Ajattelin laittaa otsikoksi Autuaita ovat he, ketkä eivät tajua mistään mitään, mutta ehkä se ei osu ihan kohdilleen. Vaikka onhan se totta, he, ketkä eivät tiedä tai tajua, voivat aivan onnellisina uskoa ihan mitä tahansa, eikä pieninkään epäilys haittaa oloa. Esimerkkiä halutessaan voi vaikka selailla nettiä:).
Mutta oikeastaan mietin sitä, että minusta on toisaalta aivan ällistyttävää, miten hyvin vähän mistään mitään tietävät levittävät henkisen tien ilosanomaa, tai tekevät vaikka hoitoja tai puuttuvat toisten ihmisten elämään ennustelujen tai ns. kanavointien kautta. Toisaalta se on aivan mahtavaa. Kun aikomus on vilpitön halu auttaa lähimmäisiä, niin valon maailma tukee ja auttaa koko ajan aloittelijoitakin, ja kaikki voi sujua aivan loistavan hyvin. Eri asia on sitten se, että joillakin menee enemmän egon kautta, ja tulokset ovat sitten jotain muuta. Mutta kullekin meistä aina tarpeen mukaan, vedämme puoleemme oikeat asiakkaat, mutta myös oikeat hoitajat ja opet.
Mutta kun (taas kerran) mietin paria juttua, mitkä silmiin osuivat tästä asiasta, aloin ihmetellä myös sitä mitä mestarit tekevät. Henkisen tien alussa kyse on varmaan enemmän kiinnostuksesta ja avoimuudesta, sitten tulee lisää tietoa ja kokemusta, ja kukin meistä suuntautuu sinne, mikä on itselle luontevaa ja kiinnostavaa. Toisia vetävät puoleensa vain huippuhetket, mahtavat kokemukset kursseilla tai hoidoissa, eikä niillä ole mitään yhteyttä arkielämään – tai ainakaan ihminen ei tiedosta sitä. Toisia kiinnostaa ymmärtää enemmän, saada tietoa ja kokemusta, ja jotkut etsivät viisautta ja vahvempaa yhteyttä korkeampiin värähtelyihin, jotkut haluavat kehittyä itse ja jotkut ovat sitä mieltä, että kaikkien muiden olisi syytä kehittyä. Meitä on moneen junaan myös näissä jutuissa.
Ainakin ne mestarit, jotka ovat eläneet maassa, ovat varmasti kulkeneet samaa polkua. Heillä on määrättömästi enemmän viisautta ja tietoa, vaikka kaipa tässä perässä rämmitään. Sitten, kun alamme olla sillä tasolla, millä oltiin kultaisina aikoina, ollaan kait jo aika pitkällä. Mutta ihan varmasti mestarit ovat silloinkin meitä paljon edellä. Mutta eiväthän hekään voi tietää kaikkea – eli onko mestaruuden edellytys viisaus vai luottamus?
Ihmiselle, joka on kiinnostunut monista asioista ja haluaa aina tietää enemmän ja syvällisemmin, ymmärtää ja oppia, on aika vaikeaa, kun tajuaa, että tärkeintä voi ehkä kuitenkin olla luottamus. Tieto on tietysti eri asia kuin viisaus, mutta silti. Ehkä ei tarvitse tietää mistään mitään, riittää, että luottaa maailmankaikkeuteen, rakkauteen, Lähteeseen, mihin ikinä sitten luottaakaan. Jo yksin se vie eteenpäin ja varmistaa, että kaikki sujuu kaikkien korkeimmaksi parhaaksi. Luultavasti niin mestarit tekevät. Voisiko olla niin, että he tietävät saavansa kaiken tarvittavan tiedon, viisauden ja ymmärryksen, kun sitä tarvitsevat? Eli tärkeintä on niin vahva luottamus, ettei sitä kyseenalaista vaan avautuu ottamaan vastaan sen, mitä kulloinkin tarvitaan. Ehkä.
Ehkä kuitenkin tällä tasolla tarvitaan jonkin verran tietoakin, ainakin sen verran, että tietää mitä tekee energiatyöskentelyssä ainakin asiakkaiden kanssa. Sekä erottelukykyä, että tietää, mikä tieto ja mikä opastus on valosta ja mikä sieltä toiselta puolelta, kumpaakin kun on tarjolla. Tai ehkä se menee sinne luottamuksen puolelle sekin.
Energia muuttuu, mutta toiminta alkaa itse-elementin jälkeen
On niin hienoa, kun maailman kaaos alkaa selkiytyä. No, [...]
Hattarapilvi vai vastustamaton voima, eli minkälainen on oma enkelisi
Enkeleitä on paljon, ja monenlaisia. Niitä parkkipaikkaenkeleitä, jotka vinkkaavat [...]
Voiko olla henkisen tien ope ja tietämätön?
Yksiselitteinen vastaus on kyllä. Ja siinä on kaksi puolta. [...]
Liity sähköpostilistalle
Kun liityt uutiskirjeen tilaajiin, saat kerran kuussa juttua ajankohtaisista energioista, tietoa tulevista ja olevista kursseista ja joskus jotain muutakin pientä kivaa.
Liittyessäsi saat visualisaation työskentelyyn arkkienkeli Rafaelin smaragdisäteen kanssa. Smaragdisäde puhdistaa, kohottaa, tuo elivoimaa, runsautta, hyvinvointia, juuri sitä, mitä haluat
Kommentoi aihetta...
Sinun täytyy olla kirjautuneena sisään kommentoidaksesi.