Valaistuvaa elämää

Valaistumista on näkyvissä monella tasolla. Valoisammat päivät ovat totta sekä kirjaimellisesti että energiatasolla. Kosmisena hetkenä oli vielä ennuste, että olemme uudessa kultaisessa ajassa vuonna 2032, mutta taidetaan ehtiä etuajassa, sen verran vauhdilla on menty eteenpäin.

Maailma myllertää, ja avautuvat sydämet saavat egot lyömään piikit pystyyn ja linnoittautumaan asemiin, mutta muutos on täällä, eikä sitä mikään enää voi estää. Meillä on paljon muutettavaa, mutta koska värähtely planeetalla on jo noussut niin paljon, ja niin monet ovat alkaneet tiedostaa oman energiansa muutoksen, loput vuodet ennen uutta kultaista aikaa tulevat sujumaan helpommin kuin vähän ehkä työläs alku.

Ihana Uranus ja sen lohikäärmeet

Olen itse ollut Uranuksen tulevasta muutoksesta aivan innoissani. En edelleenkään kovin paljon astrologiasta ymmärrä, mutta planeetoista jo vähäsen. Uranus vaihtaa merkkiä maaliskuun alussa, viimeksi samanlainen iso muutos tapahtui 7 vuotta sitten. Monesti Uranus tuo tullessaan isot muutokset, ja ainakin itsellä juuri tuohon aikaan vuosia sitten tapahtui iso juttu työkuvioissa, minut hyväksyttiin Diana Cooper Schoolin masteropettajakoulutukseen. Iso muutos työkuvioissa on tiedossa nytkin, kun Kultaisten aikojen yliopisto alkaa toden teolla, ja pääsen kouluttamaan ihan uusia juttuja.

Koko viime vuosi, ja edellisetkin, on kaiveltu esiin ominta itseä, omaa valoa ja omaa tietä, ja nyt kolmosvuonna 2019 luodaan konkreettisia muutoksia elämään ilolla ja luovasti. Uranuksen muutoksen myötä se voi tapahtua hyppäyksenä johonkin uuteen suuntaan, vanhan äkillisenä häipymisenä tai vahvistuvana tietona siitä, mikä on itselle oikein. Ja hyvä niin, sillä jokaisen paras elämä ja värähtelyn nousu auttaa myös muita, ja itsensä unohtaminen ja turhanpäiväinen kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat –asenne vain hidastaa kaikkien matkaa.

Jos tuntuu, että hieman tukea tarvitaan ollaksesi oma itsesi, tai on vielä hankalaa olla erilainen kuin enemmistö, Uranuksen lohikäärmeet ovat valmiita auttamaan. Niiden värähtely on hyvin korkea, joten kun kutsut niitä et ehkä välttämättä huomaa niiden läsnäoloa, mutta apua saat silti. Pyydä omin sanoin Uranuksen lohikäärmeitä tukemaan ja auttamaan sinua, että olisit oma aito itsesi, että eläisit oman sielusi korkeinta suunnitelmaa ja että elämäsi olisi täynnä iloa ja valaistumista. Nämä lohikset tekevät yhteistyötä arkkienkeli Jofielin kanssa, joten myös Jofiel enkeleineen ja lohikäärmeineen voi auttaa omaksumaan Uranuksen muutosenergian elämäänsä.

Muutoksia ja tapahtumia

  • Rakkausvalmennus enkelien kanssa on alkamassa 1.3. Ihana rakkaudellinen kurssi sai loistavia palautteita ja kovasti kiitosta, kun se viime vuonna oli auki. Muutama viikko sitten enkelit kehottivat harvinaisen selkeästi laittamaan rakkausvalmennuksen auki uudelleen, joten nyt kurssi on taas tarjolla, uudistettuna energioiltaan ja vähän muutenkin. Kurssista lisätietoja ja ilmoittautuminen >>

    Jos kävit kurssin viime vuonna, voit ehkä haluta kaivaa vanhat viestit ja materiaalit esiin ja aloittaa kurssin kertaamisen samaan aikaan uuden ryhmän kanssa, se voimistaa aina energioita.

  • Numerologian perusteet, Nimen salaisuudet on vielä muutaman päivän aloitettavissa. Kurssi sulkeutuu 15.2, eli he, ketkä ovat sen aloittaneet, voivat opiskella ihan normaalisti, ja pääsevät seuraaviin osiin ihan normaalisti, mutta uusia kurssilaisia aloitukseen ei toistaiseksi oteta. Ihan siksi, että kurssilla jokainen saa henkilökohtaista palautetta tekemisistään, ja vaikka olen kuinka tehokas, aika ei riitä kaikkeen. Kurssista infoa ja ilmoittautuminen >>

  • Kultaisten aikojen yliopiston tasot, kurssit ja polut ovat alkaneet selkiytyä. Aiheesta lisää >>.

  • 17. koulun jäsenet saavat tästä eteenpäin oman uutiskirjeensä tämän kirjeen lisäksi. Asiaa on niin paljon näille koululaisille, että on helpompi, kun koululla on omat jutut erikseen. Ensimmäinen viesti tulee ihan näinä päivinä.

  • Kristallihoitajakoulutus on Jyväskylässä toukokuussa. Saan kohta materiaalin käsiini, ja voin sitten kertoa kurssista enemmän, mutta tiedän sisällöstä jo sen verran, että aivan mahtava kurssi tulee olemaan! Susannen tietous kristalleista ja chakroista, jotka vaikuttavat kaikkeen hyvinvointiimme, on melkoinen, ja hänen ohjauksessaan jokainen oppii taatusti tekemään monenlaisia hoitoja asiakkaiden ja itsensä hyväksi. Lisätiedot, ilmoittautuminen englanniksi ja suomeksi >>

  • Tim Whild on tulossa Suomeen 21-22.9. Paikka on vielä auki, mutta luulen, että se on Lahti. Jos ei sinne, niin sitten Jyväskylään. Sähköpostilla voi laitella jo alustavaa kiinnostusta, ilmoittelen sitten heti, kun tiedän tarkemmin asioista.

Visualisaatioita

Jotkut ovat jo huomanneetkin, että nettisivuilla on alkanut vihdoin tapahtua jotakin. Korkea aika:). Kohota värähtelyäsi –kohdassa on nyt pari visualisaatiota kuunneltavaksi. Toinen on rakkauden lisäämistä ja sydämen avaamista oman suojelusenkelin ja rakkauden enkelien kanssa, toinen puhdistusta Violettiliekin lohikäärmeiden kanssa.

Viesti arkkienkeli Jofielilta

Kultainen viisaus on myös sinun ulottuvillasi, kun annat sen nousta esiin. Vaikka ehkä on vaikea noudattaa viisaan itsesi neuvoja maailman toisenlaisen tiedon täyttäessä mielesi, pystyt siihen helposti, kun ymmärrät, mistä valtava tietomääräsi ja sydämen ja älyn yhdistävä viisaus tulevat. Rakas lapsi, olet itse koonnut kaiken lukemattomien elämien aikana, jolloin olet ollut viisas tietäjä, valaistunut mestari ja sielusi lähettiläs. Sinun viisautesi voi ohjata elämääsi, kun vain annat sille luvan. Ympäröi itsesi kultaisella valolla, ja kutsu minua avuksesi, kun haluat tietää viisaimman ratkaisun, ymmärtää jotain tai vain olla yhteydessä lukemattomiin valon maailmoihin, jotka ovat sinulle tuttuja.

Lisää rakkautta

Ystävänpäiväkin on tulossa, ja on kiva muistaa ystäviä. Kaikkein tärkein muistettava olet kuitenkin sinä itse, muista olla ystävällinen myös itsellesi! Se tuo lisää rakkaudellista energiaa elämääsi.

terveisin
Ulla