298 sanoi taksikuski, kun kysyin matkan hintaa. Ei sentään livenä, vaan unessa juuri ennen kuin heräsin. Oletan siis, että ihan oikeasti matkan päätteeksi (tultiin muuten kovaa alaspäin…) sain viestin, opastusta seuraavaan vaiheeseen. 298 on 10, eli uusi vaihe korkeammassa värähtelyssä. Se koostuu numeroista 298, jotka voi lukea vaikka yhteistyöllä ja rajattomalla rakkaudella rakennetaan uutta kultaista aikaa. Ja yhteensä siitä siis tulee uusi vaihe korkeammassa värähtelyssä. No, itsepä kysyin ae Gabrielilta vähän jeesinkiä, kun olen saanut pääni ihan sekaisin kaikista vaihtoehdoista ja kaikki kuudet aivot surraamaan eri asioita.
En jaksa ihan kauheasti penkoa planeettakuvioita, niitä tuntuu piisaavaan ihan kiitettävästi nykyään. Olimmeko me muuten näin tietoisia kaikista aikaisemmin? Vai olenko vain minä herkistynyt taivaan kuvioille ja auringon aktiivisuudelle? Oletan, että ainakin omalla kohdallani tuo Pluton kääntymisvaihe otti todella lujille. Kun mikä tahansa planeetta lähtee perääntymään tai kääntyy oikein päin, ensin on muutoksen vaihe, ja hyvin monilla se on se vaikein kohta, ei enää sitten, kun planeetta on jo menossa mihin sitten meneekään. Nyt Pluto on tukevasti perääntymässä, ja ainakin itse heräsin aamulla helpottuneeseen olotilaan, uusi aika on koittanut. Mikä tietysti voi liittyä myös tuohon uneen, tai sitten se uni liittyy muutenkin uuteen vaiheeseen, ihan miten vain.
Uutta alkua, uutta vaihetta siis tarjolla. Alkuvuosi taisi mennä vauhdilla aika monella. Ensin oli niin kiva, kun oli erilainen energia kuin viime vuonna, sitten iski maaliskuu aika voimalla, huhtikuussa vähän helpotti, kunnes päästiin pimennyksiin ja nyt ollaan tässä. Ei ehkä ihan uudessa, mutta entisen uudelleen tarkastelun jälkeisessä ajassa. Eli nyt voisi olla aika hyvä aika unohtaa kaikki pitäisi, olisi pitänyt, miksen ja voi kun -miettimiset ja hyväksyä oleva tila. Kaikki on juuri niin kuin pitää, ja näillä mennään eteenpäin. Jos on jotain painolastia, sen voi karistella pois, mutta kaikki palikat on koossa eteenpäin menoa varten.
Joskus tietysti soisi, että asiat kulkisivat eteenpäin nopeammin ja tehokkaammin kohti uutta kultaista aikaa. Mutta kun edes kaikki henkisen tien kulkijat ei kulje samaan suuntaan, taviksista puhumattakaan, miten mikään voisi edistyä yhtään nopeammin? Henkilökohtaisesti minua aina hämmästyttää sokea usko älyttömyyksiin, keskittyminen vanhan energian tapoihin ja luulo, että maailma on kuten ennenkin ja vanhat konstit toimii. Asia ei tietenkään minulle kovasti kuulu, mutta en tajua ihmisten kykyä uskoa kahta tai useampaa vastakkaista asiaa saman aikaan, tai sitä, että kuvitellaan oman maailmankuvan koskevan kaikkia. Omilla aivoilla ajattelu olisi monelle suotavaa. Ja lukeminen, ja luetun ymmärtäminen olisi aika mahtavaa. Mutta ihan varmasti eteenpäin rämmitään tässäkin suossa, mikä maailmassa on nyt menossa. Uusi vaihe, jos ei peräti uusi aika.
Uuden merkkejä on sekin, ja on ollut aika hienoa huomata, miten paljon enemmän meille annetaan tietoa ja energiaa. Sinänsä mitään aivan uutta ei taida olla, mutta ehkä vähän enemmän raotetaan verhoa mitä voisi olla, kun ja jos tästä edistystään. Kevään mittaan on ollut aivan mahtavia kursseja, ja itsellekin on vahvistunut jotain juttuja, mitä tiesin, mutta en oikein osannut ottaa elämään. Kiitos enkelien kristallitemppeliin kiivenneille ja kristallityöpajassa viihtyneille, oli hienot kurssit. Nämä kultainen tektiitti -hoidot on kanssa olleet aika huikeita. Kristallikammiohoidot, kuten myös kristalliliekkihoidot, on aina ihania tehdä, mutta kultainen tektiitti tuo aivan oman sävynsä kaikkeen. Olenkin sitä mieltä, että nämä ja monien tuttujen tekemät jutut ovat vasta aivan alkua, meille avautuu vielä mahtavia asioita. Eli 298 – uuden aika uudella tasolla:).
Onko sieluntarkoitus kuitenkin olemista eikä tekemistä?
Asian voi tietää, mutta kunnes sen oikein todella oivaltaa, [...]
Anteeksiantamattomuus pitää sinua jumissa
No, ei välttämättä nimenomaan sinua, mutta ainakin minua ja [...]
Pääsimme jouluun, tai oikeastaan vielä parempaan
Kuinkahan monta kertaa on tullut sanottua ja kirjoitettua, että [...]
Liity sähköpostilistalle
Kun liityt uutiskirjeen tilaajiin, saat kerran kuussa juttua ajankohtaisista energioista, tietoa tulevista ja olevista kursseista ja joskus jotain muutakin pientä kivaa.
Liittyessäsi saat visualisaation työskentelyyn arkkienkeli Rafaelin smaragdisäteen kanssa. Smaragdisäde puhdistaa, kohottaa, tuo elivoimaa, runsautta, hyvinvointia, juuri sitä, mitä haluat
Kommentoi aihetta...
Sinun täytyy olla kirjautuneena sisään kommentoidaksesi.