Jos nyt joku ei vielä tiedä, energiaportaali on paikka, jonka kautta planeetalle tulee energiaa ja jota valo-olennot voivat käyttää kulkuväylänään. Esimerkkinä voisi olla vaikka omaan kotiin avattu enkeliportaali. Planeetalla on joitakin portaaleja, joissa energia on todella korkea, ja jotka tuovat Kristusvaloa, säteiden energiaa ja monia muita korkeita värähtelyjä. Näillä 33 portaalilla on jokaisella myös oma tietty energiansa, jota ne säteilevät.
Nämä isot, kosmiset portaalit olivat pitkään kiinni, ja alkoivat hiljalleen avautua ennen kosmista hetkeä tai sen jälkeen. Se selittää osaltaan nopeaa energiamuutosta, jonka keskellä elämme. Tavoite on saada kaikki 33 kosmista portaalia auki omaan kauppaan, avuksi ja iloksi heille, ketä kiinnostaa. Samalla saan itse tietysti aivan mahtavia energiasysäyksiä, kun valmistelen portaalien infoa ja visualisaatioita. Ne ovat niin ihania, erilaisia, ja samalla kaikki valtavan korkeavärähteisiä.
Kun lukee portaaleista, tulee nopeasti tunne, että kaikki mulle heti tänne, jokainen on kiinnostava ja jokaisen energian haluaisi ankkuroida itselleen. Periaatteessa tietysti voisi vetää kaikki vaikka kuukaudessa läpi, mutta en usko että moisesta kovin isoa iloa on. Ei sitä pysty omaksumaan eikä tajuamaan, ellei käytä aikaa kuhunkin. Itselläkin menee aikaa kunkin portaalin kanssa, että ymmärtää sen energia ja että saa aikaan infon ja visualisaation, joka parhaiten auttaa muita saamaan parhaan hyödyn.
Ne hyödyt sitten – siinä vasta laaja aihe. On tietysti ihan selvää, että visualisaatioiden ja harjoitusten teko kohottaa omaa energiaa. Kun alkaa työskennellä jonkun tietyn portaalin kanssa, se on vähän kuin alkaisi opiskella aiheen tehokoulutuksessa. Aiheesta, vaikka luonnosta tai enkeleistä, saa energiatasolla tietoa (vaikkei aina ehkä heti tajua…), energiasta saa omakohtaista kokemusta, ja sitä voi alkaa käyttää omassa elämässään niin paljon kuin vain haluaa ja pystyy tänne ankkuroimaan. Lisäksi siitä hyötyy koko planeetta, kun maadoitamme tänne korkeita energioita. Kyllä ne siellä portaalissa säteilevät muutenkin, mutta kun ihminen käyttää energiaa, se ankkuroituu lisää, nopeammin ja vahvemmin.
Portaalit ovat minusta äärimmäisen käteviä. Kurssitkin ovat hienoja ja tehokkaita (voi miten kaipaan ihan lähikoulutuksia ja omia ihania kurssilaisia…), mutta portaali on vähän kuin tiivistelmä, nopeutettua energian omaksumista. Ja kun aura on täynnä korkeita energioita, sitä samaa vetää puoleensa yhä vahvemmin, ja mikäs sen hienompaa.
Omia suosikkeja ainakin tällä hetkellä ovat Etelänapa ja Peru. Tähdet, tähdet, ja muuta ihanaa…:). Olen muuten miettinyt sitä, miksi näitä isoja portaaleja ei ole meillä yhtään. No, Pohjoisnapa on vähän matkan päässä, ja se vaikuttaa suoraan meihin. Kaikkein eniten Kristusvaloa säteilevä portaali ja lisäksi planeetan tähtiporttichakra, ja säteilee suoraan tänne. Ihan kiva, kiitos siitä.
Ehkä muita ei tarvita, koska olemme suorassa linjassa tuon kanssa. Tai ehkä muuten ei tarvita, koska energia täällä on muutenkin korkeampi. Tai ehkä olemme kuin keskellä portaalien ketjua (kun katsoo kartasta niiden kohtia), ja saamme parhaat puolet hyvin monista. Väliäkö tuolla, kaikkiin on kuitenkin pääsy nykyään kaikilla. Ennen ei ollut, ihmisiä ei päästetty sotkemaan portaalien korkeaa energiaa kuin vähän oviaukolle. Nyt sitten pääsee sisään jo kaikkiin, sekin on aika hienoa. Aiemmin oli hassua, kun pyysi päästä yöllä käymään portaalissa. Ensin oli ilta ja sitten oli aamu eikä mitään tietoa mitä välillä tapahtui… Nyt sentään useimmiten saa jonkunlaisen vaikutelman. Nuo oma tekemäni visualisaatiot tietysti vievät niin pitkälle kuin kukin on valmis ja mihin värähtely antaa myöten. Huomasin Ulurun kanssa, että alkoi mennä vähän liian pitkälle, ja piti tehdä se uudestaan, mutta mitä palautetta on tullut, ei paljon auttanut. Voimakkaita kokemuksia kuuleman mukaan:).
(Portaaleista on kaikista tehty visualisaatio, mutta ne eivät ole enää näkyvillä kaupassa. Jos joku innostaa, laita viestiä niin voit hankkia haluamasi.)
Papittaria kaikki?
Ehkä se on jotain suomalaisuutta minussa, mutta ihan en [...]
Kun jasmiini tökkii eli (pientä) kapinointia henkisellä tiellä
Luultavasti nykyään nopeasti havahtuvat eivät voi tajuta miten h i [...]
Uskomusten maailma
Ensiksikin anteeksipyyntö siitä, että tämä kirjoitus on masentava ja [...]
Liity sähköpostilistalle
Kun liityt uutiskirjeen tilaajiin, saat kerran kuussa juttua ajankohtaisista energioista, tietoa tulevista ja olevista kursseista ja joskus jotain muutakin pientä kivaa.
Liittyessäsi saat saman tien kaksi voimallista visualisaatiota arkkienkeli Mikaelin kanssa. Toisessa puhdistetaan pois esteitä varsinkin kurkkuchakrasta, ja toisessa tuetaan omaa mestaruustietä. Arkkienkeli Mikael on kanssasi ja tuo voimansa, viisautensa ja suojelunsa avuksesi.
Jätä kommentti