Ystäviä, yksi eksä ja muutamia mestareita

Eikö ystävänpäivä saanut alkunsa roomalaisten sotilaiden heilan etsimisestä? No, väliäkö tuolla, hyvä kuitenkin niin, että siitä on ainakin täälläpäin maailmaa tullut enemmän ystävyyteen kuin romantiikkaan keskittyvä päivä. Vaikka ei niissä romansseissakaan mitään vikaa sinänsä.

Olen hihitellyt maailmankaikkeuden määrätietoisuutta, ja sitä, että vaikka kuinka yritän, ei voi väistää väistämätöntä. Hidastaa kyllä, ja vältellä, mutta ei auta. Kun pitää, niin pitää. Nimittäin törmätä eksään. Olen ollut muutaman metrin päässä jo aika useasti puolen vuoden aikana, ja huolellisesti kääntynyt toiseen suuntaan. Mikä tietysti on aivan älytöntä, koska meillä on ihan hyvät välit eikä ole mitään syytä välttelyyn. Mutta silti on jotenkin ollut mukavampi olla näkemättä, joten välillä on pitänyt kävellä mutkille.

Kunnes sitten yhtenä kauniina päivänä, Hesaan menossa Tim Whildia tapaamaan ja kuuntelemaan, tapahtui sellainen eksän kohtaaminen, jota ei enää voinut laistaa millään lailla. Ei mitään dramatiikkaa siinäkään, kuulumisten vaihtoa ja energian päivitystä. Oli ihan mukava, ja helpompi tietysti seuraavalla kerralla, kun on taas jää murrettu pitkästä aikaa. Itsekseni vain mietin sitä, miksi moinen kohtaaminen piti järkätä. Ehkä se oli pelkkä energiapäivitys, ehkä merkki jostain muusta. Sen näkee sitten.

Ystävät ovat kyllä melkoinen voimavara. Olen heistä kovasti kiitollinen ja iloinen, ja samoin tutuista, kurssilaisista ja kyllä joistakin sukulaisistakin. On ihanaa, että energiavärähtelyn nousun myötä myös ihmissuhteet muuttuvat vapaiksi rajoituksista, uskomuksista, kaupankäynnistä (kun ei voi rakastaa, jos toinen ei rakasta kanssa) ja peloista. Yhtä tärkeää kuin avata sydämensä on työskennellä sakraalichakran kanssa, jossa ihmissuhteiden, varsinkin parisuhteiden energiaa on kovasti. Kwan Yinin vaaleanpunaiset lohikäärmeet ovat hyvä apu kaikkiin suhteisiin, ne polttavat pois kaiken paitsi rajattoman, varauksettoman rakkauden.

Liittyen ystäviin, olen parikin kertaa viime aikoina huomannut, miten vaikea on olla mestari mutakuopassa. Tarkoitan sitä, että on joitakin ihmisiä, jotka ovat loistavan kirkkaita valoja, aivan mahtavia omissa hommissaan ja pitkällä omalla henkisellä tiellään. He ovat kuitenkin ainokaisia omalla alueellaan, ja se voi olla joskus hankalaa. Kun ei ole ketään, kenen kanssa puhua, aina on kaikille muille se, joka auttaa, tietää, osaa, tunnistaa energiat, ja yleensä joutuu vielä himmentämään omaa valoaan niin tehdessään voidakseen auttaa kysyjän tasolla, ei ole helppoa olla oma itsensä. Voi olla myös hankala löytää omaa tietään ja sitä, mitä haluaa tehdä, kun näkee niin selkeästi että muut eivät ole valmiita vielä kovin pitkälle menemään valon tietä.

On helppoa sanoa, että ole oma itsesi ja tee sitä, mikä tuo iloa. Se toimii, totta kai. Mutta ensimmäiset askeleet pelkän uskon varassa, ilman tietoa toimeentulosta ja siitä kiinnostaako ketään, ovat hankalat. Onneksi on noi yläkerran kaverit apuna, ja ystävät myös voivat tyrkkiä parhaansa mukaan. Arkkienkeli Faith ja Hope ovat olleet viime aikoina todella aktiivisia. Eivät pelkästään ilmaantuneet Luon elämääni –kurssille, vaan olen kuullut heistä myös tutuilta ympäri maailmaa. Ilmiselvästi tarvitsemme siis luottamusta, toivoa ja lempeää kannustusta aika moni.

Nyt, kun elämme muutaman viikon hurjassa muutoksessa, on hyvä muistaa myös säteiden voima. Ensimmäisen säteen energia auttaa ottamaan ensimmäiset askeleet, saamaan aikaan ja kulkemaan omaa tietä. Kannattaa pyytää ympärilleen ja/tai asialle, mitä haluaa.