Blogi

Anteeksiantamattomuus pitää sinua jumissa

28.1.2025|

No, ei välttämättä nimenomaan sinua, mutta ainakin minua ja monia muita. Aina silloin tällöin tulee tuo otsikon kaltainen lause vastaan, kun otan kortin opastukseksi. Käyn tietysti mielessäni läpi mihin se voisi viitata, [...]

Tekoälyä henkisellä tiellä?

29.5.2024|

Tekoälysysteemit ovat (ainakin toistaiseksi) itselleni suuren ilon lähteitä. En tiedä miksi minusta on niin hupaisaa katsella niitä vastauksia ja ehdotuksia, mitä moisista systeemeistä saa. Tai itse asiassa tiedän: tekoäly on kollektiivista energiaa. [...]

Kahden planeetan syndrooma

3.2.2024|

Olemme jo jonkun aikaa, aika kauankin, eläneet kahdessa maailmassa. Ei voi sanoa kahdessa todellisuudessa, koska todellisuuksia taitaa olla tällä planeetalla noin 8 miljardia. Jokaisella kun on omansa. Mutta maailmoja, planeettoja on vain [...]

Vaihdetaanko chi?

31.12.2023|

Olen miettinyt mikä kaikki muuttuu, nyt kun olemme uudessa energiassa. Reiki on muuttunut jo aikoja sitten, ja energia, jota kanavoimme, avautuu ja voimistuu joka hetki. (Jos sille antaa mahdollisuuden, tietysti, eli kaiken [...]

Hyvien kysymysten aika

9.11.2023|

Tai ainakin jotain sinne suuntaan, sillä kun elämä on muuttumassa, kun sen vasta jotenkin aavistaa muttei vielä näe käytännössä, hyvät kysymykset ovat parempia kuin vastaukset. Ne auttavat oivaltamaan mistä on pohjimmiltaan kyse [...]

Mitäpä jos

10.10.2023|

Kun pitkästä aikaa saa vaihtaa ajatuksia ystävän kanssa, joka on samalla aaltopituudella, ja suurin piirtein samalla värähtelytaajuudella, elämä tuntuu toisenlaiselta. Kuten yksi ihminen juuri sanoi, hän on kyllä joukossa mukana, kursseilla, tuttujen [...]

Papittaria kaikki?

22.8.2023|

Ehkä se on jotain suomalaisuutta minussa, mutta ihan en nikottelematta pysty esittelemään itseäni papittareksi, saati jumalattareksi. Papiksi ehkä… mutta luultavasti ei sitäkään. Eli mikä mättää? Yksi ihminen sanoi, että papitar on yksinkertaisesti [...]

Uskomusten maailma

30.6.2023|

Ensiksikin anteeksipyyntö siitä, että tämä kirjoitus on masentava ja sisältää politiikkaa. (Uskomus: henkinen tie on keijuja ja taikapölyä, irrallaan muusta maailmasta.) Pari uutista on viime aikoina aiheuttanut sen, että alan olla taas [...]

Keskellä toisen vihkimystä

27.5.2023|

Joku vuosi sitten tuntui, että monet henkisen tien kulkijoiden läheisistä suorittivat testejä ja ehkä vihkimyksiä, ja nyt taitaa olla taas sama tilanne. En ole aivan varma kuinka laaja ilmiö tämä on, mutta [...]

298

2.5.2023|

298 sanoi taksikuski, kun kysyin matkan hintaa. Ei sentään livenä, vaan unessa juuri ennen kuin heräsin. Oletan siis, että ihan oikeasti matkan päätteeksi (tultiin muuten kovaa alaspäin…) sain viestin, opastusta seuraavaan vaiheeseen. [...]

Sittenkin Orionilta?

10.4.2023|

Kun tekoäly alkaa vallata alaa, vieläkö me sitten törmäämme sattumalta netissä johonkin, eli löydämme vinkkejä ja vastauksia odottamattomista paikoista? Vai yrittääkö se hitsin tekoäly leikkiä algoritmia ja päätellä mikä on se, mitä [...]

Tekoälyä ja politiikkaa

5.3.2023|

On niin mielenkiintoista tämä aika. Monenlaiset energiat vaikuttavat meihin, vapauden (ja toivon mukaan myös vastuun) kaipuuta on ilmassa kaikkialla, totuus alkaa nousta esiin, yhteisöllisyys ja toisten huomioiminen näyttäytyvät voimallisemmin kuin ennen… Eli [...]

Go to Top