Askelmia mestaruuteen 2, päivät 1-2 etänä

192,00 

Tämä on Kultaisten aikojen yliopiston 2.tason kurssi

Askelmia mestaruuteen 2 -kurssin kaksi ensimmäistä päivää (nyt etänä) antavat ymmärrystä omasta elämästä monelta kannalta. Saat ymmärrystä sielusi valinnoista ja arkisesta elämästä, ja opit ymmärtämään itseäsi paremmin. Kurssin käyminen tuo oivalluksia, mitkä eivät ehkä ole kovin kivoja, mutta tarpeen omalla tiellä edistymiseen.

 

Kuvaus

Askelmia mestaruuteen 2, päivät 1-2

Kultaisten aikojen yliopiston 2. tason kurssi

Elämme ihmeellisiä aikoja, juuri nyt, matkalla kohti uutta kultaista aikaa. Olemme uuden elämän, uuden maailman, uuden todellisuuden rakentamisvaiheessa.

Elämä maailmankaikkeudessa rakentuu henkisten lakien mukaisesti, ja niiden mukaisesti maailma ympärillämme, reaktiomme, kehomme ja tunteemme heijastavat uskomuksiamme. Kun ymmärrämme itseämme ja henkisten lakien todellisuutta, on mahdollista muuttaa kaikki, mitä haluaa ja siirtyä elämään pysyvästi korkeammassa värähtelyssä, ilossa, valossa, rakkaudessa ja hyvinvoinnissa.

Jokaisella on omanlaisensa sielun matka, ja ennen inkarnoitumista tänne olemme sielun tasolla valinneet synnyinolosuhteemme ja asioita planeetan ja itsen eri värähtelyjä varten. Olemme valmistautuneet tätä elämää varten aina Lemurialta ja Atlantikselta asti, ja nyt olemme vihdoin tilanteessa, jossa oma sielun tason mestaruus voi alkaa ilmetä aidosti ilman aiemmin tarvittuja egon malleja. On aika päivittää sielunsuunnitelma nykyiseen ja tulevaan korkeampaan värähtelyyn sopivaksi.

Kurssilla työskentelet oman sisäisen lapsesi, egosi, korkeamman itsesi ja sielusi kanssa. Annat anteeksi, otat vastaan ja välität armon energiaa ja vapautat itsesi kaikesta, mikä kuuluu alempiin värähtelyihin. Opit ymmärtämään sielusi valitsemia synnyinolosuhteitasi, kehojesi roolia, omia reaktioitasi ja sitä, miten olet tähän mennessä luonut elämääsi elääksesi alemman värähtelyn planeetalla.

Irtipäästäminen ja ymmärrys avaavat tien muutokseen, ja voit luoda elämääsi tästä eteenpäin perustuen yhä enemmän rakkauteen, valmistautuen tulevaan kultaiseen aikaan. Nostat sisäisen lapsesi kolmannen ulottuvuuden malleista ja reaktioista korkeamman värähtelyn iloiseksi, luovaksi sisäiseksi lapseksi, jonka maailmaan mahtuvat ihmeet ja taianomaisuus. Teet sovinnon egosi kanssa, ja ammennat voimaa sielustasi korkeampaa tietäsi varten.

Violettiliekin monet versiot, Atlantiksen Kultainen liekki ja Ylösnousemusliekki ovat työkaluja, joita käyttävät myös ylösnousseet mestarit ja valon enkelit. Työskentelet kurssilla näiden liekkien ja muiden mestaruuden työkalujen kanssa itsesi ja maailman hyväksi, ja käytännön harjoittelu auttaa löytämään itselle sopivat tavat työskentelyyn myös arjessa.

Saat kurssimateriaalin, jossa on tietoa, harjoituksia ja visualisaatioita kurssilla käsiteltävistä asioista, käytettäväksi myös myöhemmin. Apunasi ovat monet elementaalit, lohikäärmeet ja enkeliolennot ja joitakin ylösnousseita mestareita.

Kurssin aiheita

  • Sielun tarkoitus planeetalle tuloon – värähtelystä toiseen ja eteenpäin
  • Tulkitse maailmasi – mitä vedät puoleesi, mitä maailma heijastaa, ja miten tästä eteenpäin
  • Kehollisuus – kehojen tehtävät aiemmissa inkarnaatioissa ja tässä elämässä, muutos, joka on jo täällä
  • Elämän luominen, uskomukset ja henkiset lait, tunnista, ymmärrä, päästä irti ja anna värähtelyn nousta luodaksesi kultaisen elämän ja kultaisen ajan
  • Liekit mestaruuden matkan avuksi, Violettiliekin versiot, Atlantiksen Kultainen liekki, Ylösnousemusliekki

Kurssin sisältö

  • Laaja kurssimateriaali pdf-tiedostona
  • Luennot videolla 1+6
  • Neljä erillistä visualisaatiota mp3-tiedostona
  • Harjoituksia pdf-tiedostona ja luentojen yhteydessä
  • Kirjallinen tehtävä, josta saa henkilökohtaisen palautteen
  • Henkiökohtaista ohjausta tarvittaessa
  • Mahdollisuus Zoom- tai Skype-tapaamisiin, jos kurssilaiset niin haluavat

Kurssin kesto ja suoritus

Etäkurssin aineisto on sama kuin kahden päivän lähikurssin.

Kurssin kesto on siis yhteensä suurinpiirtein kaksi kurssipäivää, vaikka voit tietysti käyttää siihen aikaa niin kauan kuin haluat ja käydä kurssia pienemmissä osissa, monista on kätevä käydä kurssia yksi video ja aiheeseen liittyvät tehtävät kerrallaan. Tämä kurssi vaatii oman itsensä ja uskomustensa tarkastelua, ja se voi vaatia aikaa.

Kurssi on suoritettu hyväksytysti, kun olet palauttanut etätehtävän ja saanut siitä palautteen. Sen jälkeen voit jatkaa halutessasi Askelmia mestaruuteen 2 -kurssin päiviin 3-4, ja niiden jälkeen todistuksen kurssin käymisestä.

Kurssin jälkeen

Kurssi (kaikki neljä päivää) on pakollinen kaikille, jotka tähtäävät Kultaisten aikojen yliopiston parantajaksi tai opettajaksi, joten koko neljän päivän kurssin jälkeen voit esimerkiksi suorittaa kursseja aiheesta, josta haluat valmistua opeksi tai energiahoitajaksi, kuten enkelit, mestarit tai Kultainen Atlantis. Jos taas käyt tämän 1-2 päiviin keskittyvän osuuden oman kehityksesi vuoksi, saat tällä kurssilla varmasti ymmärrystä siitä, mikä on omin tiesi, ja voit valita mistä haluat lisätietoja.

Etukäteistiedot ja tarvittava osaaminen

Kultaisten aikojen yliopiston Askelmia mestaruuteen 1 –kurssi tai vastaavat tiedot ja taidot, jotka masteropettaja on hyväksynyt.

Lue lisää kurssista tai Kultaisten aikojen yliopistosta >>

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla kurssimaksu, jonka jälkeen kurssi on valmis aloitettavaksi.

Tämä etäkurssi on avoinna toistaiseksi, kunnes lähikoulutuksia on taas mahdollista pitää.

Otsikko

Go to Top