• Oma energiatasapaino on avain parempaan elämään monin tavoin. Askelmia mestaruuteen 1 –kurssi antaa tiedot, taidot ja käytännön kokemusta omasta energiasta ja sen tasapainosta huolehtimiseen ja oman energian ja ympäristön korkeavärähteisenä ja sopusointuisena pitämiseen. Kurssi antaa vahvan pohjan kulkea eteenpäin omalla henkisellä tiellä.
  • Kultaiset ajat

    15,00 
    Kultaisten aikojen yliopiston 1. tason kurssi. Maassa on ollut viisi loistavaa, korkeavärähteistä kultaista aikaa. Ne ovat jättäneet meille perinnön, viisautta, taitoja ja tietoja, jotka otamme käyttöön, kun matkamme uuteen kultaiseen aikaan edistyy. Kurssin voi hankkia, vaikka ei olisi käynyt muita Kultaisten aikojen yliopiston kursseja. Tämä on yksi ilmaisista bonuskursseista Askelmia mestaruuteen 1 tai Kristallityöskentelyn perusteet käyneille.
  • Askelmia mestaruuteen 2 -kurssin kaksi viimeistä päivää (nyt etänä) tuovat harjoitusta ja lisäkokemusta korkeavärähteisen energioiden kanssa työskentelyyn. Päivät auttavat tuomaan omaa energiaa tasapainoon ja kehittymään omalla mestaruustiellä eteenpäin.  
  • Kultaisten aikojen yliopiston 1. tason kurssi. Ihana, loistava, uusi kultainen aika on tulossa, ja joka päivä olemme askeleen lähempänä. Se ei ole enää kaukainen haave, vaan asia, jonka kanssa jokainen työskentelee tässä ajassa ihan riippumatta siitä ymmärtääkö sen vai ei. Muutos on alkanut! Kurssin voi hankkia, vaikka ei olisi käynyt muita Kultaisten aikojen yliopiston kursseja. Tämä on yksi ilmaisista bonuskursseista Askelmia mestaruuteen 1 tai Kristallityöskentelyn perusteet käyneille.
  • Tämä on Kultaisten aikojen yliopiston 2.tason kurssi Askelmia mestaruuteen 2 -kurssin kaksi ensimmäistä päivää (nyt etänä) antavat ymmärrystä omasta elämästä monelta kannalta. Saat ymmärrystä sielusi valinnoista ja arkisesta elämästä, ja opit ymmärtämään itseäsi paremmin. Kurssin käyminen tuo oivalluksia, mitkä eivät ehkä ole kovin kivoja, mutta tarpeen omalla tiellä edistymiseen.  
  • Chakrat

    36,00 
    Chakrat ovat energiakeskuksia, jotka vaikuttavat monella tasolla olemukseemme ja elämäämme. Chakrakurssilla saat tietoa ja ymmärrystä chakroista ja erilaisista chakrajärjestelmistä ja niiden kanssa työskentelemisestä.  
  • Numerologia kertoo energiasta, elämästä, ihmissuhteista, sielunpolusta ja monista muista asioista. Se näyttää sielun tähän inkarnaatioon valmiiksi valitsemat mahdollisuudet ja haasteet, jotka sitten ilmenevät elämässämme oman värähtelymme mukaisesti, keventyen, syventyen, aueten yhä uusille tasoille, kun itse kehitymme. Tällä etäkurssilla opit ymmärtämään itseäsi, energiaasi, sielunpolkuasi ja myös rakkaita lähimmäisiä ja ihmissuhteita sekä elämän erilaisia ajallisia spiraaleja ja syklejä itsen, ihmissuhteiden ja värähtelyn kannalta, sekä paljon muuta, helposti ja kuitenkin syvällisellä tasolla. Ilmoittautuminen avoinna marraskuun loppuun asti. Kun olet ilmoittautunut, voit käydä kurssia niin nopeasti tai niin kauan kuin haluat.
  • Maatähti maadoittaa meitä, ja on myös yhteytemme universumiin ja oman sielunsuunnitelmamme toteutumiseen. Tasapainoinen, korkeavärähteinen maatähti mahdollistaa kultaisen ajan elämän, ilon, elinvoiman ja elämästä nauttimisen korkeammassa värähtelyssä. Hinta 44 e, 17. koululaisille 35 e.
  • Kaikki maailmankaikkeudessa rakentuu pyhän geometrian mukaisesti. Pyhän geometrian muodot ovat osa elämäämme, omaa olemustamme ja kaikkea, mitä luomme. Muodot ovat myös työkaluja, joilla voimme puhdistaa, kohottaa ja muuntaa energiaa ja tuoda elämäämme sitä, mitä haluamme.
  • Kultaisen Atlantiksen Rakkauden temppeli säteilee rajatonta, ylivertaista rakkautta. Nykyään voimme työskennellä siellä energiatasolla. Rakkaus korkeassa värähtelyssä on voimakas energia, joka voi muuntaa kaiken, parantaa kaiken, tuoda totuuden, ilon, sopusoinnun ja hyvinvoinnin itselle ja maailmaan.
  • Platinasäde, delfiinit ja pyhä vesi ovat kaikki voimakkaita yksinäänkin, mutta näissä kurssiosissa työskentelemme kaikkien kolmen kanssa. Saamme parannusta, valokehon, DNA:n ja odottavien taitojemme aktivointeja, yhteyden mahtaviin, korkeisiin energioihin ja paljon iloa ja luottamusta, ihanaa delfiinienergiaa ja kaunista platinavaloa. !7.koululaisille 10 % alehinta (tulee automaattisesti kassalla)
  • Saat kurssilla Lemurian ja Plejadien parantavaa, uudistavaa ja rakkaudellista energiaa voimakkaiden kristallien tuella, ja tapaat universumin tähtiäitejä, jotka tuovat viisautensa ja voimansa avuksesi. Saat luennon ja visualisaation käyttöösi heti.
  • Suurten muutosten vuodet ovat tuoneet meidät uuteen energiaan, aivan kuin uuteen maahan. Olemme vielä muutoksessa, mutta selkeästi jo siirtyneet eteenpäin, ja vuosi 2025 on aika rakentaa uutta todellisuutta vahvemmin kuin koskaan ennen. Tämä kurssitapahtuma on ilmainen 17.koululaisille.
  • Olemme päässeet aikaan, jolloin jokaisen omat sielunpolun aikana kerätyt taidot ja viisaus alkavat nousta vahvemmin esiin. Amentin saleissa käynti nopeuttaa tätä prosessia.
  • Jokaisella on sielunsuunnitelma, tarkoitus ja tehtävä, miksi olemme tällä planeetalla. Värähtelyn noustessa myös tarkoituksemme avautuu yhä korkeammassa värähtelyssä.
  • Valkoinen valo tuo Lähteen rakkautta, parannusta, puhtautta ja totuutta. Sen lahjat ovat energiaa ja työkaluja, joiden avulla voimme tuoda valon käyttöömme itseä ja muita varten. Monet tutut valo-olennot ovat valkoisen valon olentoja, ja apunamme tällä kurssilla.
  • Temppelivierailulla tässä kurssitapahtumassa aktivoimme ensin omaa DNA:ta, niitä säikeitä, joita tarvitaan korkeammassa värähtelyssä elämiseen. Sen jälkeen voimme yhdistyä universumin luomisen energiaan, siihen Lähteen todellisuuteen, jossa kaikki syntyy, ja luoda alkuja sille, mitä haluamme itsellemme ja maailmaan.
  • Jokaisella valotyötekijällä on yhteys tähtiin, planeettoihin ja tähdistöihin. Ne ovat apunamme nyt(kin), kun edistymme huimaa vauhtia planeetan ja omalla ylösnousemustiellä.
  • Lempeää parantavaa energiaa, energian kirkkautta ja parantavien valo-olentojen hoivaa...
  • Korkeavärähteistä, lempeää iloa ja rajatonta rakkautta, kristallista energiaa tähdistä ja jumalallisen äidin hoivaavaa, myötätuntoista, lohduttavaa ja parantavaa energiaa
  • Korkeiden, juuri itselle sopivien energioiden tuomaa tasapainoa ja uudistumista.
  • Oma energia, se, kuka todella olemme, aukeaa kaikille aikanaan, mutta sitä voi myös nopeuttaa ja helpottaa.
Go to Top