Olen miettinyt mikä kaikki muuttuu, nyt kun olemme uudessa energiassa. Reiki on muuttunut jo aikoja sitten, ja energia, jota kanavoimme, avautuu ja voimistuu joka hetki. (Jos sille antaa mahdollisuuden, tietysti, eli kaiken voi aina jumittaaa, jos niin valitsee.) Numerologia on muuttunut, ymmärrämme numeroiden energiaa ja niiden suhteita korkeammassa värähtelyssä. (Toivon mukaan, ja toisinkin voi valita.) Astrologia jumittaa, eli suurin osa tulkitsee edelleen juttuja vanhan energian tavalla. On muitakin astrologeja, hienoa kyllä, mutta on ehkä vaikea rohkaistua ajattelemaan planeettojen ja kuvioiden energioita uudella tavalla, kun entisessäkin riittää puuhaa.

Ja mitä niitä nyt muita systeemejä on, ihmisen ja energian tarkastelua voi tehdä monella tavalla. Aika monet taitavat nojata entiseen tietoon. Ymmärrettävää, mutta toisaalta niin pielessä kuin voi olla näissä ja tulevissa energioissa. Vaikka aina pitäisi minunkin muistaa, että kukin menee eteenpäin ja syvemmälle ymmärrykseen omalla tavallaan. Kukin saa löytää oman mestaruutensa tien ja valaistumisen vaikka kuinka vanhasta energiasta. Pääasia, että ei jää jumiin sinne entiseen energiaa, joka on niin ohi.

Kiinalainen astrologia ja fengshui on varmasti jumissa vanhoissa tulkinnoissa. Toisaalta ne nojaavat suurimmaksi osaksi luontoon, joten ehkä ne ovat suht ajan tasalla edelleen. Lohikäärmeen vuosi tulossa, mikäs sen hienompaa. Yang puu lohis, eli voimaa saada aikaiseksi jotain, uutta kasvua, runsautta ja mahdollisuuksia. Hienoa. Fengshuita mietiskelin, kun ajattelin yhtä asuntoa, joka kiinnosti. Se oli niin ylhäällä kerrostalossa, että oli selkeästi taivaan chi -asunto, eli normi fengshuin bagua vaihtuu toisenlaiseksi. Josta sain kimmokkeen pohtia, muuttuuko bagua, kun energia kohoaa. Ehkä kaikki baguat pitäisi vaihtaa taivaan chihin? Tai ehkä olisi joku kolmas versio, jonka voisi kaivella esiin? Pitkällisen (lue: 10 minuuttia) pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että taas kerran kyse on syvemmästä ymmärryksestä, ei sinänsä muutoksesta.

Se pätee kaikkeen, ainakin minusta. Kaikki tulkinnat, selitykset ja yritykset ymmärtää energiaa ovat avautumassa uudelle tasolle. Ehkä sitä voi sanoa syvemmäksi, ehkä korkeammaksi, mutta vaihdos on todellinen. Mietin sitäkin, että Akaasiset aikakirjat suljettiin kosmisena hetkenä, ja siirryimme Amentin energiaan. Ehkä nämä kaikki, astrologia, numerologia, kiinalainen, vedalainen ja ties mikä astrologia ja reiki ja aivan kaikki, missä energiaa ymmärretään, tulkitaan tai välitetään, siirtyi jo silloin uudelle tasolle. Universal reiki -linja alkoi silloin, tuli juuri mieleen. Kas miten sattuikaan:). Kun aika monella henkisen tien kulkijalla on edelleen hitaat hoksottimet, eli turvaudumme siihen, mitä on ollut joskus, tai keskitymme vanhan energian tapoihin, emme ehkä ole huomanneet muutosta.

Olen ollut tosi iloinen Sinisen säteen aika -kurssista, jossa on saanut/joutunut tarkastelemaan omaakin energiaansa. ja uskomuksiaan Ainahan niin on, kurssi kuin kurssi, aina se liippaa läheltä, en sitä muuten tekisi. Mutta tämä on erilainen, ja kurssilaiset kyllä tietävät miksi:). Aiemmin on ollut joskus vaikea luottaa siihen, mitä ylhäältä annetaan, jos olen ainoa ainakin tietääkseni, joka jotain energiaa tai käsitettä on avaamassa. Vaikka kuinka tiedän, että osa elämäntehtävääni täällä on olla kanava uusille jutuille, jotain vahvistusta olisi kiva saada. No, tuleehan sitä, aikaisemmin kesti yleensä muutaman vuoden, kun joku alkoi puhua jostain, mikä oli minulle jo niin last season, nykyään väli on lyhyempi. Sinisen säteen vahvistuessa luottamus on kasvanut, ja se, mikä on ehkä ollut egon pelkoa, on vähentynyt.

Nyt, kun energia on jo vaihtunut, ja kohta sen tajuamme paremmin, alkaisi ehkä itse kullakin olla aika luottaa itseensä enemmän. Kun Akaasiset aikakirjat suljettiin, tai siis muistiinpanot tekemisestämme siirtyivät tehtäväksi Amentin saleihin, se tarkoittaa joka ikiselle hyppäystä vanhasta maailmasta laajempaan, universumin asukkaaksi, ei enää pelkästään tämän planeetan. Mihin voit luottaa enemmän omassa itsessäsi? Intuitioon, oman enkelin opastuksen oivaltamiseen, siihen, että tiedät, mikä sopii sinulle käytännössä? Entä mikä on muuttunut? Jos ajatellaan aikaa kosmisesta hetkestä 21.12.2012 lähtien, mitä kohti olet mennyt, mikä on päivittynyt ehkä huomaamatta?

Olen sitä mieltä, että on alkamassa aikamoinen vuosi. Tätä varten me tänne tulimme, ja nyt olisi aika tehdä asialle jotain. Ei enää pelkästään energiassa, ei enää pelkästään odottamalla aikaa parempaa, vaan ihan käytännössä. Mikä on se käytännön elämän pieni tai iso juttu, jonka aika on tullut?

Liity sähköpostilistalle

Kun liityt uutiskirjeen tilaajiin, saat kerran kuussa juttua ajankohtaisista energioista, tietoa tulevista ja olevista kursseista ja joskus jotain muutakin pientä kivaa.

Liittyessäsi saat visualisaation työskentelyyn arkkienkeli Rafaelin smaragdisäteen kanssa. Smaragdisäde puhdistaa, kohottaa, tuo elivoimaa, runsautta, hyvinvointia, juuri sitä, mitä haluat

Liity sähköpostilistalle tästä >>