On niin hienoa, kun maailman kaaos alkaa selkiytyä. No, tietenkään ei ulkoisesti vielä paljoa siltä näytä, mutta todella niin tapahtuu. Alamme kaikki automaattisesti suuntautua kollektiivisesti korkeampaan värähtelyyn, vaikka osa porukasta pistää hanttiin niin maan perusteellisesti. Sori tyypit, edistystä ei voi estää.

Aikamoinen vitsi on siinä(kin), että myös periaatteessa uudenlaiseen elämäntapaan suuntautuvilla tuntuu monella menevän vanhoilla energioilla, eli ihan ei vielä ole vapauden ja vastuun tasapaino hallussa. Ymmärrän ylilyönnit ja halun pakottaa ja herättää, ihmiskunta ja varsinkin osa heistä on todella kiinni omissa eduissaan ja haluaa ainakin julkisesti sulkea silmät siltä, mitä tapahtuu planeetalle, luonnolle ja suurimalle osalle ihmisistä. Ei ihme, että tekee mieli vähän ravistella. Kenenpä ei. Mutta olisin sitä mieltä, että vanhoilla uskomuksilla ei rakenneta uutta maailmaa.

Mutta siis energia muuttuu, on muuttunut ja tulee muuttumaan. Kiitos siitä. Viimeisten vuosien jatkuva energiapommitus maailmankaikkeudesta, auringosta, planeetoilta ja ties mistä virtauksista on ollut aika uuvuttavaa ja saanut monet meistä oireilemaan tavalla tai toisella. Mikä on tietysti ollut tarkoitus, sillä koska muka ihmiskunta on muuttunut tai muuttanut mitään vapaaehtoisesti? Vielä on matkaa uuteen maailmaan, mutta nyt tuntuu selkiytyvän, ja hienoa niin. On siis uusi vaihe.

Ainakin itsellä tuntuu virtaa riittävän ihan eri tavalla kuin varmaan parin vuoden aikana. On saatu aikaiseksi, suunniteltu ja toteutettu, tehty sitä sun tätä, mutta jotenkin puoliteholla. Välillä on ollut kirkkaampia kohtia, mutta tuntuu, että jonkinlaisessa odottelutilassa on oltu koko ajan. Nyt ei olla enää, vaan energiaa virtaa paljon enemmän, ja on myös aika tehdä jotain. Mitä olen ympärilleni katsellut ja kuunnellut, monella muulla on sama vaihe. Josta pääsemme aiheeseen tunne itsesi.

Oma aikaansaamisen aika

Olen huomannut niin monta kertaa itsessä ja muissa, että ei riitä, että tietää onko aamu- vai iltauninen, sillä se ei todellakaan kerro mitään siitä, koska olisi hyvä aika tehdä jotain, olisi energiaa ja virtaa ja kaikki vain sujuisi. Monet tuntevat oman rytminsä, koska on tehokkain, koska on aika katsella taivasta ja tuumailla, ja koska virta loppuu, mutta aika monet pakottavat itsensä työelämän rytmiin tai johonkin pitäisi-rytmiin, jolloin on noustava ylös ihmisten aikaan, ja tehtävä töitä tai muuta, koska niin on. Jotkut taas venyttävät iltaa ja jos vain elämä sallii, kömpivät sängystä vasta lähempänä iltapäivää. Ja kaikki käy, jos se itselle ja omaan elämään sopii. Mutta onko se vain opittua vai aito oma energiarytmi?

Kerrotaan, että Kultaisella Atlantiksella ainakin papisto kulki päivän rytmissä, sai voimaa nousevasta auringosta ja levon aika alkoi illan tullen. Ihan sivuhuomautuksena sen verran, että elivät muuten vähän eri leveysasteilla, ja jos olisivat eläneet Suomessa, olisi ollut mielenkiintoista nähdä miten he sen toteuttivat marraskuussa tai talven mittaan. No, se siitä, hyvä heille, ja varmaan kun ollaan yhtä kaiken kanssa, luonnon, taivaankappaleiden ja planeetan rytmit ovat meille automaattisia ja luontaisia.

Mutta mitä jos ei tunnista omaa energiarytmiään, jos ei vain tiedä koska asiat sujuisivat helposti, vaan tekee väkisin? Oikea vastaus on tietysti, että kuuntele itseäsi ja omaa oloasi. Mutta vinkkejä saa myös elementtikierrosta, eli fengshuista, tai paremminkin BaZi-astrologiasta. Jokaisella on itse-elementti, sisäinen elementti, jonka kertoo syntymäaika. Eikä se todellakaan ole se kiinalaisen astrologian merkki, jonka melkein jokainen tietää😊.

Itse-elementti on pitkä juttu, eli se voi olla heikko tai vahva (ei mitään tekemistä ihmisen heikkouden tai vahvuuden kanssa), se voi kaivata tukea tiettyinä vuodenaikoina yms. Mutta se mikä on mielenkiintoista nyt, on se, että itse-elementistä seuraava elementti on meille aina toiminnan aikaa. (Oman itse-elementin voi tarkistaa netistä vaikka hakusanalla free Bazi Calculator, ja kaikesta vastaushässäkästä itse-elementti on se päivä, day. Siinä on ylhäällä elementti ja alempana eläin, mutta nyt tarvitaan vain elementti.)

Elementtikierto on jatkuvaa. Se on vuodenaikoja, kellonaikoja, energiaa. Omassa elämässä se on myös sitä, milloin meillä on energiaa ja jaksamista, koska voimat ovat vähissä ja kannattaisi tehdä vain sitä, mihin ei tarvitse kovasti virtaa. Elementtikierto on aina sama: tuli-maa-metalli-vesi-puu.

Ja kun tietää itse-elementin, löytää myös seuraavan. Ja se on se kova juttu, sen elementin aika on meille se, jolloin kannattaa aloittaa asioita, jolloin saamme aikaiseksi, jolloin virtaa riittää. Tulen aikaa on keskipäivästä pari tuntia eteenpäin, maan aikaa varhainen iltapäivä, metallin aikaa myöhäinen iltapäivä ja alkuilta, veden aikaa ilta ja alkuyö, puun aikaa aamuvarhaisesta puoleenpäivään, noin suunnilleen. Joten tadaa – oman aikaansaamisen aika on löytynyt!

Käytännössä tietysti se tarkoittaa sitä, että voi ajoittaa uudet jutut aikaan, joka sopii itselle, aikaan, jolloin itse-elementtiä seuraava elementti on voimissaan. Ilman muuta myös oman elementin oma aika sekä sitä edeltävän elementin aika ovat meille hyviä, ja silloin saa myös paljon aikaan. Mutta ne loput ajat ei yleensä kannata stressata itseään, vaan luottaa siihen, että kohta tulee taas vauhtia.

Tai numerologiaa…

Numerologiaa tuntevat voivat tietysti myös rytmittää päiväänsä sen mukaan. Yleensä 1 ja 9 -ajat ovat tehokkaita. Laske oma päivä ja siihen sitten kellonajat, niin saat oman tuntirytmisi.  Numerologiaa kyllä ainakin itse käytän enemmän päivän kohdalla, enkä kovin usein sitäkään. Joskus, kun on paljon tekemistä, jossa pitää olla skarppina, voin tarkistaa koska olisi ykköspäivä tai ysipäivä, sillä silloin ainakin itsellä syntyy hyvää jälkeä. Viitospäivät kannattaa säntäillä paikasta toiseen ja niin edelleen.

Tai sitten kannattaa vain tuntea itsensä ja oma energiansa.

Jotta kaikki olisi vielä hämmentävämpää, jotkut meistä elävät automaattisesti jollain muulla aikavyöhykkeellä kuin missä asuvat. Minulle kävi niin joitakin vuosia sitten, kun portaaleja alkoi avautua. Elin Amerikan Keskilännen aikavyöhykkeellä, vaikka mitä yritin. Silloin Onton maan -portaali siellä suunnalla alkoi avautua vahvemmin. Suomessa se oli kyllä vähän vaikeaa, sen verran oli aikaeroa… Meni sitten onneksi ohi muutamien kuukausien jälkeen. Tiedän myös joitakin, joille luontainen rytmi on hyvin vahvasti sieltä päin maailmaa, missä on monia entisiä elämiä, ja sekin voi olla aika hupaisaa.

Joka tapauksessa uusi aika on alkanut, ja kaikki hajallaan olevat, sekoittuvat ja sekoittavat vaihtoehtoiset aikalinjat alkavat yhdistyä, ja elämä alkaa selkiytyä heillä, ketkä eivät pidä kynsin hampain kiinni entisestä.

Liity sähköpostilistalle

Kun liityt uutiskirjeen tilaajiin, saat kerran kuussa juttua ajankohtaisista energioista, tietoa tulevista ja olevista kursseista ja joskus jotain muutakin pientä kivaa.

Liittyessäsi saat visualisaation työskentelyyn arkkienkeli Rafaelin smaragdisäteen kanssa. Smaragdisäde puhdistaa, kohottaa, tuo elivoimaa, runsautta, hyvinvointia, juuri sitä, mitä haluat

Liity sähköpostilistalle tästä >>