Ylösnousseet mestarit ja oma mestaruustie etäkurssi

176,00 

Tämä on Kultaisten aikojen yliopiston 2.tason kurssi.

Ylösnousseet mestarit tuovat meille opastusta, tietoa, parannusta, auttavat ottamaan käyttöön omia taitojamme ja ovat tukenamme monin tavoin. Heillä on apunaan enkeleitä, yksisarvisia ja lohikäärmeitä, ja monet mestareista ovat luoneet tehokkaita työkaluja, joita käytetään ympäri universumia ja joita mekin voimme käyttää planeetan ja itsemme hyväksi. Useat mestarit ovat edistämässä kultaisten aikojen parannustekniikoiden käyttöönottoa, toiset edistävät jumalallisen feminiinisen energian tuloa planeetalle, jotkut auttavat kristalliteknologian ja kristallityöskentelyn ankkurointia – mestareilla on omat kiinnostuksenkohteensa ja tehtävänsä, joissa he voivat auttaa meitä nostamaan osaamisemme korkealle tasolle.

Jokainen tällä planeetalla on omalla ylösnousemusmatkallaan. Maahan pääsee ainoastaan silloin, jos ihmisen sielu on vähintään 7. ulottuvuudessa, joten sielumme tasolla olemme jo mestareita, ja meillä jokaisella on tärkeä rooli Maan ja ihmiskunnan ylösnousemuksessa. Kun edistymme omalla ylösnousemusmatkallemme, ilo, rakkaus, hyvinvointi, runsaus ja elämästä nauttiminen lisääntyvät. Oma tasapainoinen, korkeavärähteinen energiamme ja korkeimman sielunsuunnitelmamme toteuttaminen auttavat läheisiämme ja koko planeettaa.

Kuvaus

Ylösnousseet mestarit päivät 1-2

Ylösnousseet mestarit ja oma mestaruustie etänä

Tällä kurssilla saat tietoa ylösnousemuksesta, omasta matkastasi Alkulähteen kipinästä tähän inkarnaatioosi ihmisenä, mestaruudesta, jota kohti kuljet ja monista avaimista ja työkaluista, joita voit käyttää apunasi. Luot omaa tulevaisuuttasi vahvistamalla sitä, minkä koet oikeaksi ja luopumalla siitä, mikä kuuluu kolmannen ulottuvuuden uskomuksiin, juuri niin kuin on itsellesi ja kaikkien korkeimmaksi parhaaksi.

Kurssi antaa ymmärrystä oman elämän eri tapahtumista ja nykyisestä tilanteesta. Kurssilla ankkuroidaan omaa korkeinta energiaa tähän todellisuuteen, ja vahvistetaan siirtyminen korkeimpaan sielunsuunnitelmaan, mikä alkaa automaattisesti muuttaa elämää itselle sopivampaan suuntaan. Kurssi antaa myös taitoja muokata omaa elämäänsä vahvistamalla omaa mestaruutta ja ymmärrystä omista kyvyistä ja mahdollisuuksista.

Kurssilla puhutaan monista ylösnousseista mestareista, ja työskennellään lähemmin joidenkin kanssa. Samoja työskentelytapoja voit soveltaa kaikkien mestareiden kanssa. Kurssilla ovat läsnä mm. Äiti Maria, Kwan Yin, mestari Rakoczy, Serapis Bey ja Jeesus. He astuvat vierellesi, kun aloitat kurssin. Tapaat heitä visualisaatioissa ja työskentelet heidän kanssaan harjoituksien avulla. Tuot omaa tietäsi valvovan ylösnousseen mestarin läheisemmin elämääsi, ja nopeutat omaa polkuasi korkeampiin värähtelyihin. Kurssilla ovat mukana myös mestarien apujoukot, enkelit, lohikäärmeet ja yksisarviset.

Saat kurssimateriaalin, jossa on myös visualisaatioita ja harjoituksia. Etäkurssilla materiaali tulee pdf-tiedostona ja sen lisäksi saat luentoja aiheesta videolla sekä lisäksi erillisiä harjoituksia ja visualisaatioita, joiden avulla työskentelet mestareiden kanssa.

Etäkurssilla on myös kirjallinen tehtävä, jossa kerrot kokemuksistasi. Saat siitä palautteen, ja sen jälkeen kurssi on suoritettu hyväksytysti, ja voit halutessasi jatkaa Mestarit-kurssin loppuihin päiviin. Saat tästä ohjeet kurssin alkaessa.

Kurssin aiheita

  • Ylösnousemus, valaistuminen, mestaruus tällä tasolla ja tästä eteenpäin
  • Sielu, monadi, antakarana, sielun alkuperä ja planeetat matkallasi tähän inkarnaatioon
  • Ylösnousseet mestarit, tietoa mestareista, heidän retriiteistään, valonjoukoistaan ja työkaluistaan
  • Henkinen hierarkia, mestareiden monet järjestöt ja yhteenliittymät
  • Erilaisia tapoja työskennellä mestareiden kanssa itsesi ja muiden hyväksi
  • Ylösnousemusavaimia ja työkaluja mestareiden kanssa
    Karma ennen ja nyt, aikalinjojen puhdistaminen
  • Valokehon ankkurointi korkeimpaan mahdolliseen värähtelyyn ja oman mestaruustien vauhdittaminen
  • Roolisi planeetan ylösnousemuksessa ja miten se vaikuttaa elämääsi
  • Akaasiset aikakirjat ja Amentin salit, omien tietojen, taitojen ja viisauden käyttöönotto

Kurssin sisältö

  • Laaja kurssimateriaali pdf-tiedostona
  • Luennot videolla 1+6
  • Neljä erillistä visualisaatioitamp3-tiedostona
  • Harjoituksia pdf-tiedostona ja luentojen yhteydessä
  • Kirjallinen lopputehtävä, josta saa henkilökohtaisen palautteen
  • Henkiökohtaista ohjausta tarvittaessa
  • Mahdollisuus Zoom- tai Skype-tapaamisiin, jos kurssilaiset niin haluavat

Kurssin kesto ja suoritus

Huomaa, että vaikka kurssi on nyt etänä, sen aineisto on sama kuin kahden päivän lähikurssin. Kurssilaisten vuorovaikutus on ainoa, mikä jää puuttumaan, ja siihenkin on mahdollisuus Zoomilla tai Skypellä, jos halukkaita löytyy.

Kurssin kesto on siis yhteensä suurinpiirtein kaksi kurssipäivää, vaikka voit tietysti käyttää siihen aikaa niin kauan kuin haluat ja käydä kurssia pienemmissä osissa.

Kurssi on suoritetu hyväksytysti, kun olet palauttanut etätehtävän ja saanut siitä palautteen.

Kurssin jälkeen

Voit käyttää kurssilla oppimiasi ja vahvistamiasi taitoja ja yhteyksiä mestareihin itsesi hyväksi. Se on samalla palvelutyötä kaikkien hyväksi, sillä oma energia vaikuttaa aina kaikkiin muihinkin. Osaa työkaluista voi käyttää myös läheisten hyväksi tai jos teet hoitoja tai opetat henkisiä asioita, voit käyttää niitä myös työssäsi. Voit myös jatkaa Mestarit-koulutusten päiviin3-4, siihen vaihtoehtoon mikä tuntuu oikealta, tai muihin Kultaisten aikojen yliopiston koulutuksiin.

Etukäteistiedot ja tarvittava osaaminen

Kultaisten aikojen yliopiston Askelmia mestaruuteen 1 –kurssi tai vastaavat tiedot ja taidot. Jos ajattelet, että et tarvitse AM1 –kurssia, koska asiat ovat jo tuttuja ja osaat sen kaiken, ota yhteyttä masteropettajaan, ulla@seitsemastoista.com.

Lue lisää kurssista tai Kultaisten aikojen yliopistosta >>

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla kurssimaksu, jonka jälkeen kurssi on avoinna aloitettavaksi.

Tämä etäkurssi on avoinna toistaiseksi, kunnes lähikoulutuksia on taas mahdollista pitää.

Go to Top