Leylinjoja ja mustia virtoja

Maassa on paljon erilaisia energialinjoja. Leylinjat ovat maan energiaverkko, joka risteilee joka puolella maailmaa, isompina ja heikompina virtoina. Risteyskohdat ovat voimakkaan energian paikkoja, joita jo muinaisina aikoina käytettiin erilaisina seremoniapaikkoina ja joiden kohdalta voi edelleenkin löytää korkean värähtelyn paikkoja, kuten Stonehenge. Monet kuuluisat kirkot, kuten Notre Dame tai Westminster Abbey on rakennettu tällaisten pyhien paikkojen päälle. Jotkut linjoista ovat kiehtovia, niiden varrelle on rakennettu useita voimallisia energiapaikkoja. Yksi näistä on Mikael-linja, jonka varrella Englannissa ovat mm. Glastonbury ja Avebury ja monet Avalonin ja kuningas Arthurin paikoista.

Linjoja tietysti risteilee Suomessakin, vähän erilaisia lähteestä riippuen. Muistan nähneeni yhden artikkelin, missä sanottiin rakkauslinjan kulkevan länsirannikon kieppeillä vinosti ylöspäin, ja toisen, joka pyyhkäisi itärajan lähellä ylöspäin. Hämärä mielikuva on myös linjasta, joka yhdisti jonkun kohdan Suomessa Gizan pyramidiin, mutta en muista tarkasti. Mutta linjoja riittää, ja viisaat, jotka näitä merkkailivat muistiin, eivät ilmeisesti kiinnittäneet huomiota syrjäiseen Suomeen, joten suurin osa tiedosta koskee Eurooppaa ja Brittein saaria, vaikka linjat ilman muuta kulkevat läpi maapallon, myös Suomeen.

Leylinjat ovat nykyään muuttumassa, kun planeetan värähtely nousee. Pitkään ne olivatkin samanlaisia, käytimme samaa leylinjajärjestelmää, joka laskettiin paikoilleen Kultaisen Atlantiksen aikana. Kun Atlantiksen kokeilun aika loppui Kosmisena hetkenä 2012, alettiin myös leylinjoja muuttaa uudempaan värähtelyyn hälventämällä vanhaa ja korvaamalla se kultaisella korkeammalla energialla. Tämä sitten vuorostaan alkaa hiljalleen muuttua kristalliverkoksi, joka tukee uuden kultaisen ajan energiaa.

Maa on niin voimakkaassa puhdistuksessa nykyään, että prosessia auttaakseen leylinjoja on hyvä välillä puhdistella. Jo entiset linjat tukkeutuivat monin paikoin, ja niiden energia romahti, joten korkeamman värähtelyn on ollut paikoin hankalaa levitä kaikkialle. Maalohikäärmeet huolehtivat leylinjoista, ja kun pyydämme niitä puhdistamaan linjoja, autamme omalta osaltamme niiden työtä. Violettiliekin lohikäärmeet, Violettiliekin eri versiot ja tulilohikäärmeet voi aina lähettää leylinjoja puhdistamaan, tai linjat voi täyttää rajattomalla rakkaudella tai Kristusvalolla, mikä automaattisesti hälventää matalaa energiaa.

Mustat virrat

Maassa on myös muita linjoja, jotka vaikuttavat jokaisen kotiin ja asuinalueille. Musta virta on fengshuin termi, joka tarkoittaa haitallista maasta tulevaa energiaa ja maasäteilyä. Kiinalaiset nimitykset ovat joskus vähän runollisia:). Asiaa voidaan kutsua muillakin nimillä, esim. varpujen käyttäjillä on omat nimityksensä. Nimestä huolimatta asialle voi ja kannattaa tehdä jotain, jos moisia kodissa on, koska mustat virrat madaltavat energiaa, alkavat kasata roinaa päälleen, häiritsevät unta ja voivat tuoda myös fyysisiäkin ongelmia.

Mistä sitten tietää, onko kodissa moinen? No, jos asuu kaupungissa tai lähellä kaupunkia, melko varmasti on. Mustat virrat syntyvät, kun maan rakenne rikkoutuu, ja sitähän kaupungeissa tapahtuu koko ajan. Rakentaminen voi lähettää mustia virtoja todella kauas. Myös maaseudulla näitä voi olla, sillä linjat matkaavat pitkiä matkoja ja tietysti niitä on luonnossa muutekin. Mustia virtoja voi tulla aina uudelleen, joten kertapuhdistus ei auta ikuisia aikoja.

Aivan takuuvarma merkki mustasta virrasta kotona on tavarakasat, joita alkaa kerääntyä suoralle tai vähän kaarevalle linjalle, esim. keittiön työpöydälle, viereisen huoneen tuolille tai vastaavaan. Jos aiemmin yleensä siistinä pysynyt pöytä alkaa pursuilla tavaraa, tai vaatekasoja alkaa kerääntyä lattialle, tai tavarat tai jopa huonekalut alkavat rikkoutua samalla linjalla, kyseessä taatusti musta virta. Virta voi olla kapea tai leveä, heikko tai voimakas, mutta oireet ovat samat. Unen häiriytyminen voi olla myös yksi oire, jos linja sattuu makuuhuoneen kohdalle.

Fengshui-koulutuksessa ollessani mustat virrat opetettiin katsomaan aina konsultaatiota tehdessä pohjapiirroksesta heilurin avulla. Jos linjoja löytyi, ne poistettiin yksinkertaisesti asettamalla aikomus ja pyytämällä. Monet kurssilaiset tietävät, että en ole suuri heilureiden ystävä. Liian usein oma mieli ja odotukset vaikuttavat heilurin käytökseen, joten heilunnan tuoma vastaus voi olla totta tai sitten ei. Ja muutenkin, kun mustista virroista puhutaan, on helpompiakin tapoja:).

Mustat virrat itse asiassa eivät poistu, mutta voimme muuntaa energian, jolloin ongelmatkin häviävät, ja tilalle tulee korkeampaa värähtelyä. Itse teen aina silloin puhdistusta kotiin ja läheisten kotiin, enkä edes viitsi tarkistaa onko tilassa mustia virtoja. Samalla kun tulee puhdistettua muutakin energiaa, eikä homma vie kuin muutaman minuutin. Mustat virrat eivät poistu yleisellä kodin energiapuhdistuksella ainakaan kokonaan, tämä on tehtävä ihan erikseen.

Oma tapani on yksinkertaisesti pyytää maalohikäärmeitä, yksisarvisia ja arkkienkeli Gersisaa muuntamaan kaikki mustat virrat, kaikki haitallinen maasäteily ja muut haitalliset energiavirrat kotini kohdalta valkoisiksi, korkeavärähteisiksi energiavirroiksi. Kiitokset päälle, ja siinä se. Tietysti asiaan pitää keskittyä, puolihuolimaton ajatus ei oikein riitä, mutta silti nopeaa ja tehokasta.

Liity sähköpostilistalle

Kun liityt uutiskirjeen tilaajiin, saat kerran kuussa juttua ajankohtaisista energioista, tietoa tulevista ja olevista kursseista ja joskus jotain muutakin pientä kivaa.

Liittyessäsi saat visualisaation työskentelyyn arkkienkeli Rafaelin smaragdisäteen kanssa. Smaragdisäde puhdistaa, kohottaa, tuo elivoimaa, runsautta, hyvinvointia, juuri sitä, mitä haluat

Liity sähköpostilistalle tästä >>

Kommentoi aihetta...

Go to Top