Numerologia on muutakin kuin nimen tai syntymäajan numeroiden yhteenlaskua. Tai ainakin se voi olla, jos energiaa ymmärtää. Numerot ovat symboleja energiasta, ja numeroita käyttämällä voimme käyttää energiaa. Se on niin yksinkertaista – ja niin monimutkaista.
Yksi vahvimpia muistojani Kultaiselta Atlantikselta on maagin kyky tutkia ja käyttää numeroiden energiaa. Numerot olivat kuin kolmiulotteisia energiakappaleita, joita voitiin liikuttaa ja yhdistää tutkien yhteensopivuutta. Ah sitä aikaa, joskus vielä onnistun tekemään sen tässäkin elämässä:). En tiedä onko se muisto vai toive vai tulevaisuudenkuva, mutta näen joskus myös koulun, jonne mennään opiskelemaan numerologiaa ja pyhää geometriaa. Ehkä sekin joskus toteutuu.
Numeroiden symboloima energia on kaikkialla, missä on numeroita. Huomaan sen itse selvästi esimerkiksi kodin numerosta ja hotellihuoneiden numeroista. Kurssien takia tulee reissattua, ja joissakin hotellihuoneissa on minulle sopivampi energia, ja joissakin pitää tehdä vähän enemmän töitä viihtyäkseen. Se tietää aina, kun näkee huoneen numeron.
Kun ja jos haluaa jotain tiettyä energiaa, numerot ovat yksinkertainen tapa tuoda sitä elämäänsä. Ja yksi kaikkein yksinkertaisimmista on pistää numero ulko-oven sisäpuolelle. Ensin pitää tietysti tietää mikä on oman asunnon numero ja mitä energiaa haluaa.
Oman kodin numeron saa laskemalla huoneiston tai talon numerosta numerologian normisäännön mukaan. Moninumeroiset supistetaan, paitsi mestarinumerot. Kadun numerolla ei ole niin väliä, mutta kerrostalossa/rivitalossa yhdistetään talon numero, rapun numero tms ja asunnon numero. Omakotitalossa riittää siis pelkkä talon numero.
Esimerkkejä:
- omakotitalon numero on 175 => 1+7+5=13 => 1+3=4
- kerrostalossa talo on 4, rappu C ja huoneisto vaikkapa 14 => 4+3+5(viitonen tulee huoneistosta, 1+4) = 12=> 1+2=3
Jos sitten halutaan lisää rakkautta, voi pohtia haluaako iloa, leikkisyyttä, romanttista rakkautta, eli kolmonen voisi olla hyvä. Tai ehkä rakkautta, johon liittyy parisuhde, toinen toisestaan huolehtiminen, perhe, ystävät edellisten lisäksi– silloin kyseeseen tulee kutonen. Tai ehkä pelkkää hauskanpitoa ja seksiä, joten viitonen voisi olla hyvä.
Jos siis haluaa vaikka ihka oikeata rakkautta ja asuu nelostalossa, voi yksinkertaisesti lisätä luvun 2 ulko-oven sisäpuolelle. Paperille kirjoitettu käy hyvin, tai pahville askarreltu. Pääasia on aikomus ja selkeys. Lopputuloksena on 6, ja se alkaa tuoda elämään enemmän rakkautta.
Runsauden numero on 8, joten oman kodin numeroon lisätään se, mikä tuo lopputulokseksi 8. Se on tietysti helppoa, jos kodin numero on 7 tai pienempi, mutta jos se on 9, lisätään 8, jos 11, lisätään 6, jos 22, lisätään 4.
Mestarinumeroiden energian hakeminen ei ehkä oikein onnistu. Ainakin minä, kun lisäsin numeron, joka toi tulokseksi 11, sainkin kakkosen värähtelyä. Haluamani vahvemman intuition sijaan tuli asiakkaiksi huomattavan paljon enemmän parisuhdeongelmaisia… Ei kiva. Mutta kasin tavoittelu on onnistunut hyvin, sen jälkeen, kun lisäsin tarvittavan numeron oven sisäpuolelle, vaihtelu runsaudessa on loiventunut. Eli tulee vieläkin aikoja, että runsautta voisi elämässä olla enemmän, mutta ne kestävät vain hetken ja jäävät enemmän huolen tasolle kuin ilmenevät todellisuuteen.
Monet laittavat 8-numeron paperilapulla lompakkoon, ja sekin kuuleman mukaan toimii. Itse asiassa juuri nyt tuli mieleen, että varmaan toimisi sekin, jos tekisi symbolin runsauden lohikäärmeistä. Voisi vaikka piirtää ihanan vihreä lohikäärmeen aikomuksella, että se on symboli runsauden lohikäärmeistä ja hälventää kaikki esteet runsauden tieltä ja vahvistaa runsautta.
Numerot paperilapulla tai vaikka esineiden lukumäärässä tuovat haluttua energiaa kodin tai työpaikan eri alueille. Iloa ja luovuutta vaikkapa kolme riemunkirjavaa kynttilää tai kolme hassua taulua fengshuin seiska-alueella (länsi) tai missä ikinä niitä tarvitaan. Tai kommunikaation sujuvuutta numero 5 tai viisi sinistä pientä kristallia vaikka 6-alueella (yrityksessä asiakkaat, luode).
Energia on energiaa, ja voimme työskennellä sen kanssa kutsumalla sitä, pyytämällä enkelit tai muut valon auttajat tuomaan sitä, tai käyttämällä symboleja, jotka tuovat sitä automaattisesti tullessaan. Numerot ovat helppokäyttöisiä ja toimivia.
Niin, ja jos nyt innostut lisäilemään kaseja joka paikkaan – älä. Se on voimakas numero, voimakas energia, joka liittyy myös tasapainoon, joten laita ensin yksi ja tarkkaile vaikutusta muutaman päivän tai viikon.
Onko sieluntarkoitus kuitenkin olemista eikä tekemistä?
Asian voi tietää, mutta kunnes sen oikein todella oivaltaa, [...]
Anteeksiantamattomuus pitää sinua jumissa
No, ei välttämättä nimenomaan sinua, mutta ainakin minua ja [...]
Pääsimme jouluun, tai oikeastaan vielä parempaan
Kuinkahan monta kertaa on tullut sanottua ja kirjoitettua, että [...]
Liity sähköpostilistalle
Kun liityt uutiskirjeen tilaajiin, saat kerran kuussa juttua ajankohtaisista energioista, tietoa tulevista ja olevista kursseista ja joskus jotain muutakin pientä kivaa.
Liittyessäsi saat visualisaation työskentelyyn arkkienkeli Rafaelin smaragdisäteen kanssa. Smaragdisäde puhdistaa, kohottaa, tuo elivoimaa, runsautta, hyvinvointia, juuri sitä, mitä haluat
Kommentoi aihetta...
Sinun täytyy olla kirjautuneena sisään kommentoidaksesi.