Chakrat

Kultaisten aikojen yliopisto 1. taso

Chakrat ovat energiakeskuksia, jotka yhdistyvät kehoihin ja kehojen energiajärjestelmiin, vaikuttavat siihen, miten eri kehomme, rauhaset, elimet ja eri järjestelmät toimivat, onko elämämme täynnä rakkautta ja runsautta ja iloa tai jotain muuta, miten ihmissuhteemme toimivat, ja moneen muuhun asiaan.

Chakrat omaksuvat energiaa ja informaatiota ympäristöstä, maailmankaikkeudesta ja sielunmatkaltamme. Ajatuksemme, uskomuksemme ja päivittäinen elämämme vaikuttavat chakroihin ja niiden toimintaan, ja samoin chakrojen muuttuminen esimerkiksi oman värähtelyn noustessa tai chakratyöskentelyn ansiosta vaikuttaa vastaavasti positiivisesti elämäämme ja ympäristöömme.

Chakroja on olemassa valtava määrä, mutta tärkeimpien chakrojen kanssa työskentely tasapainottaa automaattisesti kaikki muutkin. Kultaisen Atlantiksen romahtamisen jälkeen planeetan ja ihmiskunnan värähtely madaltui niin paljon, että meille jäi käyttöön seitsemän päächakraa. Suurin osa chakratiedosta varsinkin länsimaissa keskittyy näihin seitsemään chakraan, mutta olemme jo pitkälti ohi tuosta ajasta, ja voimme käyttää korkeavärähteismpää, edistyneempää chakrajärjestelmää.

Chakrat-kurssi antaa perustiedot chakroista, niiden toiminnasta ja vaikutuksesta. Kurssilla pääpaino on 12 chakran järjestelmässä (ja saat selityksen miksi), mutta saat tietoa myös muista chakrajärjestelmistä, kuten 13 ja 22 chakran järjestelmästä, sekä muista chakroista, jotka varsinkin henkisellä tiellä vaikuttavat värähtelyyn ja esimerkiksi energioiden aistimiseen.

Chakrat voivat olla tukossa ja/tai epätasapainossa, mutta ne voivat olla myös liikaa auki. Saat tietoa siitä, miten chakrojen tukokset tai muut ongelmat vaikuttavat, ja miten voit korjata asiaa. Opit tapoja työskennellä koko chakrajärjestelmän kanssa, sekä turvallisen tavan työskennellä yksittäisten chakrojen kanssa.

Monet enkeliolennot auttavat meitä chakrojemme kanssa, ja kurssilla puhutaan myös heistä. Saat myös tietoa chakroista planeettaan ja universumiin liittyen, sillä olemme jokainen yhteydessä myös niiden chakroihin.

Kurssin kesto

Kurssi on etäkurssi, jonka kaikki osat ovat heti käytössäsi, ja voit käydä niitä missä järjestyksessä haluat.

Kurssiin kuuluu harjoituksia sekä lopputehtävä, joka edellyttää omaa työskentelyä, joten vähintään kurssiin kuluu viikko, ehkä pari. Lyhyemmässä ajassa on vaikea havainnoida harjoituksien vaikutusta. Voit tietysti käyttää aikaa niin paljon kuin haluat ja käydä kurssia omaan tahtiisi.

Kurssista saa todistuksen, kun lopputehtävä on suoritettu hyväksytysti. Tämä kurssi on pakollinen kaikille, jotka haluavat opiskella Kultaisten aikojen yliopiston opettajaksi tai hoitajaksi.

Kurssin aiheet

  • chakrojen historia ja tulevaisuus
  • erilaiset chakrajärjestelmät
  • chakrojen vaikutus, epätasapainon ja tukoksien vaikutukset sekä tasapainoinen toiminta
  • chakrojen kanssa työskentely
  • chakroihin liittyvät valon auttajat
  • planeetan ja universumin chakroja ja niiden yhteys omaan kehitykseemme

Kurssin sisältö

  • luentomateriaali pdf-muodossa
  • kaksi videoluentoa
  • 2 visualisaatiota chakratyöskentelyä varten
  • harjoituksia ja lopputehtävä
  • palaute tehtävästä ja tarvittaessa lisäopastusta kaikesta kurssiin kuuluvasta
  • todistus kurssin hyväksytysti suorittaneille

Kurssin hinta

Kurssin hinta on 33 e.

Ilmoittautuminen

Kurssille ilmoittaudutaan maksamalla kurssimaksu, jolloin aineisto on heti käytössäsi.

Vastaavat tiedot ja taidot

Jos tuntuu, että chakrat ovat hallussa, ja olet käynyt jonkun toisen chakrakoulutuksen, jossa on käytössä enemmän kuin 7 chakraa, voi olla ettei sinun tarvitse välttämättä käydä tätä koulutusta edetäksesi opettajan tai parantajan koulutuksissa. Ota yhteyttä masteropettajaan ulla@seitsemastoista.com

Kultaisten aikojen yliopiston 1. taso (Initiate)

Tämä taso antaa tietoja ja taitoja kulkea omaa henkistä tietään turvallisesti ja helposti juuri niin pitkälle ja korkealle kuin haluat.

Kurssit valmistavat ja auttavat elämään omaa elämäänsä tietoisessa yhteydessä omiin valon auttajiinsa, huolehtimaan omasta energiatasapainostaan planeetan muuttuvissa energioissa ja työskentelemään kristallien kanssa.

Kurssien avulla ymmärrät muutoksen aikaa, jossa nyt elämme, sekä sen, mihin olemme menossa, ja nopeutat omaa mestaruuttasi.