On hassua, miten asian tietää, ja miten erilaiselta se sitten tuntuukaan, kun sen oikein syvällisesti oivaltaa. Vaikka nyt sen, että aika erilaisilla tavoilla mennään kultaiseen aikaan kuin ennen.
Kertauksena: kultaisia aikoja on ollut planeetalla aiemminkin, Angala, Petranium, Mu, Lemuria ja Atlantis. Kaikki rajattuja kokeiluja jossain kohden planeettaa. Tai no, Angala oli se, kun planeetta syntyi, eli käsitti koko planeetan. Kaikissa on ollut omat erityispiirteensä, mutta uusi kultainen aika, jota tässä on odoteltu ja jonka eteen työskennelty elämä toisensa jälkeen, perustuu pitkälti Kultaisen Atlantiksen malliin. Jotkut puhuvat Lemuriasta, mutta sen kultaisena aikana ihmiset olivat eteerisiä, ilman kehoa, joten vähän epäilen. Joskus, ilman muuta, mutta kun nyt päästäisiin tuonne Kultaisen Atlantiksen tasolle ensin.
Kultainen Atlantis oli ihana, tasapainoinen, sopusointuinen, rakkaudellinen, korkean värähtelyn aika. Osa porukasta eli ja oli temppeleissä, toisten elämä oli tätä samaa, työtä, vapaa-aikaa, opiskelua, läheisten kanssa oleilua. Hyvin erilaista kuin nykyään tietysti, koska kaikki olivat paljon korkeavärähteisempiä kuin nykyään, ja kaikki näkivät toisten aurat ja elivät sopusoinnussa ja niin edelleen.
Mutta tajusin tuossa yksi päivä, että nyt on planeetalla niin paljon ihmisiä, että ei me millään voida mennä yhdellä ja samalla mallilla. Ihmiskunta tulee tietysti kutistumaan, koska meitä on liikaa planeetalla, mutta sitä ennen on valaistuminen ja siirtyminen korkeampaan värähtelyyn. Ja osa taitaa mennä mielen ja tieteen kautta. Osa koukkaa syvältä (ja matalalta?) entisten mallien kautta, ja osa menee pikaisesti tai hitaammin henkisen kasvun kautta.
Onko sitten välitä miten me sinne kultaiseen aikaan päästään, kunhan päästään? No ei. Mutta oisko yksi oppiläksy sekin, että ei voi olettaa, että kaikki ajattelee samalla tavalla, vaikka kuin olisi jo värähtely kohonnut. Eli kun Kultaisella Atlantiksellakin oli oppimiskohtia, tunteita ja tapahtumia, sekin taitaa olla vielä laajempaa tällä kertaa.
Ajatusten pyörittely lähti siitä, kun luin paria juttua uutisista, toisessa tahkottiin runsautta tavoilla, jotka melkein jokainen valotyötekijä on tiennyt jo varmaan kymmenen vuotta vähintään. Välttämättä ei ole tehnyt mitään, mutta ainakin tiennyt😊. Nyt se sitten alkaa nousta esiin muidenkin jutuissa. Toisessa jutussa kaivattiin henkisempiä ja syvällisempiä keskusteluja, ja saatiin kurssilla opastusta, mutta lähtökohta oli tieteellinen ja filosofinen, ei hörhöilyä. Samoja juttuja, joita on varmaan kaikilla henkisen tien kursseilla käyty läpi, tai ainakin olisi pitänyt. Samat asiat, samat käsitteet, vähän eri sanat ja nimitykset, mutta aivan varmasti asianosalliset eivät ajattele itsestään olevansa henkisellä tiellä, ennemminkin avoimia uudenlaiselle ajattelulle.
Joten ilman muuta jokainen näihin ja vastaaviin osallistuvista saa oivalluksia ja ymmärrystä energiasta ja korkeavärähteisemmästä elämäntavasta, vaikka ei ehkä ikinä käyttäisi noita sanoja. Heidän tiensä on siis aivan toinen kuin vaikka minun, tai kurssilaisteni tai monen tuttuni, mutta kaikki menemme sinne uuteen kultaiseen aikaan joka tapauksessa. Mikähän se malli sitten on, koska aikaa ei ole enää paljoa?
Kultaisten aikojen yliopisto on rakennettu kultaisten aikojen mallille, eli kaikille perustaa, heille, ketkä kiinnostuu menemään eteenpäin, pidemmälle meneviä koulutuksia, ja vielä heille, ketkä haluavat jatkaa, vielä pidemmälle meneviä. Kaikki toimivat suht samoin. Mutta miten se malli sopii tähän tulevaan kultaiseen aikaan?
Oletan, että on tavallaan kahtiajako, tavalliset ihmiset, jotka käyttää tavallisempia käsitteitä ja löytää tiensä sitä kautta, ja he, ketkä uppoutuu johonkin hörhöjuttuihin, vaikka kristalleihin. Vai alkaako ihan kaikki kiinnostua kristalleista ja enkeleistä ja lohikäärmeistä? Ajatelkaa vaikka meidän poliitikkoja ja päättäjiä, joiden pelot ja uskomukset värittävät kaikkia päätöksiä. En osaa kuvitella yhdenkään heistä pyytävän opastusta, kysyvän vaikka ae Metatroninlta mikä olisi kaikkein korkeimmaksi parhaaksi.
Tai ehkä, mistä sitä tietää. Ihmeitä on tapahtunut ennenkin, ja lisää ilmeisesti on luvassa aika pian, kun mennään näin nopsaan eteenpäin. Oispa aika mielenkiintoista muuten sekin, jos se Nostradamuksen ennustus tähtiauttajien ilmaantumisesta näkyville toteutuisi. Ne sodat ja katastrofit mitä ensi vuodelle on ennusteltu, on jo tapahtuneet, ajoitus ennustelussa on aina kinkkistä. Mutta alienit vielä uupuu. Eli sitä ootellessa.
Onko sieluntarkoitus kuitenkin olemista eikä tekemistä?
Asian voi tietää, mutta kunnes sen oikein todella oivaltaa, [...]
Anteeksiantamattomuus pitää sinua jumissa
No, ei välttämättä nimenomaan sinua, mutta ainakin minua ja [...]
Pääsimme jouluun, tai oikeastaan vielä parempaan
Kuinkahan monta kertaa on tullut sanottua ja kirjoitettua, että [...]
Liity sähköpostilistalle
Kun liityt uutiskirjeen tilaajiin, saat kerran kuussa juttua ajankohtaisista energioista, tietoa tulevista ja olevista kursseista ja joskus jotain muutakin pientä kivaa.
Liittyessäsi saat visualisaation työskentelyyn arkkienkeli Rafaelin smaragdisäteen kanssa. Smaragdisäde puhdistaa, kohottaa, tuo elivoimaa, runsautta, hyvinvointia, juuri sitä, mitä haluat
Kommentoi aihetta...
Sinun täytyy olla kirjautuneena sisään kommentoidaksesi.