Tähtiä ja pinkkiä näkyvissä

2019-04-03T09:34:44+03:0003.04.19|

On ollut melkoisen ihanaa värkätä kursseja, kun lohikäärmeet pyörivät ympärillä. Lisäksi syystä ja toisesta tähtiauttajat ovat olleet mielessä melkoisesti. Kovasti houkuttaisi kokeilla yhtä juttua Arcturukselta ja paria Plejadeilta, mutta jos nyt ensin tekisi nykyiset työnsä ja miettisi sitten. Niin kuin sitä ikinä tapahtuisi, jos [...]

Tim Whildin kurssiviikonloppu

2018-09-11T12:26:35+03:0022.09.18|

Tim Whildin kurssiviikonloppu 22-23.9.18 Tim Whild on tulossa Jyväskylään pitämään mahtavaa kurssiviikonloppua. Lauantaina 22.9 aiheena on ylösnousemus ja matka uuteen kultaiseen aikaan, mm. ajankohtaiset energiat, mitä on tapahtunut ja tulevat muutokset, chakrojen päivittäminen uusimpaan energiaan. Sunnuntaina 23.9 on Kultainen Atlantis -päivä, jossa koko päivän [...]

Selvittiinpä siitäkin

2018-08-13T20:05:33+03:0013.08.18|

Selvittiinpä siitäkin Siis Leijonaportista (juu, vielä tulee energiaa…), pimennyksestä ja uudesta kuusta. Hengissä ollaan, ja itse asiassa paremmalla puolella kuin ennen Leijonaportin aukeamista apposelleen 8.8. Heti helpotti, kun energia lähti kunnolla virtaamaan, mutta sitä ennen oli aika tukkoista sekä energiatasolla että ihan fyysisesti. Kuuleman [...]