Ladataan Tapahtumat

Kultaiset ajat

Maassa on ollut viisi loistavaa, korkeavärähteistä kultaista aikaa. Ne ovat jättäneet meille perinnön, viisautta, taitoja ja tietoja, jotka otamme käyttöön, kun matkamme uuteen kultaiseen aikaan edistyy.

Kurssilla saat tietoa kaikista aiemmista kultaisista ajoista ja opit tapoja ottaa niiden energiaa ja lahjoja käyttöön omaan elämääsi. Jos olet elänyt aiempina kultaisina aikoina, aktivoit lahjasi ja viisautesi niiltä ajoilta. Jos sielun matkasi on kulkenut muuta tietä, eikä yksikään kultaisista ajoista ole sinulle tuttu, luot yhteyden niihin ja voit käyttää niiden energiaa itsesi ja planeetan hyväksi.

Kurssin aiheet

Angala

Ihana kultainen Angala oli luottamuksen ja uuden syntymisen aikaa, jolloin planeetta luotiin. Saman energian voi tuoda käyttöönsä myös nyt.

Petranium

Mahtava korkeavärähteinen Petranium antaa viisautta elementeistä ja yhteistyöstä niiden kanssa. Petraniumin aika oli Afrikan kukoistuksen aikaa, ja tuo meille viisautta koko planeettaa varten.

Mu

Mun asukkaat rakastivat luontoa, kasveja ja ennen kaikkea vuoria. Heidän ymmärryksensä äänenvärähtelystä sekä rakkautensa luontoa kohtaan opastaa meitä myös nyt.

Lemuria

Lemurian energia oli kollektiivista parannusta ja rakkautta levittävää energiaa. Lemurialaiset tiesivät, että tämä aika on tulossa, Maa ja kaikki sen päällä tulevat olemaan matkalla uuteen kultaiseen aikaan. He jättivät meille perinnöksi kristallinsa, joiden avulla voimme käyttää Lemurian energiaa kaikkien korkeimmaksi parhaaksi.

Atlantis

Kultainen Atlantis on se malli, jonka mukaan rakennamme uuden kultaisen ajan. Sen perintö, tiedot, taidot, viisaus ja mahtava kristalliteknologia ovat hyvää vauhtia palaamassa meille.

Kurssin sisältö

  • videoluento
  • pdf-luento
  • harjoituksia jokaisen kultaisen ajan energian kanssa
  • visualisaatio

Lisätiedot, hinta, ilmoittautuminen

Lisätietoja Kultaisten aikojen yliopistosta ja sen kursseista >>

Kurssi on etäkurssi, ja sen hinta on 11 e
(Tämä kurssi on ilmainen heille, ketkä ovat käyneet Kultaisten aikojen yliopiston Askelmia mestaruuteen 1 tai Kristallityöskentelyn perusteet. Näiden kurssien mukana on tullut alennuskoodi, jolla tämän kurssin voi saada ilmaiseksi.)

Kurssi on aloitettavissa heti, ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla kurssimaksu 17.kaupassa >>

Go to Top