Puettaisko kynttilöitä, eli vanhaa vai uutta energiaa

Aika moni ihminen on vuosien saatossa valitellut sitä, että Suomessa on niin vähän tietoa henkisen tien jutuista, eikä kirjojakaan ole paljoa suomeksi, ja muuta vastaavaa. No, asioilla on puolensa. Kun ensimmäisiä kertoja Englannissa näin sen kirjon, ja sanotaanko sekavan energian, joka henkiseksi tieksi maailmalla lasketaan, tajusin, miten onnekas olen ollut asuessani pienellä kielialueella. Ynnä ollessani autuaan tietämätön monesta vanhaan energiaan liittyvästä uskomuksesta, käsityksestä ja tavasta, joita edelleenkin pidetään yllä joissakin seuroissa sun muissa.

Nykyään kyllä silmät on auenneet, mutta se pohja, mikä syntyi pelkästään uuteen, korkeampaan energiaan, enkeleihin ja valon olentoihin keskittyen, on antanut näkökulmaa tarkastella ja avata uusia asioita sen mukaan, mikä on itselle totta ja minkä käsitän olevan korkeammasta, uudesta energiasta. Joku vuosi sitten muuten yksi ihminen kysyi minulta, että kun reissaan (siis silloin…) usein Englannissa ja muilla mailla henkisen tien kursseilla opena ja oppilaana, niin miten on, kummassa on korkeampi energia, Englannissa vai Suomessa. Ja kun vastasin, että Suomessa, ihminen ei oikein ollut sitä uskoakseen. Ehkä hänen tuttavapiriinsä koostui niistä vanhan energian juttuihin keskittyneistä…

Viime aikoina jostain syystä olen törmännyt ihan minusta järkevien ja korkeavärähteisten ihmisten suosimiin juttuihin, jotka täältä katsottuna tuntuvat tosi oudoilta. Jo aikoja sitten oli kynttilöiden sytyttäminen jollekin asialle, mistä en tiennyt ennen kuin Diana Cooper Schoolin masteropeni näytti mitä sillä voidaan saada aikaan. Aikomuksen voima ja tulienergia ovat aika vahva yhdistelmä, ymmärrän nyt.

Olen myös aika tykästynyt erilaisiin suihkeisiin, jotka on yhdistetty vaikka arkkienkelien energiaan tai luotu Chalice Wellin energisestä vedestä vaikka kristalleja puhdistamaan tai yhdistämään joihinkin energioihin. Suitsukkeet ovat vanha juttu, ja perustuvat käytetyn yrtin/kasvin tms. energiaan, aikomukseen ja ilmaelementin yhdistelmään. Suihkeen tai muun nesteen voima taas riippuu sen tekijästä. Jos suihke tehdään puhtaalla aikomuksella, ymmärtäen käytettyjen ainesosien energian ja lisäten valo-olentojen siunauksia tai vaikka nestemäistä kristallia, saadaan aikaan aine, joka oikeasti voi vaikuttaa energiaan kotona, kutsua arkkienkelin energiaa tai tehdä suurin piirtein mitä vain on tarkoitus. Mutta kuten sanoin, kaikki riippuu tekijästä, eli ei kaikki ole korkeimmasta valosta ja rakkaudesta, josta niin sanotaan…

Amerikoissa ja Englannissa ja varmaan muuallakin on myös kynttilöitä, jotka on tavalla tai toisella omistettu jollekin asialle, vaikka tuomaan runsautta, yhdistämään johonkin arkkienkeliin tai vastaavaa. Ja taas kerran riippuu tekijästä. Olen aivan varma, että tällaisia kynttilöitä pystyy tekemään, kun tietää mitä tekee. Esimerkiksi silloin, kun niihin lisätään jotain kasvikunnasta, on oltava sopusoinnussa kasvien energian, pyhän geometrian ja elementaalien kanssa, jotta voi tehdä korkeavärähteisiä tuotteita. Sama pätee öljyihin, suihkeisiin, saippuoihin ja kaikkeen.

Nämä jutut ovat minusta energialtaan sekä uutta että vanhaa. Ehkä kallistuisin enemmän sen vanhan energian kannalle, sillä on vähän hassua tarvita vaikka kynttilää siihen, että kutsuu arkkienkelin luokseen. Mutta jos se jotakuta ilahduttaa, mikäpä siinä. Kunhan ei kuvittele, että sitä kynttilää tai suitsuketta tai mitä hyvänsä tarvitaan välttämättä. Sama pätee muuten amuletteihin ja suojaaviin esineisiin yms. Juu, toimivat, ei siinä mitään, mutta ne ovat kuitenkin vain esineitä. Josta tuli mieleen, että kun oma nallekarhu oli ekan reikilinjani masteropekoulutuksessa saanut valtavan määrän reikivirityksiä, nallekin oli hyvin energinen… Myös esineet omaksuvat energiaa, minkä kaikki kodin energiaa puhdistelevat tietävät. Ja fengshui-opet ja -konsultit. Mutta olisi aika kauheaa, jos uskoisi, että ollakseen yhteydessä Äiti Mariaan tarvitsee välttämättä patsaan tai rukousnauhan tai amuletin. Ihan kiva lisä, ei siinä mitään, mutta sinänsä tarpeettomia.

Kynttilöiden pukeminen taas on sitä, kun on jo kynttilä, ja siitä rakentelee itse henkisen tien apuvälineen. Se on taas miten sen ottaa, vanhaa energiaa, jos luulet, että sitä tarvitaan, uutta ehkä muuten. Joka tapauksessa kynttilöitä voi pukea, ehostaa, tehostaa ois vissiin oikea sana. Yksinkertaisin tapa on se aikomuksella omistaminen. Kun sytytän kynttilän, ajattelen, että tämä on vaikka sille, että kurssi sujuu parhaimmalla mahdollisella tavalla, kun sammutan, voin ajatella, että energia menee vaikka tuomaan iloa läheisille, ja sitten puhallan kynttilän sammuksiin.

Mutta muutakin voi tehdä. Voi käyttää yrttejä tai vaikka kukan terälehtiä, öljyä tai siunattua vettä. Kristalleja ei varmaankaan kukaan halua kynttilään upottaa, edes hippusia, eihän? Näitä tehosteita voi lisäillä kynttilään pitäen yllä aikomusta, että kynttilä silloin yhdistää tiettyyn energiaan tai valo-olentoon. Kynttilän voi asettaa omalle alttarille, joka liittyy aiheeseen, tai sytyttää sen hiljentyessään, ja se avaa ja vahvistaa yhteyttä valittuun juttuun. Toisaalta tämä on minusta kiinnostavaa ja tekisi mieli kokeilla, toisaalta taas se on niin vierasta, että en tiedä. En osaa kuvitella, että Kultaisella Atlantiksella olisi valettu kynttilöitä, että saataisiin yhteys enkelimaailmaan. Eiköhän se ole myöhempien aikojen tapa, eli siis matalammasta – vanhasta – energiasta.

Ehkä kokeilen joku päivä. Tai itse asiassa, jos oikein muistan, jossain kaappien kätköissä pitäisi olla vielä kynttilä, jonka ostin vuosia sitten Glastonburystä, ja joka oli omistettu arkkienkeli Metatronille. Vieläköhän tuo toimisi?

Liity sähköpostilistalle

Kun liityt uutiskirjeen tilaajiin, saat kerran kuussa juttua ajankohtaisista energioista, tietoa tulevista ja olevista kursseista ja joskus jotain muutakin pientä kivaa.

Liittyessäsi saat saman tien kaksi voimallista visualisaatiota arkkienkeli Mikaelin kanssa. Toisessa puhdistetaan pois esteitä varsinkin kurkkuchakrasta, ja toisessa tuetaan omaa mestaruustietä. Arkkienkeli Mikael on kanssasi ja tuo voimansa, viisautensa ja suojelunsa avuksesi.

Liity sähköpostilistalle tästä >>

8.4.2021|

Jätä kommentti

Otsikko

Go to Top