksen osaamiselle ja mallille. Kultaisen Atlantiksen muistot ja taidot ovat alkaneet nousta tietoisuuteen monilla, ja Atlantiksen enkelit ja lohikäärmeet etsivät ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan ne taas kerran käyttöön.
  • Kultainen Atlantis on nyt ajankohtainen ja tärkeä, sillä se antaa meille mallin ja työkalut, joilla luomme uutta kultaista aikaa. Monilla voi olla alitajuisia pelkoja Atlantiksen tuhoutumisen ja energian rappeutumisen ajalta, ja ne saattavat estää omien lahjojen ja viisauden esiin tulemisen. Käynti Kultaisella Atlantiksella hälventää automaattisesti negatiivisia muistoja ja pelkoja, ja yhdistää meidät uudelleen kultaiseen, rakastavaan energiaan.
  • Arkkienkeli Uriel ja hänen kaksoisliekkinsä Aurora auttavat meitä vahvistamaan itseluottamustamme, arvostamaan itseämme ja hyväksymään itsemme. Se auttaa meitä myös luottamaan muihin ihmisiin ja rakentamaan uuden kultaisen ajan yhteisöllisyyttä.
  • Henkisen tien perustyökalut auttavat pitämään oman energian tasapainossa ja kulkemaan valon tietä parhaimmallal mahdollisella tavalla.
  • Kurssi avautuu uusille opiskelijoille syksyllä -24. Numerologia kertoo elämästä, ihmissuhteista, sielunpolusta ja monista muista asioista. Se näyttää sielun tähän inkarnaatioon valmiiksi valitsemat mahdollisuudet ja haasteet, jotka sitten ilmenevät elämässämme oman värähtelymme mukaisesti, keventyen, syventyen, aueten yhä uusille tasoille, kun itse kehitymme. Tällä etäkurssilla opit ymmärtämään itseäsi, sielunpolkuasi ja myös rakkaita lähimmäisiä ja ihmissuhteita sekä elämän erilaisia ajallisia spiraaleja ja syklejä itsen, ihmissuhteiden ja värähtelyn kannalta, sekä paljon muuta, helposti ja kuitenkin syvällisellä tasolla.
  • Ihana, rakkaudellinen, lempeä enkelienergiahoito tukemaan kehoa muuttuvissa energioissa. Lue tarkemmin alempana olevasta kuvauksesta. Tällä hetkellä ei ole hoitoaikoja jäljellä.  
  • Kirja on täynnä perustietoa, jonka pohjalle on hyvä rakentaa omaa tietään. Siihen on koottu lyhyesti monia niistä käsitteistä ja asioista, joihin henkisen tien aloittelija törmää. Kirja on tarkoitettu avuksi ja opastukseksi, että alkaisit luottaa omaan intuitioosi ja omiin auttajiisi ja tietäisit mistä asioista haluat saada lisätietoa. E-kirja on heti ladattavissa pdf-muodossa. (17.koulun jäsenet saavat tämän kirjan ilmaiseksi, jäsenhintaan kuuluvana. )
  • Chakrat ja niiden toiminta tulevat tutuksi tässä kirjassa aina kolmannesta ulottuvuudesta viidenteen. Kirjassa on harjoituksia, joiden avulla omia chakrojaan ja sen kautta omaa elämäänsä voi kehittää yhä paremmaksi. Chakrojen tasapainoinen toiminta auttaa kaikilla elämänalueilla. E-kirja on heti ladattavissa pdf-muodossa.
  • Valon enkelit kulkevat jokaisen vierellä, auttavat, opastavat ja tukevat ihmisiä, eläimiä ja planeettaa. Kirjassa saat perustiedot enkelimaailmasta ja monia käytännöllisiä tapoja ottaa enkelit elämääsi ihan arjessa. E-kirja on heti ladattavissa pdf-muodossa.
  • Kirja kertoo Totuuden temppelin ylipapittarettana toimineen henkilön tarinaa. Erityisen kristallin uudelleen löytyminen aloittaa tapahtumasarjan, jossa kirjan päähenkilö saa tietää, mitä on todellinen rakkaus. Tarina alkaa Kultaisella Atlantiksella ja se sisältää paljon henkistä tietoa tuolta ajalta. E-kirja on heti ladattavissa pdf-muodossa.
  • Olemme parhaillaan matkalla kohti uutta kultaista aikaa, jonka rakennamme Kultaisen Atlantiksen osaamiselle ja mallille. Kultaisen Atlantiksen muistot ja taidot ovat alkaneet nousta tietoisuuteen monilla, ja Atlantiksen enkelit ja lohikäärmeet etsivät ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan ne taas kerran käyttöön. E-kirja on heti ladattavissa pdf-muodossa.
  • Kultaiset ajat

    15,00 
    Kultaisten aikojen yliopiston 1. tason kurssi. Maassa on ollut viisi loistavaa, korkeavärähteistä kultaista aikaa. Ne ovat jättäneet meille perinnön, viisautta, taitoja ja tietoja, jotka otamme käyttöön, kun matkamme uuteen kultaiseen aikaan edistyy. Kurssin voi hankkia, vaikka ei olisi käynyt muita Kultaisten aikojen yliopiston kursseja. Tämä on yksi ilmaisista bonuskursseista Askelmia mestaruuteen 1 tai Kristallityöskentelyn perusteet käyneille.
  • Kultaisten aikojen yliopiston 1. tason kurssi. Ihana, loistava, uusi kultainen aika on tulossa, ja joka päivä olemme askeleen lähempänä. Se ei ole enää kaukainen haave, vaan asia, jonka kanssa jokainen työskentelee tässä ajassa ihan riippumatta siitä ymmärtääkö sen vai ei. Muutos on alkanut! Kurssin voi hankkia, vaikka ei olisi käynyt muita Kultaisten aikojen yliopiston kursseja. Tämä on yksi ilmaisista bonuskursseista Askelmia mestaruuteen 1 tai Kristallityöskentelyn perusteet käyneille.
  • Arkkienkelit Faith, Hope ja Charity säteilevät toivoa, luottamusta ja rajatonta rakkautta kaikkialle. He vahvistavat jokaisen sydämen kolminkertaista liekkiä, joka on oma jumalallinen kipinämme, yhteytemme omaan alkuperäämme rajattomasta rakkaudesta.
  • Helmikuun 29. on kuin neljän vuoden välein avautuva portaali, jossa linjaamme itsemme universumin rytmiin, olemme yhteydessä henkisempään todellisuuteen ja asetamme aikomuksia (tietoisesti tai ei) tämän inkarnaation tulevia aikoja varten.
  • Mahtavat, majesteettiset, ihanat, korkeavärähteiset yksisarviset ovat suuressa roolissa planeetan muutoksessa kohti uutta kultaista aikaa. Kurssilla tutustut yksisarvisiin tai vahvistat jo olemassaolevaa yhteyttä, ja lisäksi opit itsellesi luontevimmat tavat työskennellä yksisarvisten kanssa, tuot muutosta omaan elämään ja laajemminkin. Tämä on Kultaisten aikojen yliopiston 1.tason kurssi.
  • Energisoiva, vaikuttava Lemurian kristallikammiohoito yhdistää Kultaisen Atlantiksen kristallikammiohoitoon mahtavat Lemurian kristallit. Lue tarkemmin alempana olevasta kuvauksesta.    
  • Kristallit ovat kauniita, ihania ja voimakkaita auttajia, kumppaneitamme matkalla kohti uutta kultaista aikaa. Ne ovat monille tuttuja jo planeetan aikaisemmilta kristalliajoilta, ja olemme alkaneet muistaa ja avata tietoamme ja kokemustamme yhä enemmän. Kristallien kanssa työskentely on todella yksinkertaista - mutta ihanaa -  ja ne voivat tuoda energiaansa ja tukeaan meille monin tavoin.  
  • Synnymme jokainen sielumme valitsemaan esi-isien linjaan, sukuun ja perheeseen. Saamme esi-isiltä lahjoja, taitoja ja osaamista, joita meidän on tarkoitus käyttää tässä elämässä. Perimme myös vanhentuneita uskomuksia ja karmallisia käyttäytymismalleja, jotka voivat estää meitä elämästä parasta mahdollista elämäämme. Useimmiten nämä ovat tiedostamattomia oletuksia elämästä, runsaudesta tai rakkaudesta, ja henkisten lakien mukaisesti luomme automaattisesti elämäämme sopimaan niihin. Esi-isien perinnöksi jättämät vanhentuneet mallit ja uskomukset voivat hidastaa kulkuamme henkisellä tiellä ja luoda turhia esteitä tiellemme. Esi-isien perintönä saamamme lahjat taas voivat tuoda energiaa, taitoja ja viisautta, josta voimme hyötyä suuresti. Kurssilla yksisarviset tukevat ja auttavat sinua yhdessä arkkienkeleiden ja kristallien kanssa hälventämään pois sitä, mikä ei palvele korkeinta parastasi ja nostamaan esiin sitä, mikä auttaa sinua matkallasi. Samalla vaikutat koko sukulinjaasi sekä taakse-, sivulle- että eteenpäin, kaikkien korkeimmaksi parhaaksi.
  • Uusi aika, uudet energiat, ja yksisarviset ovat lähempänä kuin koskaan! Kurssilla yksisarviset auttavat muuntamaan vanhat uskomukset sopimaan korkeamman värähtelyn hyvinvointiin, jolloin kaikki elämässämme voi muuttua.
  • Lohikäärmeet kuuluvat enkelimaailmaan, ja ovat kumppaneitamme ja ystäviämme matkalla uuteen kultaiseen aikaan. Lohikäärmeitä on monenlaisia, tulilohikäärmeistä ja muista elementaalilohikäärmeistä mahtavan korkeavärähteisiin valaistumista ja kosmisia energioita tuoviin. Lohikäärmekoulu I tutustuttaa omaan lohikäärmeeseesi ja ihaniin elementtien lohikäärmeisiin. Ne ovat arjen ja henkisen tien auttajia, suojelijoita ja opastajia, jotka toimivat aina kaikkien korkeimmaksi parhaaksi.
  • Chakrat

    36,00 
    Chakrat ovat energiakeskuksia, jotka vaikuttavat monella tasolla olemukseemme ja elämäämme. Chakrakurssilla saat tietoa ja ymmärrystä chakroista ja erilaisista chakrajärjestelmistä ja niiden kanssa työskentelemisestä.  
  • Rakkauden temppeli oli yksi tärkeimmistä temppeleistä Kultaisella Atlantiksella. Tämä etäkurssi yhdistää temppelin energiaan ja herättelee käyttöön kultaisen ajan työtavat ja mahdollisuudet.
  • Pyhä geometria käytännössä

    38,50 77,00 
    Kaikki maailmankaikkeudessa rakentuu pyhän geometrian mukaisesti. Pyhän geometrian muodot ovat osa elämäämme, omaa olemustamme ja kaikkea, mitä luomme. Muodot ovat myös työkaluja, joilla voimme puhdistaa, kohottaa ja muuntaa energiaa ja tuoda elämäämme sitä, mitä haluamme.
  • Lohikäärmeet kuuluvat enkelimaailmaan, ja ovat kumppaneitamme ja ystäviämme matkalla uuteen kultaiseen aikaan. Lohikäärmeitä on monenlaisia, tulilohikäärmeistä ja muista elementaalilohikäärmeistä mahtavan korkeavärähteisiin valaistumista ja kosmisia energioita tuoviin. II-osa lohikäärmekoulua vie syvemmälle korkeavärähteisten lohikäärmeiden maailmaan. Tutustut uusiin lohikäärmeisiin ja opit työskentelemään niiden kanssa itsesi, muiden ja koko planeetan hyväksi. Tämä kurssi on voimakkaasti omaa energiaa puhdistava ja muuntava, ja voit aktivoida Kultaisen Atlantiksen lahjojasi, parantaa ihmissuhteita, puhdistaa ihan mitä haluat tai nopeuttaa omaa ylösnousemustietäsi - kaikkea tätä ja paljon muuta tehdään tällä kurssilla ihanien, mahtavien lohikäärmeiden kanssa.
  • Maatähti maadoittaa meitä, ja on myös yhteytemme universumiin ja oman sielunsuunnitelmamme toteutumiseen. Tasapainoinen, korkeavärähteinen maatähti mahdollistaa kultaisen ajan elämän, ilon, elinvoiman ja elämästä nauttimisen korkeammassa värähtelyssä. Hinta 44 e, 17. koululaisille 35 e.
  • Kristallit ovat mahtavia apureita ja kumppaneita. Tämä kurssi tuo tiedot ja taidot työskentelyyn kristallimaailman kanssa. Kurssi on osa Kultaisten aikojen yliopiston kurssitarjontaa.
  • Oma energiatasapaino on avain parempaan elämään monin tavoin. Askelmia mestaruuteen 1 –kurssi antaa tiedot, taidot ja käytännön kokemusta omasta energiasta ja sen tasapainosta huolehtimiseen ja oman energian ja ympäristön korkeavärähteisenä ja sopusointuisena pitämiseen. Kurssi antaa vahvan pohjan kulkea eteenpäin omalla henkisellä tiellä.
  • 17. koulu on kokoelma kursseja, luettavaa ja katsottavaa. Valikoima täydentyy ja välillä muuttuukin. Jäseneksi liittymällä saat välittömästi käyttöön ilmaissisältöä ja pääset valitsemaan maksullisia kursseja itsellesi. Jäsenet saavat myös etuja kaikille avoimista kursseista.
  • Lohikäärmeet kuuluvat enkelimaailmaan, ja ovat kumppaneitamme ja ystäviämme matkalla uuteen kultaiseen aikaan. Lohikäärmekoulu III tuo luoksesi mahtavat, korkeavärähteiset planeettojen ja universumin lohikäärmeet kohottamaan värähtelyäsi, palauttamaan lahjasi ja elämien aikana keräämäsi viisauden, sekä tekemään yhteistyötä itsesi, planeetan ja universumin hyväksi.
  • Ruusuenergia

    60,00 
    Ruusu on pyhän geometrian muoto, joka löytyy omasta sydämestämme ja maailmankaikkeudesta. Se on energian keskittymä ja portaali, yhteys rajattomaan rakkauteen ja Lähteen energiaan. Olemme jokainen kulkeneet läpi muuntumisen ajan, ja elämme keskellä planetaarista muutosta. Ruusuenergia auttaa tuomaan oman energian tasapainoon ja astumaan uuteen todellisuuteen, joka on kaikille tarjolla.
  • Kultaisen Atlantiksen Rakkauden temppeli säteilee rajatonta, ylivertaista rakkautta. Nykyään voimme työskennellä siellä energiatasolla. Rakkaus korkeassa värähtelyssä on voimakas energia, joka voi muuntaa kaiken, parantaa kaiken, tuoda totuuden, ilon, sopusoinnun ja hyvinvoinnin itselle ja maailmaan.
  • 7 viikon etäkoulutus Värähtelyn nousun myötä koko laaja enkelimaailma avautuu meille nyt uudella tavalla. Voimme alkaa työskennellä valon enkeleiden kanssa samalla lailla kuin ennen kultaisina aikoina. Tämä koulutus on aloitettavissa vain kerran vuodessa, juuri ennen arkkienkeli Mikaelin päivää ja enkelten sunnuntaita, seuraavan kerran syyskuussa -24  
  • Tämä on Kultaisten aikojen yliopiston 2.tason kurssi.
    Ylösnousseet mestarit tuovat meille opastusta, tietoa, parannusta, auttavat ottamaan käyttöön omia taitojamme ja ovat tukenamme monin tavoin. Heillä on apunaan enkeleitä, yksisarvisia ja lohikäärmeitä, ja monet mestareista ovat luoneet tehokkaita työkaluja, joita käytetään ympäri universumia ja joita mekin voimme käyttää planeetan ja itsemme hyväksi. Useat mestarit ovat edistämässä kultaisten aikojen parannustekniikoiden käyttöönottoa, toiset edistävät jumalallisen feminiinisen energian tuloa planeetalle, jotkut auttavat kristalliteknologian ja kristallityöskentelyn ankkurointia – mestareilla on omat kiinnostuksenkohteensa ja tehtävänsä, joissa he voivat auttaa meitä nostamaan osaamisemme korkealle tasolle. Kun edistymme omalla ylösnousemusmatkallemme, ilo, rakkaus, hyvinvointi, runsaus ja elämästä nauttiminen lisääntyvät omassa elämässä ja maailmassa.
  • Askelmia mestaruuteen 2 -kurssin kaksi viimeistä päivää (nyt etänä) tuovat harjoitusta ja lisäkokemusta korkeavärähteisen energioiden kanssa työskentelyyn. Päivät auttavat tuomaan omaa energiaa tasapainoon ja kehittymään omalla mestaruustiellä eteenpäin.  
  • Tämä on Kultaisten aikojen yliopiston 2.tason kurssi Askelmia mestaruuteen 2 -kurssin kaksi ensimmäistä päivää (nyt etänä) antavat ymmärrystä omasta elämästä monelta kannalta. Saat ymmärrystä sielusi valinnoista ja arkisesta elämästä, ja opit ymmärtämään itseäsi paremmin. Kurssin käyminen tuo oivalluksia, mitkä eivät ehkä ole kovin kivoja, mutta tarpeen omalla tiellä edistymiseen.  
  • Jatko-osa Ylösnousseet mestarit ja oma mestaruustie -kurssiin Kurssi on tällä hetkellä etäkurssi, jonka saat käyttöösi heti kurssimaksun maksettuasi. Kultainen Atlantis ja sen mestarit, ylipapit ja  -papittaret ovat lähempänä ja vahvemmin apunamme, mitä pidemmälle edistymme kohti uutta kultaista aikaa. Kultaisen ajan energia, Atlantiksen viisaus, tiedot ja taidot aktivoituvat tällä kurssilla käytettäväksi omassa elämässä ja laajemminkin.
  • Yksisarviset

    192,00 
    Kultaisten aikojen yliopisto 2 taso Etänä aloitettavissa heti Kultaisten aikojen yliopiston Yksisarviset -koulutus syventää yhteyttä yksisarvisiin ja antaa tehokkaita ja korkeavärähteisiä tapoja työskennellä niiden kanssa oman valaistumisen ja planeetan hyväksi.
  • Kultaisten aikojen yliopistosta valmistuneeksi opettajaksi aikoville, tai heille, ketkä haluavat muuten päivittää ja vahvistaa osaamistaan.

Otsikko

Go to Top