Kurssivyöryä ja aikapoimuja ja ei kun etiäpäin

Olen ihan varma, että on olemassa jotain aikapoimuja. Sellaisia, mihin hupsahtaa pois normaalista ajasta, on kuin jossain omassa todellisuudessaan ilman kosketusta muuhun maailmaan. On tietysti vanha juttu jo se, että kun omassa energiassa tapahtuu hyppäys ylöspäin, tulee tunne kuin olisi vasta herännyt, asiat vain ovat erilailla. Nyt on vähän molempia menossa täällä päässä…

Kultaisten aikojen yliopiston kanssa on mennyt aikaa ja vaivaa, ja silti pitkään kaikki vaan jotenkin jumitti. Kunnes sitten ymmärsin, tai ymmärsimme, että kyse on energiasta. Ei vaan voi kunnolla aloittaa ennen kuin päästään sopivaan kohtaan. Niinhän se aina on kaiken ajoituksen kanssa, mutta arvatkaa muistaako sen omien juttujensa kanssa… Nyt sitten alkaisi olla aika, ja Askelmia mestaruuteen 1 on vihdoin vuodenvaihteessa alkamassa, samoin muita yliopiston kursseja on jo tarjolla. Puuh…

Aikapoimusta johtuen, kun ei ole asiat vielä satavalmiita, seuraa melkoista mietintää. Askelmia mestaruuteen 2 alkaa tammikuun puolivälissä Turussa, ja periaatteessa sitä varten mahdollisten kurssilaisten pitäisi olla käyty kaikille pakollinen Askelmia mestaruuteen 1 –kurssi, se eka, joka on melkein valmis ja etänä. Tai tietysti on paljon niitä, joilla on jo vastaavat tiedot ja taidot, joten he voivat halutessaan 2-kurssille tulla. Mikä olisi suotavaa, jos haluaa parantajaksi/opeksi/kanavoijaksi Kultaisten aikojen yliopistosta, sillä AM2-kurssi kuuluu niihin vaatimuksiin.

Olen kohta itsekin sekaisin kurssien kanssa. Helmi- ja maaliskuussa on Atlantis Turussa, ja siihen myös pitäisi olla se pakollinen Askelmia mestaruuteen 1 käytynä, tai ne vastaavat tiedot ja taidot. Lisäksi jossain vaiheessa pitäisi ehtiä kirjoittaa puhtaaksi Atlantiksen kurssimanuaali kera mielenkiintoisten harjoitusten ja visualisaatioiden. Voi että ois paljon helpompaa, kun voisi suoraan mielestä tulostaa valmista. Niin kuin tehtiin Atlantiksella – tai ehkä ei, eihän me siellä juuri printattuja papereita käytetty…

Näyttää siis pahasti siltä, tai ehkä mielenkiintoisesti on oikea sana, että tammikuusta alkaen on oikea kurssisuma. Kultaisen Atlantiksen tähtikoulun Maa I ja II ovat tammikuussa, lähtölaukauksena elämään tällä planeetalla ensi vuoden alussa, kun energia on ihan muuta kuin aiemmin. Energia Maan vuodessa 2020 alkaa tietysti tammikuussa kuten kollektiivinen vuosikin. Se kestää koko vuoden, eikä edes ole oikeastaan kurssi, vaan elämistä energioissa mukana ja niiden hyödyntämistä. Ja sitten yliopiston 2. tason kurssit Turussa. Ja pari muuta 2. tason kurssia, ja 1. tason Oma enkeli ja Oma lohikäärme ja Chakrat ja niiden jatko…

Kuun sisarkunnan kirja taitaa jäädä jalkoihin, samoin arkkienkeli Mikaelin jo pitkään ehdottelema kirja. Tai sitten on nostettava värähtelyä niin korkealle, että kaikki tapahtuu nyt, ja aikaa on tehdä kaikki kunnolla. Pitääkin miettiä sitä aikapoimua, jospa se toimisi… Tai sitten tehdään joulunakin töitä. Tai ehkä joulutontut vois jeesata. Aikapoimu taitaa olla paras ratkaisu:).

Ihanaista talvipäivänseisausta ja Kristuvalovirtausta, pimennystä ja uutta energiaa itse kullekin sielulle, ja myös persoonalle tällä planeetalla.