-
7 viikon etäkoulutus Värähtelyn nousun myötä koko laaja enkelimaailma avautuu meille nyt uudella tavalla. Voimme alkaa työskennellä valon enkeleiden kanssa samalla lailla kuin ennen kultaisina aikoina. Tämä koulutus on aloitettavissa vain kerran vuodessa, juuri ennen arkkienkeli Mikaelin päivää ja enkelten sunnuntaita, seuraavan kerran syksyllä -25
-
Mahtavat, majesteettiset, ihanat, korkeavärähteiset yksisarviset ovat suuressa roolissa planeetan muutoksessa kohti uutta kultaista aikaa. Kurssilla tutustut yksisarvisiin tai vahvistat jo olemassaolevaa yhteyttä, ja lisäksi opit itsellesi luontevimmat tavat työskennellä yksisarvisten kanssa, tuot muutosta omaan elämään ja laajemminkin. Tämä on Kultaisten aikojen yliopiston 1.tason kurssi.
-
Oma energiatasapaino on avain parempaan elämään monin tavoin. Askelmia mestaruuteen 1 –kurssi antaa tiedot, taidot ja käytännön kokemusta omasta energiasta ja sen tasapainosta huolehtimiseen ja oman energian ja ympäristön korkeavärähteisenä ja sopusointuisena pitämiseen. Kurssi antaa vahvan pohjan kulkea eteenpäin omalla henkisellä tiellä.
-
Tämä on Kultaisten aikojen yliopiston 2.tason kurssi.
Ylösnousseet mestarit tuovat meille opastusta, tietoa, parannusta, auttavat ottamaan käyttöön omia taitojamme ja ovat tukenamme monin tavoin. Heillä on apunaan enkeleitä, yksisarvisia ja lohikäärmeitä, ja monet mestareista ovat luoneet tehokkaita työkaluja, joita käytetään ympäri universumia ja joita mekin voimme käyttää planeetan ja itsemme hyväksi. Useat mestarit ovat edistämässä kultaisten aikojen parannustekniikoiden käyttöönottoa, toiset edistävät jumalallisen feminiinisen energian tuloa planeetalle, jotkut auttavat kristalliteknologian ja kristallityöskentelyn ankkurointia – mestareilla on omat kiinnostuksenkohteensa ja tehtävänsä, joissa he voivat auttaa meitä nostamaan osaamisemme korkealle tasolle. Kun edistymme omalla ylösnousemusmatkallemme, ilo, rakkaus, hyvinvointi, runsaus ja elämästä nauttiminen lisääntyvät omassa elämässä ja maailmassa. -
Tämä on Kultaisten aikojen yliopiston 2.tason kurssi Askelmia mestaruuteen 2 -kurssin kaksi ensimmäistä päivää (nyt etänä) antavat ymmärrystä omasta elämästä monelta kannalta. Saat ymmärrystä sielusi valinnoista ja arkisesta elämästä, ja opit ymmärtämään itseäsi paremmin. Kurssin käyminen tuo oivalluksia, mitkä eivät ehkä ole kovin kivoja, mutta tarpeen omalla tiellä edistymiseen.
-
Jatko-osa Ylösnousseet mestarit ja oma mestaruustie -kurssiin Kurssi on tällä hetkellä etäkurssi, jonka saat käyttöösi heti kurssimaksun maksettuasi. Kultainen Atlantis ja sen mestarit, ylipapit ja -papittaret ovat lähempänä ja vahvemmin apunamme, mitä pidemmälle edistymme kohti uutta kultaista aikaa. Kultaisen ajan energia, Atlantiksen viisaus, tiedot ja taidot aktivoituvat tällä kurssilla käytettäväksi omassa elämässä ja laajemminkin.