Yksisarviset, perusteet

Kultaisten aikojen yliopisto 1. taso

Ihanat, korkeavärähteiset yksisarviset kuuluvat enkelimaailmaan ja kuten kaikki valon auttajat, odottavat kutsuamme saapuakseen luoksemme. Kurssilla tutustut yksisarvisiin tai vahvistat jo olemassaolevaa yhteyttä, ja lisäksi opit itsellesi luontevimmat tavat työskennellä yksisarvisten kanssa.

Yksisarviset ovat energialtaan puhtaista puhtaimpia, korkealla värähteleviä valo-olentoja, jotka ovat auttamassa meitä valaistumiseen ja sielunsuunnitelman toteutumiseen. Yksisarviset auttavat planeettaa, luontoa ja elementaaleja ja työskentelevät yhdessä muiden valonauttajien kanssa edistäen matkaamme uuteen kultaiseen aikaan.

Jokaisella on mahdollisuus olla yhteydessä yksisarvisiin, saada apua, opastusta ja työskennellä niiden kanssa, mutta matalissa energioissa se oli joillekin hankalaa, koska yksisarviset eivät voineet madaltaa energioitaan kovin alas. Nyt olemme jo ihan eri värähtelyssä planeetanlaajuisesti, ja jokaisen energia alkaa olla jo korkeampi, joten yksisarvistenkin on helpompi tulla luoksemme.

Tällä kurssilla saat tietoa yksisarvisista, kokemusta niiden energiasta ja työskentelystä niiden kanssa. Vaikka yksisarviset eivät ole samalla lailla henkilökohtaisia kuin oma suojelusenkelimme, myös yksisarviset voivat olla lähellämme jatkuvasti tukemassa ja auttamassa, ja kurssilla saat vähintään yhden lähellesi. Jos yksisarviset kiinnostavat, on todennnäköistä, että sinulla on jo vähintään yksi vierelläsi, mutta kurssilla avaat yhteyden vahvemmaksi, ja vedät puoleesi yhä lisää yksisarvisia. Teet palvelutyötä yksisarvisten avuksi, ja avaudut niiden avulle itseäsi ja läheisiäsi varten.

Kurssin aiheita

  • Yksisarvisten maailma, monet erilaiset ja eri värähtelyjen yksisarviset, tehtävät ja tarkoitus
  • Miten yksisarviset voivat olla elämässä mukana, miten ja missä asioissa ne auttavat
  • Miten vahvistaa yksisarvisyhteyttä
  • Yksisarvisportaalin luonti

Kurssin sisältö

  • 1+1 videoluentoa
  • Kirjallinen materiaali pd:nä
  • 2 visualisaatiota mp3-tiedostona
  • Harjoituksia, joiden avulla tuot kaiken käytäntöön
  • Palaute kirjallisesta lopputehtävästä
  • Tarvittaessa lisäopastusta kaikista osa-alueista
  • Todistus kurssin hyväksytysti suorittaneille

Kurssin kesto ja suoritus

Kurssi on etäkurssi, jonka koko aineiston on heti käytettävissä ja voit käydä sitä siinä järjestyksessä kuin haluat. Kurssiin kuuluu harjoituksia ja tehtäviä, jotka syventävät osaamista, ja jotta huomaisit niiden vaikutuksen, niihin kannattaa käyttää jonkun verran aikaa. Kurssin kesto on silloin noin viikon. Voit käydä kurssia tietysti aivan omaan tahtiisi, käyttää niin paljon aikaa kuin koet oikeaksi.

Kurssin jälkeen

Voit käydä kurssia vain omaksi iloksesi, mutta jos haluat todistuksen, teet lopuksi kirjallisen tehtävän. Se on helppo, kerrot vain omista kokemuksistasi, ja saat kaikesta palautetta. Tämän jälkeen kurssi on suoritettu hyväksytysti, ja voit jatkaa tuleviin yksisarviskoulutuksiin tai Kultainen Lemuria -koulutukseen (tulossa).
Kultaisten aikojen yliopistoon on tulossa yksisarvisista myös 2. tason koulutus, jonka jälkeen voi kouluttautua yksisarvishoitajaksi tai -opettajaksi.

Etukäteistiedot ja tarvittava osaaminen

Kurssilla ei vaadita mitään etukäteistietoa tai -taitoja. On kuitenkin hyvä, jos maadoituksesi on kunnossa ja osaat vahvistaa sitä tarvittaessa, sillä yksisarvisten energia on todella korkeaa, ja vaikka se on kevyttä ja ihanaa, hyvä maadoitus auttaa ottamaan sen vastaan.

Askelmia mestaruuteen 1 -kurssi antaa tiedot ja taidot maadoitukseen, suojaukseen, energioiden puhdistamiseen ja kohottamiseen.

Kurssin hinta ja ilmoittautuminen

Kurssin hinta on 22 e.

Ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla kurssimaksu 17.kaupassa.

Kultaisten aikojen yliopiston 1. taso (Initiate)

Tämä taso antaa tietoja ja taitoja kulkea omaa henkistä tietään turvallisesti ja helposti juuri niin pitkälle ja korkealle kuin haluat.

Kurssit valmistavat ja auttavat elämään omaa elämäänsä tietoisessa yhteydessä omiin valon auttajiinsa, huolehtimaan omasta energiatasapainostaan planeetan muuttuvissa energioissa ja työskentelemään kristallien kanssa.

Kurssien avulla ymmärrät muutoksen aikaa, jossa nyt elämme, sekä sen, mihin olemme menossa, ja nopeutat omaa mestaruuttasi.