• Tämä on Kultaisten aikojen yliopiston 2.tason kurssi.
    Ylösnousseet mestarit tuovat meille opastusta, tietoa, parannusta, auttavat ottamaan käyttöön omia taitojamme ja ovat tukenamme monin tavoin. Heillä on apunaan enkeleitä, yksisarvisia ja lohikäärmeitä, ja monet mestareista ovat luoneet tehokkaita työkaluja, joita käytetään ympäri universumia ja joita mekin voimme käyttää planeetan ja itsemme hyväksi. Useat mestarit ovat edistämässä kultaisten aikojen parannustekniikoiden käyttöönottoa, toiset edistävät jumalallisen feminiinisen energian tuloa planeetalle, jotkut auttavat kristalliteknologian ja kristallityöskentelyn ankkurointia – mestareilla on omat kiinnostuksenkohteensa ja tehtävänsä, joissa he voivat auttaa meitä nostamaan osaamisemme korkealle tasolle. Kun edistymme omalla ylösnousemusmatkallemme, ilo, rakkaus, hyvinvointi, runsaus ja elämästä nauttiminen lisääntyvät omassa elämässä ja maailmassa.
  • Korkeavärähteistä, lempeää iloa ja rajatonta rakkautta, kristallista energiaa tähdistä ja jumalallisen äidin hoivaavaa, myötätuntoista, lohduttavaa ja parantavaa energiaa
  • Suurten muutosten vuodet ovat tuoneet meidät uuteen energiaan, aivan kuin uuteen maahan. Olemme vielä muutoksessa, mutta selkeästi jo siirtyneet eteenpäin, ja vuosi 2025 on aika rakentaa uutta todellisuutta vahvemmin kuin koskaan ennen. Tämä kurssitapahtuma on ilmainen 17.koululaisille.
  • Korkeiden, juuri itselle sopivien energioiden tuomaa tasapainoa ja uudistumista.
  • Uusi vaihe, seuraava taso elämässä on auennut.
  • Jokaisella on sielunsuunnitelma, tarkoitus ja tehtävä, miksi olemme tällä planeetalla. Värähtelyn noustessa myös tarkoituksemme avautuu yhä korkeammassa värähtelyssä.
  • Opettajakoulutuksen perusosio

    Hintaluokka: 132,00 € - 528,00 €
    Kultaisten aikojen yliopiston opettajakoulutuksen perusosio
    Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. Lisätiedot Quick View
  • Numerologia kertoo energiasta, elämästä, ihmissuhteista, sielunpolusta ja monista muista asioista. Se näyttää sielun tähän inkarnaatioon valmiiksi valitsemat mahdollisuudet ja haasteet, jotka sitten ilmenevät elämässämme oman värähtelymme mukaisesti, keventyen, syventyen, aueten yhä uusille tasoille, kun itse kehitymme. Tällä etäkurssilla opit ymmärtämään itseäsi, energiaasi, sielunpolkuasi ja myös rakkaita lähimmäisiä ja ihmissuhteita sekä elämän erilaisia ajallisia spiraaleja ja syklejä itsen, ihmissuhteiden ja värähtelyn kannalta, sekä paljon muuta, helposti ja kuitenkin syvällisellä tasolla. Ilmoittautuminen avoinna marraskuun loppuun asti. Kun olet ilmoittautunut, voit käydä kurssia niin nopeasti tai niin kauan kuin haluat.
  • Oma energia, se, kuka todella olemme, aukeaa kaikille aikanaan, mutta sitä voi myös nopeuttaa ja helpottaa.
  • Maatähti maadoittaa meitä, ja on myös yhteytemme universumiin ja oman sielunsuunnitelmamme toteutumiseen. Tasapainoinen, korkeavärähteinen maatähti mahdollistaa kultaisen ajan elämän, ilon, elinvoiman ja elämästä nauttimisen korkeammassa värähtelyssä. Hinta 44 e, 17. koululaisille 35 e.
  • Temppelivierailulla tässä kurssitapahtumassa aktivoimme ensin omaa DNA:ta, niitä säikeitä, joita tarvitaan korkeammassa värähtelyssä elämiseen. Sen jälkeen voimme yhdistyä universumin luomisen energiaan, siihen Lähteen todellisuuteen, jossa kaikki syntyy, ja luoda alkuja sille, mitä haluamme itsellemme ja maailmaan.
  • Lohikäärmeopettajakoulutus

    Hintaluokka: 132,00 € - 264,00 €
    Kultaisten aikojen yliopiston lohikäärmeopettajakoulutus, erikoistumisjakso perusosion jälkeen
    Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. Lisätiedot Quick View
  • Lohikäärmeet

    192,00 
    Kultaisten aikojen yliopisto 2 taso Etänä aloitettavissa heti Kultaisten aikojen yliopiston Lohikäärmeet-koulutus vahvistaa yhteyttä ihaniin, mahtaviin lohikäärmeidiin, ja antaa tehokkaita ja korkeavärähteisiä tapoja työskennellä niiden kanssa itsesi, tulevan kultaisen ajan ja koko planeetan hyväksi.
  • Lempeää parantavaa energiaa, energian kirkkautta ja parantavien valo-olentojen hoivaa...
  • Kuun energia vaikuttaa jokaiseen ja rytmittää elämäämmi. Kuu voimistaa kaikkea luomis- ja energiatyöskentelyä ja tuo meille tasapainottavaa, korkeavärähteistä energiaa.  
  • Lohikäärmeet ovat olleet kanssamme siitä asti, kun tämä planeetta luotiin. Ne ovat olleet mukana kaikissa kultaisissa ajoissa, kumppaneina, auttajina ja suojelijoijan, aivan kuten nykyäänkin. Kultaisten aikojen lohikäärmeet voivat yhdistää meidät noiden aikojen energiaan, ja auttaa monin tavoin nykyisessä ajassa, kun olemme jo niin lähellä uutta kultaista aikaa.
  • Olemme parhaillaan matkalla kohti uutta kultaista aikaa, jonka rakennamme Kultaisen Atlantiksen osaamiselle ja mallille. Kultaisen Atlantiksen muistot ja taidot ovat alkaneet nousta tietoisuuteen monilla, ja Atlantiksen enkelit ja lohikäärmeet etsivät ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan ne taas kerran käyttöön. E-kirja on heti ladattavissa pdf-muodossa.
  • Olemme parhaillaan matkalla kohti uutta kultaista aikaa, jonka rakennamme Kultaisen Atlantiksen osaamiselle ja mallille. Kultaisen Atlantiksen muistot ja taidot ovat alkaneet nousta tietoisuuteen monilla, ja Atlantiksen enkelit ja lohikäärmeet etsivät ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan ne taas kerran käyttöön.
  • Kristallit ovat mahtavia apureita ja kumppaneita. Tämä kurssi tuo tiedot ja taidot työskentelyyn kristallimaailman kanssa. Kurssi on osa Kultaisten aikojen yliopiston kurssitarjontaa.
  • Enkelimaailma 1

    Hintaluokka: 85,67 € - 257,00 €
    7 viikon etäkoulutus Ilmoittautuminen sulkeutuu 2.10 suojelusnenkelien päivänä. Seuraavan kerran avoinna syksyllä -27 Värähtelyn nousun myötä koko laaja enkelimaailma avautuu meille nyt uudella tavalla. Voimme alkaa työskennellä valon enkeleiden kanssa samalla lailla kuin ennen kultaisina aikoina.  
    Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. Lisätiedot Quick View
  • Jatko-osa Ylösnousseet mestarit ja oma mestaruustie -kurssiin Kurssi on tällä hetkellä etäkurssi, jonka saat käyttöösi heti kurssimaksun maksettuasi. Kultainen Atlantis ja sen mestarit, ylipapit ja  -papittaret ovat lähempänä ja vahvemmin apunamme, mitä pidemmälle edistymme kohti uutta kultaista aikaa. Kultaisen ajan energia, Atlantiksen viisaus, tiedot ja taidot aktivoituvat tällä kurssilla käytettäväksi omassa elämässä ja laajemminkin.
  • Oma energiatasapaino on avain parempaan elämään monin tavoin. Askelmia mestaruuteen 1 –kurssi antaa tiedot, taidot ja käytännön kokemusta omasta energiasta ja sen tasapainosta huolehtimiseen ja oman energian ja ympäristön korkeavärähteisenä ja sopusointuisena pitämiseen. Kurssi antaa vahvan pohjan kulkea eteenpäin omalla henkisellä tiellä.
  • Kun chakramme jäävät kiinni entiseen energiatasoon, se estää tai hidastaa korkean värähtelyn ilmenemistä käytännön elämässä, ja paljon siitä ilosta, rakkaudesta, hyvinvoinnista ja elämästä nauttimisesta mikä olisi mahdollista, jää puuttumaan. Arkkienkeli Gabriel auttaa tässä chakrakoulussaan meitä avautumaan kaikelle hyvälle, mikä on mahdollista.
  • 17. koulu on kokoelma kursseja, luettavaa ja katsottavaa. Valikoima täydentyy ja välillä muuttuukin. Jäseneksi liittymällä saat välittömästi käyttöön ilmaissisältöä ja pääset valitsemaan maksullisia kursseja itsellesi. Jäsenet saavat myös etuja kaikille avoimista kursseista.
Go to Top