Mitäpä jos

Kun pitkästä aikaa saa vaihtaa ajatuksia ystävän kanssa, joka on samalla aaltopituudella, ja suurin piirtein samalla värähtelytaajuudella, elämä tuntuu toisenlaiselta. Kuten yksi ihminen juuri sanoi, hän on kyllä joukossa mukana, kursseilla, tuttujen tapaamisissa yms. mutta hän pitää suurimmaksi osaksi suunsa kiinni, koska muut ovat vielä siellä, missä hän oli 10 vuotta sitten. Kyse ei tietenkään ole siitä, että toiset olisivat vähemmän kehittyneitä, vaan siitä, että kuljemme kukin omaa vauhtiamme henkistä tietä, eikä se tiekään ole kaikille sama.

Jos ja kun ympärillä on koko ajan ihmisiä, joita kiinnostaa ihan toisenlaiset asiat, voi olla vaikea olla oma itsensä. Toisaalta elämme aikaa, jossa alamme vetää puoleemme omia ihmisiä, omaa sieluperhettä ja tähtiperhettä, ja se käy paljon hankalammin ja hitaammin, jos emme ole oma itsemme. Kas siinä pulma, ollako vai eikö olla… Oikea vastaus on varmaan jokaiselle erilainen. Ei ole pakko kertoa sisimpiä tuntojaan yhtään kellekään, eikä ole pakko myöskään olla samaa mieltä mitä muut. Ehkä aina joskus tekisi mieli puuttua päivänselviin juttuihin, kuten siihen, kun joku tekee affirmaation päin honkia, mutta palveleeko se ketään? Siinä toinen pulma.

Joka tapauksessa oli kiva jutella kaverin kanssa ja ruotia kaikkea mitä maailmassa on menossa. On niin hyvä, kun ei ole ainoa, jota epäilyttää joku kovasti mainostettu henkinen juttu, ja on hyvä, kun saa nauraa sille, miten egon pullistelu näkyy joissain jutuissa niin selvästi. Lisäksi puhuttiin kanavoinnista ja siitä, miten paljon häiriöitä nykyään kanavissa on. Ei kaikki ole valoa ja rakkautta, vaikka niin sanoo, ja arkkienkeleiden tai mestareiden nimiä voidaan helposti käyttää väärin. Aina pitää tarkistaa, olla varma, mistä jutut tulee. Eikä valon olennot ikinä, koskaan, ei sitten ikinä kehota komentelemaan muita tekemään jotain tai vaadi ehdotonta kuuliaisuutta. Kyllä ne sellaiset kanavoinnit tulee ihan muualta.

Mitäpä jos on ollut mielessä näiden ja muidenkin juttujen kanssa viime aikoina. Ajattelin jo perustaa uuden puolueen, Mitäpä jos -puolueen, ja sillä on jo neljä jäsentäkin. Eli mitäpä jos peruisimme Turun junahankkeen, joka vie kodit ihmisiltä ja nopeuttaa muutaman kymmenen minuuttia matka-aikaa, ja pistäisimme nekin rahat lapsille ja nuorille. Tai mitäpä jos ei yritetä korjata rikki olevia yhteiskunnallisia rakenteita, kuten vaikka terveyskeskukset, työterveys ja sairaalat sun muut, ja mietitään ensin ihan alusta mikä olisi paras malli, ja sitten aletaan sovitella nykyistä järjestelmää siihen. Saman voisi tehdä monen asian kanssa. Tai mitäpä jos eduskunnassa lukisi jaa/ei-painikkeiden vieressä kaikkien korkeimmaksi parhaaksi, tai jos olisi kuluttajansuoja liittyen vaaleihin, jos lupauksia ei pidetä, valitut vaihtoon.

Mitäpä jos antaa tilaa uudelle. Ihan kuin se, että vaihtaa omassa puheessa sanan pitäisi sanaksi voisin. Voisin antaa tilaa tehdä päätöksen, pitäisi tarkoittaa, että päätös on tehty, ja yleensä sen on tehnyt joku muu, joko ulkoinen taho tai se perustuu omiin uskomuksiin. Mitäpä jos vaihtaisin jokaisin pitäisi-sanan sanaksi voisin:). Entä mitäpä jos jokainen henkisen tien kulkija oikeasti eläisi käytännössä niin kuin tietää, että pitäisi/voisi, mitä sitten tapahtuisi? Veikkaan, että aika paljon, ihan jokaisen omassa elämässä ja laajemmin yhteiskunnassa. Ja mitäpä jos tekisin itse ensin, ehkä muut perässä…

Blogin etusivulle