• Tämä on Kultaisten aikojen yliopiston 2.tason kurssi.
    Ylösnousseet mestarit tuovat meille opastusta, tietoa, parannusta, auttavat ottamaan käyttöön omia taitojamme ja ovat tukenamme monin tavoin. Heillä on apunaan enkeleitä, yksisarvisia ja lohikäärmeitä, ja monet mestareista ovat luoneet tehokkaita työkaluja, joita käytetään ympäri universumia ja joita mekin voimme käyttää planeetan ja itsemme hyväksi. Useat mestarit ovat edistämässä kultaisten aikojen parannustekniikoiden käyttöönottoa, toiset edistävät jumalallisen feminiinisen energian tuloa planeetalle, jotkut auttavat kristalliteknologian ja kristallityöskentelyn ankkurointia – mestareilla on omat kiinnostuksenkohteensa ja tehtävänsä, joissa he voivat auttaa meitä nostamaan osaamisemme korkealle tasolle. Kun edistymme omalla ylösnousemusmatkallemme, ilo, rakkaus, hyvinvointi, runsaus ja elämästä nauttiminen lisääntyvät omassa elämässä ja maailmassa.
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Mayojen siirtokunnan portaali tuo tunteen kodista, ja avaa yhteyden tähtiin. Portaalin energia auttaa luomaan uuden kultaisen ajan elämää kaikkialle. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • ankkuroida energiaa uuden kultaisen ajan luomiseksi
    • vahvistaa yhteyttäsi sielusi alkuperään sekä kotiisi tässä inkarnaatiossa
    • löytää tapoja elää kultaisen ajan elämää jo nyt
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Etelänavan portaali auttaa tuomaan onnellisuuden ja ilon vahvemmin omaan elämään. Portaali tuo Maalle valoa ja energiaa muista universumeista. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • nopeuttaa valaistumistasi
    • tuoda elämääsi onnellisuutta, iloa ja luovuutta
    • avautua vahvemmin valon maailmalle
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Alaskan portaali yhdistää inuittien viisauteen ja tuo yhteyden elementaaleihin.  Portaali vahvistaa yhteyttä luonnon energiaan ja sen moniin ihmeisiin. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • vahvistaa yhteyttäsi elementaaleihin, erityisesti kun haluat tukea niitä työssään
    • olla avoimempi muiden luomakuntien ja valon maailman viisaudelle ja ymmärtää paremmin opastusta, jota saat
    • ymmärtää paremmin planeettojen, tähtien ja asumasi planeetan vaihtuvia energioita ja syklejä
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Banffin portaali tuo aitoutta, rehellisyyttä ja auttaa kulkemaan omaa tietään. Se edistää uuden ajan johtajuutta ja tuo voimaa ja suojelua. (Portaalien hinta 17.koulu jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • lisätä aitoutta elämääsi joko tunnistaaksesi sisimpäsi energian tai muovataksesi elämääsi kuvastamaan enemmän omaa energiaasi
    • rohkeutta elää niin kuin uskot olevan oikein
    • vahvemman yhteyden arkkienkeli Mikaeliin ja/tai hänen kaksoisliekkiinsä Faithiin
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Bermudan kolmion portaali yhdistää Kultaisen Atlantiksen energiaan ja Neptunuksen korkeampaan henkisyyteen ja siellä säilytettävään tietoon kultaisilta ajoilta. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • yhdistyä ylösnousseen Neptunuksen korkeampaan henkisyyteen tai siellä säilytettävään Kultaisen Lemurian ja Kultaisen Atlantiksen viisauteen
    • vahvistaa yhteyttäsi veden elementtiin
    • avata tai vahvistaa yhteyttäsi Kultaisen Atlantiksen viisauteen, tietoihin, taitoihin ja kristalliteknologiaan
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Sedonan portaali auttaa ihmisiä kunnioittamaan muinaista viisautta, omaa perintöään ja asemaansa maan auttajana ja hoivaajana. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • avautua oman sukusi, heimosi tai asuinalueesi perinnölle, muinaisten aikojen viisaudelle maasta ja yhteistyöstä sen kanssa
    • vahvistaa yhteyttäsi Pohjois-Amerikan intiaanien viisauteen tai sen parista lähteneisiin mestareihin, kuten White Eagle tai White Buffalo Calf Woman
    • vahvemman yhteyden luonnon tai eläinten kanssa
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Fidzin portaali auttaa yhdistämään henkisen ja fyysisen sekä vahvistaa suhteita perheeseen ja ystäviin koko sielunmatkan ajalta. (Portaalin hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • yhdistää oman henkisen todellisuutesi vahvemmin arkiseen elämääsi
    • vetää sieluperheesi luoksesi
    • vahvistaa ihmissuhteitasi ja ymmärtää kenen kanssa olet jakanut elämäsi ennenkin
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Ulurun portaali tuo maorien viisautta ja vahvistaa rakkautta maahan ja luontoon. Uluru on myös tähtiauttajien tapaamispaikka. (Portaalin hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • nähdä jonkun asian tai elämäsi korkeammasta perspektiivistä
    • vahvistaa yhteyttäsi planeettaan tai luontoon
    • vahvistaa yhteyttä tähtiauttajiin
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Mun portaali tuo lempeää parantavaa energiaa, viisautta ja rakkautta. Se auttaa hyväksymään itsensä ja vapautumaan uuteen. (Portaalin hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • päästää irti menneestä ja luottaa siihen, että kaikki on mennyt juuri niin kuin piti
    • tuoda elämääsi sopusointua ja rauhaa
    • parantavaa energiaa, joka tuo lempeän muutoksen
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Ontto Maa on korkeavärähteinen portaali, jonka kautta voi saada yhteyden menneisiin kultaisiin aikoihin, tähtiin ja muinaisiin sivilisaatioihin.. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • kohottaa värähtelyäsi ja vahvistaa maadoitustasi samaan aikaan ja avautua vahvemmin yhteistyöhön valon maailman auttajien kanssa
    • olla yhteydessä menneiden kultaisten aikojen energiaan
    • nopeuttaa omaa ylösnousemustietäsi ja edistää koko planeetan ylösnousemusta
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Lemurian portaali avaa yhteyttä muihin luomakuntiin ja palauttaa rakkauden ja yhteyden luonnon ja planeetan kanssa. Lohikäärmeet käyttävät tätä portaalia. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • avata sydämesi kosmiselle, rajattomalle rakkaudelle
    • auttaa luontoa, eläimiä ja kaikkea maan päällä sekä ymmärtää paremmin muita luomakuntia
    • vahvistaa yhteyttäsi lohikäärmeisiin
  • Kristusvalon 33 portaalia ovat valon ja energian keskittymiä. Jokainen on omanlaisensa, ja jokainen yhdistää meidät tiettyyn energiaan. Atlantiksen portaali yhdistää Kultaisen Atlantiksen energiaan ja Poseidonin temppeliin ja alkaa tuoda esiin omaa kultaisen ajan osaamista. (Portaalien hinta 17.koulun jäsenille on 7.70 e.) Työskentele tämän energian kanssa, kun haluat
    • vahvistaa yhteyttä Kultaisen Atlantiksen energiaan ja hälventää siihen ehkä liittyviä pelkoja
    • tuoda oman sielunsuunnitelmasi vahvemmin käytännön elämääsi
    • haluat nostaa värähtelyäsi niin, että menneiden elämien ja kultaisten aikojen viisaus, tiedot ja taidot alkavat nousta vahvemmin tietoisuuteesi
  • Kultaiset ajat

    15,00 
    Kultaisten aikojen yliopiston 1. tason kurssi. Maassa on ollut viisi loistavaa, korkeavärähteistä kultaista aikaa. Ne ovat jättäneet meille perinnön, viisautta, taitoja ja tietoja, jotka otamme käyttöön, kun matkamme uuteen kultaiseen aikaan edistyy. Kurssin voi hankkia, vaikka ei olisi käynyt muita Kultaisten aikojen yliopiston kursseja. Tämä on yksi ilmaisista bonuskursseista Askelmia mestaruuteen 1 tai Kristallityöskentelyn perusteet käyneille.
  • Oma energiatasapaino on avain parempaan elämään monin tavoin. Askelmia mestaruuteen 1 –kurssi antaa tiedot, taidot ja käytännön kokemusta omasta energiasta ja sen tasapainosta huolehtimiseen ja oman energian ja ympäristön korkeavärähteisenä ja sopusointuisena pitämiseen. Kurssi antaa vahvan pohjan kulkea eteenpäin omalla henkisellä tiellä.
  • Kristallit ovat mahtavia apureita ja kumppaneita. Tämä kurssi tuo tiedot ja taidot työskentelyyn kristallimaailman kanssa. Kurssi on osa Kultaisten aikojen yliopiston kurssitarjontaa.
  • Jumalallista feminiinisyyttä tuovat arkkienkelit ovat tämän kurssin takana, antaen energiansa avuksesi. Arkkienkelit Faith, Hope, Aurora, Charity, Maria ja Christine ovat tuttujen arkkienkeleiden kaksoisliekkejä, ja edustavat aivan yhtä vahvasti arkkienkelien voimaa ja viisautta kuin tutummat Mikael, Gabriel, Uriel, Samuel, Rafael ja Jofielkin. Jumalallista feminiinisyyttä säteilevät arkkienkelit lähestyvät asioita kuitenkin hiukan eri tavalla, ja samalla, kun he auttavat meitä kaikin tavoin, he tasapainottavat energioitamme, että jokaisen värähtelyn olisi mahdollista nousta vielä korkeammalle, ja saisimme sielumme rakkaudellisen energian yhä vahvemmin omaan elämäämme.
  • Lohikäärmeet kuuluvat enkelimaailmaan, ja ne toimivat sydämen kautta, josta on merkkinä niiden kauniit siivet. Lohikäärmeitä on monenlaisia, ja ihania vaaleanpunaisia lohikäärmeitäkin on monia erilaisia. Ne auttavat avaamaan sydäntämme, tuomaan rakkautta elämäämme ja ihmissuhteisiimme, avaamaan omaa viisauttamme menneistä elämistäm, sekä monilla muilla tavoilla.  
  • Kultainen Atlantis on nyt ajankohtainen ja tärkeä, sillä se antaa meille mallin ja työkalut, joilla luomme uutta kultaista aikaa. Monilla voi olla alitajuisia pelkoja Atlantiksen tuhoutumisen ja energian rappeutumisen ajalta, ja ne saattavat estää omien lahjojen ja viisauden esiin tulemisen. Käynti Kultaisella Atlantiksella hälventää automaattisesti negatiivisia muistoja ja pelkoja, ja yhdistää meidät uudelleen kultaiseen, rakastavaan energiaan.
  • Lohikäärmeet kuuluvat enkelimaailmaan, ja ovat kumppaneitamme ja ystäviämme matkalla uuteen kultaiseen aikaan. Lohikäärmekoulu III tuo luoksesi mahtavat, korkeavärähteiset planeettojen ja universumin lohikäärmeet kohottamaan värähtelyäsi, palauttamaan lahjasi ja elämien aikana keräämäsi viisauden, sekä tekemään yhteistyötä itsesi, planeetan ja universumin hyväksi.
  • Olemme parhaillaan matkalla kohti uutta kultaista aikaa, jonka rakennamme Kultaisen Atlantiksen osaamiselle ja mallille. Kultaisen Atlantiksen muistot ja taidot ovat alkaneet nousta tietoisuuteen monilla, ja Atlantiksen enkelit ja lohikäärmeet etsivät ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan ne taas kerran käyttöön. E-kirja on heti ladattavissa pdf-muodossa.
  • Olemme parhaillaan matkalla kohti uutta kultaista aikaa, jonka rakennamme Kultaisen Atlantiksen osaamiselle ja mallille. Kultaisen Atlantiksen muistot ja taidot ovat alkaneet nousta tietoisuuteen monilla, ja Atlantiksen enkelit ja lohikäärmeet etsivät ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan ne taas kerran käyttöön.

Otsikko

Go to Top