-
Oma energiatasapaino on avain parempaan elämään monin tavoin. Askelmia mestaruuteen 1 –kurssi antaa tiedot, taidot ja käytännön kokemusta omasta energiasta ja sen tasapainosta huolehtimiseen ja oman energian ja ympäristön korkeavärähteisenä ja sopusointuisena pitämiseen. Kurssi antaa vahvan pohjan kulkea eteenpäin omalla henkisellä tiellä.
-
Jatko-osa Ylösnousseet mestarit ja oma mestaruustie -kurssiin Kurssi on tällä hetkellä etäkurssi, jonka saat käyttöösi heti kurssimaksun maksettuasi. Kultainen Atlantis ja sen mestarit, ylipapit ja -papittaret ovat lähempänä ja vahvemmin apunamme, mitä pidemmälle edistymme kohti uutta kultaista aikaa. Kultaisen ajan energia, Atlantiksen viisaus, tiedot ja taidot aktivoituvat tällä kurssilla käytettäväksi omassa elämässä ja laajemminkin.
-
Kristallit ovat kauniita, ihania ja voimakkaita auttajia, kumppaneitamme matkalla kohti uutta kultaista aikaa. Ne ovat monille tuttuja jo planeetan aikaisemmilta kristalliajoilta, ja olemme alkaneet muistaa ja avata tietoamme ja kokemustamme yhä enemmän. Kristallien kanssa työskentely on todella yksinkertaista - mutta ihanaa - ja ne voivat tuoda energiaansa ja tukeaan meille monin tavoin.
-
Olemme parhaillaan matkalla kohti uutta kultaista aikaa, jonka rakennamme Kultaisen Atlantiksen osaamiselle ja mallille. Kultaisen Atlantiksen muistot ja taidot ovat alkaneet nousta tietoisuuteen monilla, ja Atlantiksen enkelit ja lohikäärmeet etsivät ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan ne taas kerran käyttöön.
-
Olemme parhaillaan matkalla kohti uutta kultaista aikaa, jonka rakennamme Kultaisen Atlantiksen osaamiselle ja mallille. Kultaisen Atlantiksen muistot ja taidot ovat alkaneet nousta tietoisuuteen monilla, ja Atlantiksen enkelit ja lohikäärmeet etsivät ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan ne taas kerran käyttöön. E-kirja on heti ladattavissa pdf-muodossa.
-
Kirja kertoo Totuuden temppelin ylipapittarettana toimineen henkilön tarinaa. Erityisen kristallin uudelleen löytyminen aloittaa tapahtumasarjan, jossa kirjan päähenkilö saa tietää, mitä on todellinen rakkaus. Tarina alkaa Kultaisella Atlantiksella ja se sisältää paljon henkistä tietoa tuolta ajalta.
-
Kirja kertoo Totuuden temppelin ylipapittarettana toimineen henkilön tarinaa. Erityisen kristallin uudelleen löytyminen aloittaa tapahtumasarjan, jossa kirjan päähenkilö saa tietää, mitä on todellinen rakkaus. Tarina alkaa Kultaisella Atlantiksella ja se sisältää paljon henkistä tietoa tuolta ajalta. E-kirja on heti ladattavissa pdf-muodossa.